Heckler & Koch P7
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| Heckler & Koch P7 | |
|---|---|
 Heckler & Koch P7M8 |
|
| Tyyppi | itselataava pistooli |
| Valmistaja | Heckler & Koch |
| Valmistusmaa |
 Saksa |
| Valmistusvuodet | 1979 - 2005 |
| Tekniset tiedot | |
| Kaliiperi(t) | 9x19 mm Parabellum/Luger. P7M10: .40 S&W |
| Aseen pituus | 171 mm, 175 mm, 175 mm |
| Piipun pituus | 105 mm |
| Paino (tyhjänä) | 780 g, 850 g, 1200 g |
| Kapasiteetti | 8 tai 10 tai 13 patruunaa |
| Ammuksen lähtönopeus | 300 - 351 m/s |
Heckler & Koch P7 (saks. Pistole 7, Pistooli 7) on saksalaisen Heckler & Koch -yhtiön valmistama itselataava pistooli. Se suunniteltiin vuodesta 1971 lähtien pieneksi, edistyneitä turvallisuusominaisuuksia sisältäväksi aseeksi.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heckler & Koch julkaisi P7:n ensimmäisen version usean vuoden kehityksen jälkeen vuonna 1976 nimellä PSP (saks. Polizei Selbstlade-Pistole, Poliisin itselataava pistooli). Sarjatuotanto aloitettiin vuonna 1979 ja lopetettiin vuonna 2005.
P7 valittiin Yhdysvaltain maavoimien kokeisiin, joiden tarkoituksena oli löytää uusi palveluspistooli Colt M1911:n tilalle. Se kuitenkin hylättiin kokeiden alkuvaiheessa, sillä se ei täyttänyt vaatimuksia. Valituksi tuli sen sijaan Beretta M92. P7 oli alusta lähtien tarkoitettu Länsi-Saksan poliisivoimien pistooliksi, ja se otettiinkin käyttöön niiden ja rajavartioston piirissä. Huolimatta aseen korkeasta hinnasta, myös useat poliisilaitokset Yhdysvalloissa ottivat sen käyttöönsä; esimerkkeinä New Jerseyn osavaltion poliisi ja Utahin liikkuva poliisi.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
P7:ssä on ainutlaatuinen kahvan etuosassa sijaitseva vipuvirityssysteemi: Kun vipu painetaan alas, ase virittyy; kun vivusta päästetään irti, viritys purkautuu. P7 on näin ollen yksitoiminen (liipaisimen painaminen pelkästään vapauttaa vasaran/iskurin, eikä viritä sitä), ja monet pitävätkin sitä vipuvirityksen vuoksi eräänä turvallisimmista pistooleista kuljetettavaksi patruunapesässä. Vaikka tiedetäänkin tapauksia joissa poliisi on menettänyt P7:nsä rikolliselle, tunnetun itsepuolustus- ja asekouluttaja Massad Ayoobin mukaan yksikään näistä poliiseista ei ole tullut ammutuksi omalla aseellaan, johtuen P7:n harvojen tuntemasta painalluksen vaativasta virityssysteemistä.
Toinen P7:n epätavallinen ominaisuus on sen kaasumäntähidasteiseen massasulkuun perustuva toiminta. Tämä sallii aseen tarkkuutta parantavan piipun kiinnittämisen suoraan runkoon, toisin kuin jäykkäyhteyteen perustuvissa pistooleissa. Ampuessa osa palokaasuista ohjataan piipusta sylinteriin, jossa sijaitseva mäntä viivästyttää luistin liikettä taaksepäin. Muita samanlaiseen toimintatapaan perustuvia pistooleja ovat huonosti menestyneet Steyr GB, Vektor CP1 ja Norinco M77B.
P7:n piippulinja on hyvin alhaalla, mikä vähentää ammuttaessa piipun nousemista ja rekyylin tunnetta ampujan käsissä. P7:n iskuri voidaan myös kätevästi poistaa luistista sekunneissa turvallista säilytystä varten.
Huonot puolet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palveluspistoolina P7:ssä on haittana kaasumännästä johtuva nopea kuumeneminen. Lämpö on huomattavissa erityisesti ammuttaessa nopeasti tusinoittain laukauksia. Tällä ei ole paljoakaan merkitystä itsepuolustusta vaativissa tilanteissa, mutta ampumaharjoittelussa se voi olla haitaksi. Yhdysvaltain markkinoille tarkoitetut PSP/P7:t sisältävät tämän vuoksi pienen muovisen lämpökilven liipaisinsuojan yläosan sisällä, josta tuli myöhemmissä malleissa vakiovaruste. Pitkäaikaisen käytön seurauksena P7 on kaasumännästään johtuen myös altis likaantumiselle, ja vaati näin ollen kaasusylinterin puhdistuksen tietyin väliajoin pysyäkseen toimintakykyisenä. Saksalainen rajavartioston terrorisminvastainen erikoisjoukko GSG-9 on kuitenkin todistanut, että aseella voidaan ampua tuhansia laukauksia ennen kaasumännästä johtuvaa häiriötä.
Mallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
P7:ää valmistettiin useita eri malleja:
- PSP: 8-patruunan yksirivinen lipas, kaliiperi 9x19 Luger. Alkuperäinen versio, jossa lippaanvapautin lippaan kannassa ja liipaisinsuojassa ei lämpökilpeä. Tunnetaan myös nimellä "Euroopan malli" (engl. European-style). PSP tarkoittaa Poliisin itselataavaa pistoolia (saks. Polizei Selbstlade Pistole).
- P7M8: 8-patruunan yksirivinen lipas, kaliiperi 9x19 Luger, lippaanvapautin aseen sivulla painonappina. Sisältää lämpökilven liipaisinsuojan yläosassa. Tunnetaan myös nimellä "Amerikan malli" (engl. American-style). Nimen P7 merkitsee aseen nimeä (saks. Pistole 7), kun taas M8 viittaa lippaan kokoon (saks. Magazinkapazität 8). Sama nimeämiskäytäntö koskee muitakin P7:n versioita, lukuun ottamatta yllä mainittua PSP:tä.
- P7M10: 10-patruunan kaksirivinen lipas, kaliiperi .40 S&W
- P7M13: 13-patruunan kaksirivinen lipas, kaliiperi 9x19 Luger
- P7K3: Vaihdettava piippu (.22 LR myös luisti), kaliipereina .22 LR, .32 ACP tai .380 ACP. Sulkumekanismina hydraulivaimentimella varustettu massasulku ilman kaasuhidastinta.
- P7M7: Prototyyppi (vain kuusi valmistettu), kaliiperina .45 ACP. Kaasumännän tilalla hydraulimekanismi.
PSP ja P7M8 ovat aseen ohuimmat ja näin ollen myös helpoimmin kätkettävät versiot. P7M13:ssa on 13-patruunan lipas, jonka vuoksi kahvan kokoa on jouduttu kasvattamaan. P7M10 on hieman suurempi johtuen .40 S&W -patruunan ampumisen kestävästä luistista. Vuonna 1992 julkaistiin rajoitettu erä elektrolyysittömällä nikkelipinnoitteella päällystettyjä P7-pistooleita. Nikkelipinnoite lisättiin malleihin M8, M13 ja M10.
Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huolimatta aseen pienestä koosta, P7M13 ei mahdu poliisin taskuaselaatikkoon (180 × 130 mm) ohjeiden mukaan aseteltuna.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Smith, Graham: Sotilaskäsiaseet, s. 117. Suomentanut Kai Kankaanpää. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1995. ISBN 951-20-4750-0.
