Heinävaara (Joensuu)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kristuksen käsittätehdyn ikonin tsasouna Heinävaarassa

Heinävaara on entisen Kiihtelysvaaran kunnan alueella nykyisessä Joensuun kaupungissa sijaitseva kylä ja taajama. Vuoden 2019 lopussa taajamassa oli 462 asukasta[1].

Heinävaaran kylä on korkean ja pitkän vaaran laella, ja sieltä on komeat näkymät länteen Joensuun suuntaan. Kylän keskustassa risteävät kantatie 74 eli Joensuu–Ilomantsi-tie, Kiihtelysvaaraan johtava seututie 494 ja Heinävaarantie eli vanha maantie. Kontiolahteen suuntaan kylästä lähtee maantie 5100 eli Jakokoskentie. Joensuun keskustaan on matkaa noin 25 kilometriä ja Kiihtelysvaaraan 10 kilometriä.

Kylässä on alakoulu, kauppa ja huoltoasema kahvioineen. Suurin työnantaja on Exel Compositesin komposiittisia profiileja valmistava Kivaran tehdas. Kylässä on myös puu- ja muovialan pienteollisuutta.

Heinävaara on ollut asuttuna 1600-luvulta lähtien. Vaarakylän talot ja asutus sijaitsevat nauhamaisesti vanhan Tohmajärven maantien eli nykyisen Heinävaarantien varressa. Perinteistä rakennuskantaa on säilynyt Koljolan ja Piippolan pihapiireissä. Kylän vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1700-luvulta.[2] Museovirasto onkin määritellyt suomalaista vaarakylää erinomaisesti edustavan Heinävaaran vaara-asutuksen yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[3] Pohjois-Karjalan vaarakylät, joihin Heinävaara kuuluu, ovat lisäksi myös yksi Ympäristöministeriön määrittelemistä Suomen kansallismaisemista.

Alavin kylä luetaan myös Heinävaaraan.

Koulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinävaaran koulu on valmistunut vuonna 1999. Se on täysin puurakenteinen, ja siellä toteutetaan avointa oppimisympäristöä. Luokkia on seitsemän ja opettajia 11.

Koulun suunnitteli yhdysvaltalainen Cuningham Group, josta päävastuussa olivat arkkitehdit Judith P. Hoskens ja Bruce Jilk.[4]

Tsasouna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koljolan koivikossa on pieni tsasouna, joka vihittiin 16. elokuuta 2001. Paikan läheisyydessä on sijainnut aikaisemminkin tsasouna. Tsasounan on rakentanut käsityönä heinävaaralainen Petri Piipponen.

Rautatie[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinävaaran rautatieasema on rautatieliikennepaikka rataosalla Joensuu–Ilomantsi. Liikennepaikka on nykyisin miehittämätön ja palvelee tavaraliikenteen kuljetuksia. Henkilöliikennettä ei ole.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Entiset mänimet. Heinävaaran kyläkirja. Heinävaaran kyläkirjatoimikunta. Joensuu 2002. 295 s. ISBN 952-91-5092-X

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan, 2019 PxWeb-tietokanta. Tilastokeskus. Viitattu 24.7.2021. [vanhentunut linkki]
  2. Kiihtelysvaarasta kajahtaa -sivut. Viitattu 20.8.2010
  3. Heinävaaran vaara-asutus Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  4. Heinävaaran koulu (Arkistoitu – Internet Archive)