Hammasmato
Hammasmato on kansanlääkintään liittyvä vanhentunut uskomus, jonka mukaan hammassärky aiheutuu hammasta kalvavasta madosta. Hammasmadon kuvailtiin olevan joko hyvin ohut, kooltaan pieni ja mustanokkainen tai rukiin jyvää muistuttava. Hammasmadon myös kuvailtiin olevan hyvin kova, ja päästävän rasahtavan äänen vasaralla lyötäessä.[1]
Hammassäryn uskottiin loppuvan, jos hammasmadon sai poistettua hampaasta. Joidenkin ihmisten myös väitettiin onnistuneen hammasmadon poistamisessa tai nähneen madon omin silmin.[1] Hammasmadon karkottamiseen käytettiin voimallisia ja teräviä esineitä. Tietäjät siirsivät taudin esineisiin, jotka upotettiin pysyvästi maahan, veteen tai suohon estämään sen palaaminen.[2]
Myös muinaisessa Babylonissa hammassäryn uskottiin johtuvan hammasmadosta. Suomalaisten uskomusten mukaan hammassärky oli Pohjolan emännän Louhen aiheuttama sairaus, ja sen saattoi saada esimerkiksi lakaistessa lattiaa, kun luutaan tarttunut rikka muuttui madoksi.[3] Ainakin osa uskomuksista kertoi hammasmadon olevan peräisin pirulta. Pirun uskottiin asettavan yöllä madon hampaaseen. Tämä voitiin estää pistämällä suuhun illalla piipunporot.[1]
Rooman valtakunnan aikana lääkäri Scribonius Largus (n. 43 jaa.) kuvasi hoitomenetelmän, jossa hyönteismyrkkynä tunnettu hullukaali poltettiin ja sen savu hengitettiin suuhun – tämän väitettiin saavan madon poistumaan. Keskiajalla ja renessanssin aikana hammasmatojen uskottiin olevan erivärisiä ja kuolevan joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa. Ajatus hammasmadosta säilyi Euroopassa 1700-luvulle asti. Vuonna 1728 ranskalainen hammaslääkäri Pierre Fauchard kumosi tämän myytin ja esitti, että hampaiden reikiintymisen syyt olivat biologisia ja ympäristöön liittyviä. Valistuksen ajan tieteellinen ajattelu alkoi syrjäyttää vanhat uskomukset.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Kansanomainen lääkintätietous, s. 154-155. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2017.
- ↑ Kansanperinteen sanastoa www.yrttitarha.fi. Viitattu 13.3.2025.
- ↑ Noitamuorit tekivät korvaamatonta työtä aikana ennen hammaslääkäreitä Hammaslääkärilehti. 27.10.2016. Viitattu 13.3.2025.
- ↑ Is today's dogma tomorrow's tooth worm? - Veterinary Practice News web.archive.org. 22.12.2024. Viitattu 13.3.2025.