Hailuodon retkeilyreitit

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hailuodon retkeilyreitit ovat Hailuotolaisen matkailuyrityksen, Saaren Seikkailujen, ylläpitämiä retkeilyyn ja vaellukseen tarkoitettuja reitistöjä. Varsinaisiksi retkeilyreiteiksi merkittyjä opastettuja reittejä on yhteensä 45,2 kilometriä.[1] ja näiden lisäksi saarella risteilee useita kymmeniä kilometrejä metsäautoteitä, joista 4,2 kilometriä on myös retkeilyreittiverkoston käytössä.[1]

Viitoitetut reitit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkonkylä–Keskiniemi–Marjaniemi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ison Sunijärven autiotupa kesäkuussa 2007.

Reitti alkaa Kirkonkylältä Luovontieltä ja johtaa peltoaukeiden halki Järventakustan lävitse pienelle Kurajärvelle. Reitti kulkee viiden kilometrin matkan pääosin pohjoisluoteeseen, kiertäen Kurajärven itäpuolitse. Kurajärven pohjoispuolelta reitti jatkuu suorana kohti Hailuodon harjumuodostumaa. Viiden kilometrin päässä Kirkonkylältä reitistä haarautuu kohti itää johtava 2,5 kilometrin mittainen osuus, joka päättyy metsäautotielle Ojakylän länsipuolelle.

Keskiniemeen johtava reitti jatkuu länteen ja sitten kohti pohjoisluodetta 1,9 kilometrin matkan Valkjärvelle, jossa reitti kääntyy itään sivuten Valkjärven pohjoisrantaa, ja kääntyy uudelleen kohti pohjoisluodetta kiertäen Pitkäjärven ja Pitkäjärvensoiden itäpuolitse Pikku Sunijärvelle ja edelleen Ison Sunijärven autiotuvalle, joka sijaitsee 3,2 kilometrin päässä Valkjärveltä. Tuvalta reitti jatkuu kohti luodetta 1,4 kilometrin matkan Keskiniemen pookin juurelle, ja kääntyy lounaaseen jatkuen hiekkaisena ajotienä rantaa seuraillen kohti Marjaniemeä. Reitti päättyy 4,6 kilometrin päähän Keskiniemestä ja jatkuu sepelipintaisena metsäautotienä 2,3 kilometrin matkan Luovontielle, noin kilometrin päähän Marjaniemen itäpuolelle.

Marjaniemi–Pajuperä–Iso Sunikari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reitti alkaa Marjaniemen kalasatamasta ja johtaa pitkoispuita pitkin rantadyynejä seuraillen Ranta-Sumpun ja leirintäalueen länsipuolitse Hannuksenrantalammelle 1,7 kilometrin päähän. Reitistä haarautuu Marjaniemen ja Ranta-Sumpun välillä myös 1,1 kilometrin mittainen luontopolku, joka yhtyy retkeilyreittiin Hannuksenrantalammella.

Hannuksenrantalammem ja Pajuperän välillä reitti jakaantuu kahteen haaraan. Näistä läntisin ja lyhyempi 1,9 kilometrin mittainen reitti jatkuu piktin rantavyöhykettä suoraan Pajuperän lahdelle, kun itäisempi 2,6 kilometrin mittainen osuus kiertää Hannuksenlammen luonnonsuojelualueen, Kaunislammen ja Pajuperänlammen kautta Pajuperään.

Pajuperästä reitti jatkuu sisämaareittinä 2,6 kilometrin matkan Matikanniemeen, kiertäen Huilunnokan itäpuolitse. Matikanniemessä reitistä haarautuu kohti itää 0,7 kilometrin mittainen Ämmänarkun lammen ja luonnonsuojelualueen eteläpuolitse metsäautotielle ja pysäköintipaikalle johtava reitti.

Pajuperästä reitti jatkuu rantavyöhykettä seuraillen Kunninojalle saakka, josta alkaen reitti johtaa sisämaahan Kunninojan vartta myöten, liittyen metsäautotiehen 2,6 kilometrin päässä Pajuperästä. Retkeilyreitti kääntyy kohti etelää ja päättyy 1,8 kilometrin päässä lähelle Iso Sunikarin venesatamaa. Venesatamasta johtaa noin neljän kilometrin mittainen metsäautotie Pöllän lentokentälle Pöllänlahden rannalle.

Kirkonkylä–Kujalannurkka–Kutukari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reitti alkaa kirkonkylältä Hailuodon kirkon luota ja johtaa etelään halki luotolaisten maanviljelysmaisemien. Reitti kulkee Salmenrannan ja Kujalannurkan halki, ja sen huomattavin nähtävyys on Kirkkosalmen kosteikko, joka on arvokas lintuvesialue. Reittiin liittyy Pölläntieltä johtava lyhyt haara 2,5 kilometrin päässä kirkolta. Tästä reitti kulkee 1,2 kilometrin matkan Patelanmännikön halki Pöllänlahden pohjoispuolelle, jossa siitä haarautuu 0,9 kilometrin mittainen haara Pölläntielle. Haarakohdasta reitti jatkuu 1,5 kilometrin matkan itään ja päättyy Kutukarin lintutornille Viinikanlahden pohjoisrannalle.

Louekari–Syökari–Tömppä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saaren eteläisin retkeilyreitti alkaa Louekarin asutusryhmän eteläpuolelta Viinikantien pysäköintialueelta. Reitti kulkee aluksi 1,1 kilometrin matkan kohti etelää Syökarin lintutornille ja taukopaikalle, josta se kääntyy kohti itää. 0,9 kilometrin päässä Syökarin tornilta reitti risteää metsäautotien kanssa, paikassa on pysäköintialue. Reitti jatkuu kahden kilometrin matkan kohti itää, halki Tömpänkuljun aina Tömpän lintutornille. Tömpän alue on myös lihakarjan laidunnusaluetta.

Louekari–Maasyvänlahti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reitti johtaa Viinikantieltä Louekari–Syökari–Tömppä -reitin pysäköintipaikalta metsäautotienä kilometrin verran kohti itää, jossa siitä haarautuu tie kohti etelää ja 1,3 kilometrin päässä sijaitsevaa Tömpän retkeilyreitin pysäköintipaikkaa. Maasyvänlahdelle johtava metsäautotie jatkuu kohti itää 1,9 kilometrin verran, päättyen pysäköintipaikalle noin puolen kilometrin päähän Maasyvänlahden järven ja luonnonsuojelualueen lintutornista ja autiotuvasta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hailuodon kunta: Retkeilykartta 2006