Halotrofinen järvi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Halotrofinen järvi on limnologiassa järvi, jonka veden suolapitoisuus eli kivennäisaineiden pitoisuus on suurempi kuin makeanveden järvessä. Normaalisti järven vesi on makeaa, koska sen valuma-alueelta virtaa siihen sade- ja pohjavettä. Halotrofisen järven vesi voi suolaantua monilla eri tavoin ja siihen kehittyy makeasta vedestä poikkeava ekosysteemi, joka riippuu sen suolapitoisuudesta.[1][2]

Muodostumistapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laskujoettomat järvet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos järveen vain tulee vettä, mutta sitä poistuu vain haihtumalla, alkaa tulojokien vedessä olevat mineraalit eli suolat rikastua vedessä. Mineraalipitoisuuden kasvaminen voi nostaa suolaisuuden 30 prosenttiin, ennen kuin se kiteytyy järven pohjalle. Tällaiset suolajärvet ovat yleisimpiä vuoristoissa (Umria ja Namtso), alavilla mailla (Mono Lake, Kuollutmeri ja Kaspianmeri) ja aavikoilla (Chott el Djerid).

Mereen yhteydessä olevat järvet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaislle tutumpi järvityyppi rannikkojärvi esiintyy Itämeren rannikolla, missä maankohoaminen nostaa maanpintaa merenpintaan nähden ylemmäksi. Silloin lahdet voivat kuroutua suustaa kapeiksi (flada) ja entiseen lahdenpohjukkaan jää umpeunut vesiallas (kluuviflada eli kluuvi). Kluuvifladassa merivesi pääsee toisinaan purkautumaan järveen ja silloin sen suolapitoisuus kasvaa. Se jää Itämeren suolapitoisuutta alhaisemmaksi, jolloin sitä kutsutaan murtovedeksi. Kluuvijärvi on entinen kluuviflada, joka on jäännyt pysyvästi makeavetiseksi, mutta jolla on jäänteenä monia merellisiä kasvi- ja eläinlajeja. Kluuvifladoja ovat esimerkiksi Uudessakaupungissa oleva Ahmasvesi, Virossa olevat Saarenmaan Mullutu-Suurlaht ja Läänemaan Sutlepa meri. Alavilla Tanskan ja Hollannin rannikoilla rannikkojärviä on paljon. Itse asiassa koko Itämeri on murtovetinen järvi, joka on yhteydessä Atlanttiin Tanskan salmien kautta.[1][2][3][4][5][6]

Mineraalipitoinen maaperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvessä voi huolimatta hyvästä läpivirtauksestakin olla suolainen eli mineraalipitoinen vesi. Jos maaperästä liukenee valuma- tai pohjaveteen runsaasti mineraaleja, voivat niiden päätyminen järveen nostaa sen suolapitoisuutta. Näin käy esimerkiksi kalkkikivialueilla, missä pohjasta pulppuavat lähteet nostavat mineraalipitoisuutta. Tällaisia ovat esimerkiksi Viron alkalitrofiset järvet, joita voidaan pitää halotrofisten järvien alatyyppinä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Helminen, Matti & al.: Suomen luonnon tietosanakirja, s. 332–325. Helsinki: Oy Valitut Palat-Reader's Digest Ab, 1977. ISBN 951-9078-31-2.
  2. a b c Keskkonnaagentuur: Eesti Järved, nende elustik ja elokooslused(viroksi), viiatattu 3.4.2017
  3. Ympäristö.fi: Fladat ja kluuvit, viitattu 3.4.2017
  4. Merenkurkki.fi: Kuroutumislahdet, fladat ja kluuvijärvet, viitattu 3.4.2017
  5. Anttila, Ilkka : Fladoja ja kluuvijärviä, viitattu 3.4.2017
  6. Wistbacka, Ralf: Rannikon pienvesien inventointiopas. Projekti Merenkurkun pienvesien elinvoiman puolesta. Vaasa: Etelä-Pohjanmaan ELY, 2014. ISBN 978-952-314-081-3. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 3.4.2017).