Hautausmaan rotat
| Hautausmaan rotat | |
|---|---|
| The Graveyard Rats | |
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Henry Kuttner |
| Kieli | englanti |
| Genre | kauhu |
| Kustantaja | Popular Fiction Publishing Company |
| Julkaistu | Weird Tales, maaliskuu 1936 |
| Ulkoasu | pulp-lehti |
| Sivumäärä | 5 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Ulla Selkälä & Ilkka Äärelä |
| Kustantaja | Kustannus Oy Jalava |
| Julkaistu | antologiassa Outoja tarinoita 1, 1990 |
| Sivumäärä | 10 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Hautausmaan rotat (The Graveyard Rats) on yhdysvaltalaisen pulp-kirjailija Henry Kuttnerin kauhunovelli vuodelta 1936. Se ilmestyi Weird Talesin maaliskuun numerossa ja oli Kuttnerin ensimmäinen julkaistu novelli. Helmikuun 1936 Weird Talesissa häneltä oli tosin jo julkaistu runo ”Ballad of the Gods”.[1]
”Hautausmaan rottia” ei ollut kuvitettu (lukuun ottamatta pientä tarinaan liittymätöntä vinjettiä), eikä Kuttnerin nimeä mainittu lehden kannessa.[2] Novelli sai kuitenkin Weird Talesin lukijain parissa hyvän vastaanoton,[3] ja se on edelleen Kuttnerin tunnetuin kauhutarina.[4]
Hautausmaan rotat ilmestyi suomeksi Markku Sadelehdon toimittamassa ja Jalavan julkaisemassa antologiassa Outoja tarinoita 1.[5] Novellin mukaan on nimetty vuonna 2010 ilmestynyt sähköinen Kuttner-kokoelma The Graveyard Rats and Other Stories.[1]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”Massonin äijä”, salemilaisen hautuumaan hoitaja, tienaa ylimääräistä ryöstelemällä vainajien koruja ja muita hautoihin pantuja arvoesineitä. Hautausmaan alla risteilee onkaloita, joissa elävät rotat ovat ruokavalionsa ansiosta kasvaneet luonnottomiin mittoihin. Eräänä yönä Masson avaa haudan ja näkee, kuinka hänen saaliinsa katoaa rottien mukana luolaan. Hän ryömii perään, eksyy ja jää lopulta ansaan erääseen rottien tyhjentämään ruumisarkkuun. Ennen tukehtumistaan hän tajuaa rottien saapuneen aterialle.
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Robert Bloch kirjoitti Weird Talesin kirjepalstalla ”Hautausmaan rottien” vedonneen häneen suuresti ja vertasi sen tyyliä H. P. Lovecraftiin: ”Näköjään [Kuttner] osaa arvostaa kohtauksiinsa kirjoittamaansa kauhua; tarinassa on päällekäyvän uhkan tunnelmaa, jolla hekumoidaan sanan myönteisessä merkityksessä. Mainio pikku kertomus.”[6] Kalifornialainen lukija ylisti maaliskuun 1936 Weird Talesia parhaaksi pitkään aikaan ja kehui ”Hautausmaan rottien” vastaavan käsitystään ”aidosta oudosta tarinasta”. Hän halusi löytää muita saman kirjoittajan tarinoita ja pohdiskeli, oliko kyseessä vakioavustajan käyttämä nimimerkki. Päätoimittaja vastasi tähän, että Kuttner oli nuori mutta lahjakas, ja ennusti tälle suurta tulevaisuutta.[7] Muuan missourilainen puolestaan piti ”äärimmäisen lyhyttä tarinaa” maaliskuun numeron parhaana.[8] Kehuista huolimatta ”Hautausmaan rotat” ei voittanut lukijaäänestystä, vaan maaliskuun parhaaksi tarinaksi valittiin Eando Binderin ”The Crystal Curse”.[9]
Tarinassa esiintyvä ghul herätti lukijapalstalla keskustelua vielä kuukausia novellin julkaisun jälkeen. Kuttnerin mukaan hirviön mukanaolo teki tarinasta vakuuttavamman, mutta philadelphialainen lukija oli toista mieltä: ”Jos rotat olivat niin [nälkäisiä], mikseivät ne hyökänneet ghulin kimppuun haudankaivajan sijasta? Rotat syövät nälkäisenä mitä tahansa. Kuttner oli jo nostattanut kauhun ihailtaviin korkeuksiin, eikä ghulin mukaantulo lisännyt siihen paljoakaan.”[10]
Peter Haining (1976) kirjoitti Kuttnerin saavuttaneen ”hetkessä mainetta ensimmäisellä julkaistulla novellillaan, – – karmaisevalla tarinalla vanhasta hautausmaan vartijasta joka tapasi kohtalonsa raivoavien rottien hampaissa. Kuttner ei koskaan enää täysin yltänyt tuon kertomuksen tehoon”.[11] Markku Sadelehdon (1990) mukaan ”Hautausmaan rotat” on ”Kuttnerin kuuluisin ja vähiten vanhentunut saavutus kauhun alalla.”[4] Aikakoneen Eija Elo suhtautui novelliin kielteisemmin. Outoja tarinoita 1:n arvostelun mukaan ”Ulla Selkälän ja Ilkka Äärelän suora ja nopeatahtinen käännös pelastaa Kuttnerin rottatarinan – se tuntui kai niin keinotekoiselta kamalta, kun tuttavapiiriin sattuu kuulumaan oikea rotta.”[5] Tähtivaeltajan Toni Jerrmanin mukaan novellin idea on vahva, mutta sen kauhutehoa ei ole onnistuttu saavuttamaan täydellisesti.[12]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kuttner, Henry: The Graveyard Rats. Weird Tales. A Magazine of Bizarre and Unusual Stories, March 1936, 27. vsk, nro 3, s. 359–363. Chicago: Popular Fiction Publishing Company. Archive.org. Viitattu 1.9.2021. (englanniksi)
- Wright, Farnsworth (toim.): Weird Tales. A Magazine of Bizarre and Unusual Stories, May 1936, 27. vsk, nro 5. Chicago: Popular Fiction Publishing Company. Archive.org. Viitattu 1.9.2021. (englanniksi)
- Wright, Farnsworth (toim.): Weird Tales, November 1936, 28. vsk, nro 4. Indianapolis, Ind.: Popular Fiction Publishing Company. Internet Archive. Viitattu 2.5.2023. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Edwards, Malcolm & Stableford, Brian M. & Clute, John: Kuttner, Henry (Toimittaneet John Clute, David Langford, Peter Nicholls & Graham Sleight) The Encyclopedia of Science Fiction. 16.8.2021. Viitattu 1.9.2021. (englanniksi)
- ↑ Weird Tales (maaliskuu 1936), kansi & s. 359–363.
- ↑ Weird Tales (May 1936), s. 634–640.
- ↑ a b Sadelehto, Markku: ”Esipuhe”, Outoja tarinoita 1, s. 7. Helsinki: Jalava, 1990. ISBN 951-8954-22-4.
- ↑ a b Elo, Eija: Outoja tarinoita 1 Aikakone. 3/1990. Viitattu 1.9.2021.
- ↑ Bloch, Robert: ”Henry Kuttner’s Story”. Weird Tales (May 1936), s. 637.
- ↑ Correll, A. B.: ”Not a Pen Name”. Weird Tales (May 1936), s. 638.
- ↑ Allgeier, Donald: ”The Weird Tales Clubs”. Weird Tales (May 1936), s. 639.
- ↑ Weird Tales (May 1936), s. 640.
- ↑ Weird Tales November 1936, s. 510.
- ↑ Haining, Peter: ”Johdanto”, Weird Tales. Fantasialehden parhaat alkuperäiskuvin, s. 15. (Weird Tales, 1976.) Suomentanut Harri Haarikko. Hyvinkää: Book Studio, 1992. ISBN 951-611-489-X. Englanninkielinen alkuteos Archive.orgissa (viitattu 1.9.2021).
- ↑ Jerrman, Toni: Outoja tarinoita 1. Tähtivaeltaja 3/1990.