Hallintosääntö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hallintosääntö on kokoelma määräyksiä, joiden perusteella hallinto tulee järjestää organisaation sisällä. Hallintosäännön sisällöstä päättää yleensä organisaation ylin päättävä toimielin.

Hallintosääntö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa jokaisessa kunnassa on kuntalain nojalla oltava hallintosääntö. Siinä säädetään muun muassa kokousten järjestämisestä, pöytäkirjan pitämisestä sekä muista kunnallishallintoa koskevista asioista. Hallintosäännön sisällöstä ja muuttamisesta päättää kunnanvaltuusto.[1]

Sipilän hallituksen suunnitteleman sote- ja maakuntauudistuksen myötä jokaiseen perustettavaan maakuntaan tulee myös oma hallintosääntönsä.[2]

Maakuntien liitoilla on hallintosääntö, jonka hyväksyy maakunnan liiton valtuusto.

Ylioppilaskunnalla voi olla hallintosääntö, jossa säädetään edustajiston ja hallituksen tehtävistä.

Yhdistyksellä voi olla hallintosääntö, jolla tarkennetaan yhdistyksen hallintorakennetta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuntalaki ja kunnan hallintosääntö Kuntaliitto. 12.1.2017. Viitattu 27.9.2018.
  2. Hallintosääntömalli Alueuudistus.fi. Maakunta- ja sote-uudistus.. Viitattu 27.9.2018.