Halo (turvalaite)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Formula 1 -auton halo.

Halo on kilpa-autossa kuljettajaa suojaava turvakaari. Halo on otettu käyttöön Formula 1 -autoissa, sekä useissa muissa sarjoissa.

Halon on kestettävä 225 km/h nopeudella tapahtuva pyörän törmäys[1]. Sen on kestettävä 125 kilonewtonin staattinen kuorma rikkoutumatta[1]. Se saa painaa 7 kiloa[1]. Kaari täytyy hankkia FIA:n hyväksymältä toimittajalta[1]. Siihen saa lisätä ilmanohjaimia[1].

Halo tuli formula-autoihin pakolliseksi vuonna 2018[1]. FIA alkoi tutkia ohjaamon suojauksen parantamista erityisesti kuljettaja Jules Bianchin kuolemaan johtaneen onnettomuuden jälkeen vuonna 2014[1]. Jo 2010-luvun alussa oli testattu täysin katettua ohjaamoa ja turvakaaria[2]. Halon luonnoksia nähtiin ensimmäisen kerran 2015[3]. Ajatus on peräisin Mercedes-Benzin F1-tallilta, mutta sittemmin FIA otti kehitystyön ohjat itselleen[2][3]. FIA simuloi kaaren vaikutusta, ja totesi, että yhdessäkään aiemmassa onnettomuudessa halosta ei olisi ollut haittaa, ja useimmiten se olisi ollut hyödyksi[1].

Joidenkin kuljettajien mielestä halo haittaisi näkyvyyttä ajettaessa ylämäkeen, esimerkiksi Span Eau Rouge -mutkassa[1]. Jotkut epäilivät, että halo myös vaikeuttaisi autosta poistumista onnettomuuden jälkeen, mutta FIA:n testien mukaan halo itse asiassa jättäisi autosta poistumiselle entistä enemmän tilaa. [1]

Halon kehitykseen vaikutti kolme kuolemaan johtanutta onnettomuutta: Henry Surteesin vuonna 2009 (Formula 2), Jules Bianchin vuonna 2014 (Formula 1) ja Justin Wilsonin vuonna 2015 (IndyCar).[4]

Formulakuljettaja Guanyu Zhou luki halon ansioksi sen, että hän säilyi elossa, kun hänen Alfa Romeo -autonsa kääntyi kolarissa ylösalaisin Britannian Grand Prix'ssä 2022.[3][5] Myös Lewis Hamilton on sanonut Halon pelastaneen hänen henkensä vuoden 2021 Italian Grand Prix'ssä.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Honkanen, Velimatti: Kimin viimeinen?. Tekniikan Maailma, 2018, nro 6/2018.
  2. a b Sean O'Kane: Formula One is working on a closed cockpit design to keep drivers safer The Verge. 25.8.2015. Viitattu 12.8.2022. (englanniksi)
  3. a b c Andrew J. Hawkins: Formula One driver survives horrific crash thanks to halo cockpit requirement The Verge. 4.7.2022. Viitattu 12.8.2022. (englanniksi)
  4. Olivia Le Poidevin: F1 British Grand Prix: What is halo and how does it save lives? bbc.com. 4.7.2022. Viitattu 14.4.2023. (englanniksi)
  5. Matias Grez CNN: Formula One driver says halo device 'saved me' during high-speed crash CNN. Viitattu 12.8.2022.
  6. Michael Emons: Italian Grand Prix: Lewis Hamilton says 'halo' safety system saved his life in crash bbc.com. 12.9.2021. Viitattu 14.4.2023. (englanniksi)