Hamilton (Skotlanti)
| Hamilton | |
|---|---|
Kaupungintalo |
|
Hamilton |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Yhdistynyt kuningaskunta |
| Maa | Skotlanti |
| Hallintoalue | Etelä-Lanarkshire |
| Pinta-ala | |
| – Kokonaispinta-ala | 19,29 km² |
| Väkiluku (2022) | 55 157[1] |
Hamilton (skotiksi Hamiltoun, gaeliksi Baile Hamaltan) on Etelä-Lanarkshiren hallintoalueen pääkaupunki Skotlannissa. Siellä asuu noin 55 000 asukasta.[1]
Hamilton sijaitsee Avon- ja Clydejokien kohtaamispaikassa Glasgow’n kaakkoispuolella.[2]
Alueella on ollut asutusta esihistoriallisista ajoista lähtien. Cadzow’n linna, kolme kilometriä kaupungista kaakkoon, oli kuninkaallinen asuinpaikka 900-luvulta lähtien. Kaupunki sai nimensä vuonna 1445 Hamiltonin suvulta, jolle Robert Bruce lahjoitti sen Bannockburnin taistelun jälkeen vuonna 1314.[2]
Hiilen löytyminen laajensi kaupunkia merkittävästi 1800-luvulla, ja alueelle perustettiin rautatehtaita ja konepajoja. Vuoteen 1947 mennessä kaikki kaivokset olivat kuitenkin lopettaneet tuotannon. Hamilton on nykyään pääasiassa kaupallinen, asuin- ja hallintokeskus, jossa on vähän kevyttä teollisuutta kuten tekstiilien ja elintarvikkeiden tuotantoa.[2]
Hamiltonissa on kaksi rautatieasemaa: Hamilton Central ja Hamilton West.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hamilton (Skotlanti) Wikimedia Commonsissa