Halsholmen (Västanfjärd)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Halsholmen
Maantiede
Saariryhmä Turunmaan saaristo
Merialue Itämeri
Pinta-ala 0,26 km²
Valtio
Valtio Suomi
Maakunta Varsinais-Suomi
Kunta Kemiönsaari
Väestö
Väkiluku 2

Halsholmen on saari Västanfjärdin edustalla Kemiönsaaren kunnassa. 26 hehtaarin kokoisella saarella asuu vakituisesti kaksi ihmistä.[1]

Halsholmen on ollut asuttu 1890-luvusta lähtien. Saaren ainoa tila on ollut saman suvun omistuksessa 1930-luvusta lähtien. Saarelle on lohkottu myöhemmin kesämökkejä.[2] Halsholmenin asutus sijaitsee saaren pohjoisosassa pienen lahden kupeessa. Saaren eteläosaan on kasvanut kiinni Björkholmen, minkä seurauksena saaren keskiosaan on syntynyt entisen salmen kohdalle laaja lahti.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Elina Auri: Ilman kiinteää tieyhteyttä olevat pysyvästi asutut saaret (pdf) (s. 106) Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 22.8.2019.
  2. Pia Prost: Ser lyftkranarna i Hangö. Skärgård, 2011, 34. vsk, nro 1, s. 68. Skärgårdsinstitutet vid Åbo Akademi. ISSN 0356-9381. Lehden verkkoversio. Viitattu 22.8.2019. (ruotsiksi)
  3. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 22.8.2019.
Tämä saariin tai saaristoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.