Haamu ja Hassun Pekka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Haamu ja Hassun Pekka on vuonna 1980 ilmestynyt suomalainen lastenkirja, jonka on kirjoittanut Pirkko Huhtanen ja kuvittanut Urpo Huhtanen.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekka Hassu joutuu naurunalaiseksi sukunimensä vuoksi ensimmäisenä koulupäivänään.

Ihmisiä muuttaa pois kylästä jatkuvasti yhä enemmän, ja kylän pieni koulu saatettaisiin jopa sulkea. Pekka murehtii yksikseen ja tapaa Fabian Kammosen, kummituksen, joka kertoo Pekalle, että myös kummituksilla on ongelmia; kukaan ei ole pitkään aikaan pelännyt haamuja, ja niiden arvostus on romahtanut.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]