Heinäsirkat
| Heinäsirkat | |
|---|---|
 Nurmiheinäsirkka |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Alaluokka: | Siipikantaiset Pterygota |
| Lahko: | Suorasiipiset Orthoptera |
| Alalahko: | Caelifera |
| Heimo: |
Heinäsirkat Acrididae Burmeister, 1838[1] |
Heinäsirkat (Acrididae) on suorasiipisten hyönteisten heimo. Siihen kuuluu yli 10 000 lajia.
Suomenkielisen nimensä heinäsirkat saivat Mikael Agricolalta. Sana heinäsircat mainitaan ensimmäisessä suomenkielisessä Raamatussa vuodelta 1642.[2]
Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heinäsirkkanaaraat ovat usein koiraita kookkaampia, mutta koiraan siivet ovat usein naaraan siipiä pidemmät. Lajien väritys vaihtelee, ja myös yksilökohtaiset erot ovat suuria.[3] Monet lajit ovat vihreitä tai oljenkeltaisia.[4]
Heinäsirkoille on tunnusomaista lyhyet, tanakat tuntosarvet ja kolmiosainen jalkarakenne.[4]
Tyypillisesti heinäsirkoilla on voimakkaat, loikkimiseen sopivat takajalat.[5] Monella lajilla on myös siivet, mutta ne lentävät harvoin.[6]
Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heinäsirkat ovat päiväaktiivisia hyönteisiä. Ne syövät tuoreita kasveja, kuten heinää.[3]
Monet heinäsirkkalajit sirittävät hankaamalla takaraajojaan etusiipiin. Heinäsirkan kuuloelimet sijaitsevat keskiruumiin ensimmäisessä jaokkeessa.[7]
Heinäsirkat lisääntyvät loppukesällä ja syksyllä. Koiraat pyrkivät houkuttelemaan naaraita sirityksellään.[8] Heinäsirkkanaaras munii päivän tai kahden kuluttua parittelusta. Se munii yleensä maahan ja täyttää kuopan maa-aineksella. Munat ovat talven ajan lepotilassa. Ne kuoriutuvat seuraavana keväänä tai talvehtivat vielä seuraavaan kevääseen asti. Munasta kuoriutunut toukka eli nymfi muistuttaa aikuista heinäsirkkaa. Sen siivet kehittyvät vähitellen nahanluonnin myötä. Heinäsirkoilla on yleensä 4–5 toukka-astetta.[9]
Kulkusirkat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eräitä heinäsirkkalajeja kutsutaan kulkusirkoiksi. Niillä on tapana muodostaa ajoittain valtavia parvia, jotka vaeltavat ravinnon perässä aiheuttaen mittavia vahinkoja viljelyksille.[4]
Alaheimot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heinäsirkat jaetaan seuraaviin alaheimoihin:[10]
- Acridinae
- Calliptaminae
- Catantopinae
- Copiocerinae
- Coptacrinae
- Cyrtacanthacridinae
- Egnatiinae
- Eremogryllinae
- Euryphyminae
- Eyprepocnemidinae
- Gomphocerinae
- Habrocneminae
- Hemiacridinae
- Leptysminae
- Marelliinae
- Melanoplinae
- Oedipodinae
- Ommatolampidinae
- Oxyinae
- Pauliniinae
- Pezotettiginae
- Proctolabinae
- Rhytidochrotinae
- Spathosterninae
- Teratodinae
- Tropidopolinae
Suomessa tavattavia lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Alaheimo Melanoplinae
- Lapinsirkka Melanoplus frigidus (NT, silmälläpidettävä)
- Kangassirkka Podisma pedestris
- Alaheimo Gomphocerinae
- Keroheinäsirkka Aeropedellus variegatus (NT, silmälläpidettävä)
- Ketoheinäsirkka Chorthippus brunneus
- Ahoheinäsirkka Chorthippus biguttulus
- Rantaheinäsirkka Chorthippus albomarginatus
- Nurmiheinäsirkka Pseudochorthippus parallelus
- Nevaheinäsirkka Pseudochorthippus montanus
- Kolkkaheinäsirkka Gomphocerippus rufus
- Kultaheinäsirkka Chrysochraon dispar
- Nuijaheinäsirkka Myrmeleotettix maculatus
- Tummaheinäsirkka Omocestus rufipes
- Niittyheinäsirkka Omocestus viridulus
- Alaheimo Oedipodinae
- Ruususiipisirkka Bryodema tuberculata (CR, äärimmäisen uhanalainen)
- Idänkulkusirkka Locusta migratoria (satunnainen harhailija)
- Palosirkka Psophus stridulus (VU, vaarantunut)
- Sinisiipisirkka Sphingonotus caerulans
- Alaheimo Acridinae
- Suosirkka Stethophyma grossum
Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2019 todettiin uhanalaiseksi kaksi heinäsirkkalajia ja kahden katsottiin olevan silmälläpidettäviä, minkä lisäksi sinisiipisirkan aikaisempi uhanalaisuusstatus poistettiin kokonaan. Keroheinäsirkka on vuoden 2016 koko Euroopan kattavassa uhanalaisarvoinnissa erittäin uhanalainen ja ruususiipisirkka vaarantunut.[11]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Karjalainen, Sami: Suomen heinäsirkat ja hepokatit. Tammi, 2009. ISBN 9789513144838.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ heinäsirkat (Acrididae) Lajitietokanta. Luonnontieteellinen museo. Viitattu 17.9.2017.
- ↑ Antila, Hanna: Sirittävä selviytyjä. Kirkko ja kaupunki, 16.6.2022.
- ↑ a b Karjalainen 2009, s. 21.
- ↑ a b c Short-horned grasshopper Encyclopædia Britannica. Viitattu 17.9.2017.
- ↑ Family Acrididae - Short-horned Grasshoppers Bug Guide. Iowa State University. Viitattu 17.9.2017.
- ↑ Karjalainen 2009, s. 41–42.
- ↑ Karjalainen 2009, s. 23, 30.
- ↑ Karjalainen 2009, s. 35.
- ↑ Karjalainen 2009, s. 38–40.
- ↑ Cigliano, M.M., H. Braun, D.C. Eades & D. Otte: Acrididae MacLeay, 1821 Orthoptera Species File. Version 5.0/5.0. Viitattu 17.9.2017. (englanniksi)
- ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): ”Suorasiipiset, pihtihäntäiset ja torakat”, Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 362–365. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.11.2023).
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|