Heino Eller

Heino Eller (7. maaliskuuta 1887 Tartto – 16. kesäkuuta 1970 Tallinna) oli virolainen säveltäjä ja sävellyksen opettaja. Hänen teoksensa ovat maailmalla tunnetuimpia virolaisia sävellyksiä.

Heino Eller (keskellä) sävellyksen opiskelijoineen: Eduard Tubin, Olav Roots, Karl Leichter ja Alfred Karindi, Tartossa vuonna 1930.

Lyhyt elämäkerta

Heino Eller vietti lapsuutensa Tartossa. Hän kävi yksityisillä viulunsoiton ja musiikinteorian oppitunneilla. Hän soitti eri orkestereissa ja esiintyi myös soolotaiteilijana. Eller aloitti viulunsoiton opinnot 1907 Pietarin konservatoriossa. Hän opiskeli vuosina 1908–1911 myös lakia. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän joutui Venäjän armeijaan sotilassoittajana. Hän päätti opintonsa vuonna 1920.

Klassisen musiikin säveltäjistä Eller ihaili erityisesti Frédéric Chopinia, Edvard Griegiä ja Jean Sibeliusta. Nuorukaisena Ellerillä oli ollut tilaisuus päästä konserttiin, jossa Sibelius oli ollut kapellimestarina. Sibeliuksen tyyli johtaa orkesteria teki häneen suuren vaikutuksen.

Vuodet 1920–1940 Eller toimi opettajana Tarton musiikkikoulussa. Hän muodosti niin sanotun Tarton koulukunnan, jonka oppilaita ovat muun muassa Eduard Tubin ja Olav Roots.

Vuonna 1940 Eller siirtyi opettajaksi Tallinnaan. Neuvostoliitto oli juuri miehittänyt Viron ja se merkitsi maan kulttuurin harmonisoimista neuvostokulttuuriksi. Sävellysten piti olla tyyliltään sosialistista realismia. Musiikin piti olla "kansallista muodoltaan, mutta sosialistista sisällöltään". Säännöstä poikkeavat erotettiin säveltäjäliitosta eikä heille myyty edes nuottipaperia.

Eller sai neuvostovallan alussa syytteen "formalismista". Hänen piti lukea radiossa kirje, jossa irtisanoutui vanhoista töistään. Kaikesta painostuksesta huolimatta Ellerin onnistui julkaista vuonna 1953 vanhan pianoteoksensa jousiorkesterisovituksena nimeltä "Kodumaine viis" (Kotimaan laulu), joka kuvasi virolaisten isänmaallisuutta miehitysaikana. Sen sijaan toisen sinfoniansa hän joutui jättämään kesken.

Ellerin Tallinnan kauden oppilaista Suomessa tunnetuimpia lienee Arvo Pärt. Ammatillista tunnustusta Eller sai vuonna 1965, kun sai Leninin kunniamerkin ja Vuonna 1967 hän sai arvostetun Neuvostoliiton kansantaiteilijan arvonimen. Hän jatkoi opettamista aina kuolemaansa asti. Osittain juuri neuvostovallan antamien tunnustusten vuoksi Ellerin musiikki painui unholaan 1990- luvulla uudelleen itsenäistyneessä Virossa.

Elleriä on kuvattu ainutlaatuiseksi opettajaksi; hänen ansiostaan jokainen oppilas löysi oman yksilöllisen tyylinsä. Arvo Pärt on kuvannut suuresti kunnioittamaansa opettajaa seuraavasti:

"Hän oli eri sukupolven ihminen, ja hänen kauttaan tulimme tuntemaan vallankumousta edeltäneen aristokratian ja sen kulttuuriperinnön. Neuvostoideologia ei ollut kyennyt hälventämään hänen näkemystään inhimillisistä ja kulttuuriarvoista. Pietarin opintojensa ansiosta hänellä oli kyky luoda uudet standardit Viron musiikkiammattilaisille."

Ellerin puoliso oli pianisti Anna Kremer, joka menehtyi Saksassa keskitysleirillä vuonna 1942.

Vuodesta 1998 lähtien on Viron teatteri- ja musiikkimuseo jakanut Heino Ellerin nimeä kantavaa palkintoa menestyneille muusikoille.

Sävellystuotanto

Eller sävelsi etupäässä instrumentaalimusiikkia, jota voidaan kuvailla "tuoreeksi" ja "pohjoiseksi", ja se sisältää kansallisia aineksia. Se on saanut vaikutteita myös ekspressionismista.

Ellerin tuotanto käsittää kaikkiaan kolme sinfoniaa, useita sinfonisia kappaleita, viulukonserton, viisi jousikvartettoa, neljä pianosonaattia, kaksi viulusonaattia ja 180 pientä kappaletta.

Tunnettuja teoksia

• "Neenia" (1928)
• "Eleegia" (1931)
• "Lüüriline süit" (1945)
• "Sümfoniett" (1965–1967)

Aiheesta muualla

• Viron musiikin tiedotuskeskus (Arkistoitu – Internet Archive)
• Erpmusic.com/ (Arkistoitu – Internet Archive)