Hans Beimler

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hans Beimler ja taistelevia kansainvälisten prikaatien sotilaita itäsaksalaisessa postimerkissä.

Hans Beimler (2. heinäkuuta 1895 München1. joulukuuta 1936 Madrid)[1] oli Saksan kommunistisen puolueen edustaja Weimarin tasavallan parlamentissa. Hän joutui Dachaun keskitysleirille huhtikuussa 1933 mutta pääsi pakoon sieltä kuristettuaan vartijansa ja otettuaan tämän univormun. Beimler on tiettävästi ainoa keskitysleirivanki, jonka onnistui paeta Dachausta niin, ettei häntä saatu kiinni.[2]

Beimler osallistui Espanjan sisällissotaan kansainvälisissä prikaateissa. Hän kaatui Madridin piirityksen alkuvaiheessa käydyssä taistelussa joulukuussa 1936. Ernst Busch teki hänestä laulun, josta tuli tunnettu tasavaltalaisten keskuudessa. Itä-Berliinissä oli Hans Beimlerin mukaan nimetty katu, jonka nykyinen nimi on Otto-Braun-Straße sosiaalidemokraatti Otto Braunin mukaan. Saksan demokraattisessa tasavallassa nimettiin hänen mukaansa paljon muitakin katuja, tehtaita, kouluja, laivoja jne. Nykyisin niistä on jäljellä kadunnimiä esimerkiksi Leipzigissa ja Cottbusissa mutta myös lännen puolella Münchenissä.lähde?

Beimler haudattiin Barcelonaan Montjuïcin hautausmaalle[1] suuren saattojoukon läsnä ollessa.[3]

Hans Beimlerin pojanpoika Hans Anthony Beimler on yhdysvaltalainen televisiokäsikirjoittaja, joka on työskennellyt muun muassa Star Trek: Deep Space Nine -sarjan tuotannossa.lähde?

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Im Mörderlager Dachau. Köln: PapyRossa Verlag, 2012 (julkaistu alun perin Moskovassa 1933). ISBN 978-389-438-480-7.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]