HMS Speaker (D90)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kuvaa Britannian kuninkaallisen laivaston Ruler-luokan saattuetukialusta. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
HMS Speaker
HMS Speaker
HMS Speaker
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Seattle-Tacoma Shipbuilding Corporation, Seattle, Yhdysvallat
Kölinlasku 9. lokakuuta 1942
Laskettu vesille 20. helmikuuta 1943
Palveluskäyttöön 20. marraskuuta 1943
Palveluskäytöstä 20. syyskuuta 1946
Loppuvaihe romutettu 1972
Tekniset tiedot
Uppouma 8 333 t
Pituus 151,1 m
Leveys 21,18 m
Syväys 7,9 m
Koneteho 8 500 shp (6,3 MW)
Nopeus 18 solmua
Miehistöä 846
Aseistus 2 × 5" (127 mm) tykkiä
16 × Bofors kaksiputkista 40 mm ilmatorjuntatykkiä
35 × Oerlikon 20 mm ilmatorjuntatykkiä
18-24 lentokonetta

HMS Speaker (viirinumero D90) oli Britannian Kuninkaallisen laivaston Ruler-luokan saattuetukialus toisessa maailmansodassa.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ruler-luokka

Kauppa-alus tilattiin Seattle-Tacoma Shipbuilding Corporation Seattlesta Yhdysvalloista. Sen köli laskettiin 9. lokakuuta 1942 ja alus laskettiin vesille 20. helmikuuta 1943 Yhdysvaltain laivaston saattuetukialuksena USS Delgada (runkonumero ACV-40) kumminaan James B. Sykesin puoliso. Aluksen runko siirrettiin Willamette Iron and Steelille Portlandiin muutettavaksi saattuetukialukseksi. Alus luokiteltiin uudelleen CVE-40:ksi 15. heinäkuuta.[1] Muutostyöt saatiin päätökseen 20. marraskuuta.[2]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus luovutettiin 20. marraskuuta lend lease -sopimuksen nojalla Britannian kuninkaalliselle laivastolle, joka nimesi aluksen HMS Speakeriksi. Alus oli marraskuun lopun koeajoissa, jotka päättyivät 8. joulukuuta. Koeajojen jälkeen alus lähti Esquimaltiin, jossa se siirrettiin telakalle muutostöitä varten. Tammikuussa 1944 alus oli koulutettavana, jolloin propulsiojärjestelmässä havaittiin vikaa. Helmikuussa alus purjehti Panamaan ja maaliskuun alussa se määrättiin kuljettamaan lentokoneita New Yorkista Britteinsaarille.[2]

Alus läpäisi 7.maaliskuuta Panaman kanavan ja seuraavana päivänä se liittyi HMS Empressin ja USS Tulagin muodostamaan osastoon Karianmerellä härjoitellakseen lentotoimintaa matkalla Norfolkiin. HMS Empressiltä noussut Avenger oli ensimmäinen alukselle laskeutunut lentokone. Alus saapui 17. maaliskuuta osaston mukana Norfolkiin, jossa se siirrettiin Yhdysvaltain laivaston telakalle havittujen vikojen korjaamiseksi.[2]

Telakalta vapauduttuaan alus lähti New Yorkiin, jossa sille siirrettiin lentokoneita ja muuta materiaalia sekä 54 siviiliä kuljetettavaksi Britteinsaarille. Maaliskuun lopulla alus lähti merelle saattueen mukana ja se saapui 8. huhtikuuta Liverpooliin, jossa lentokoneet, materiaali ja siviilit siirrettiin maihin. Alus jatkoi matkaansa Liverpoolista Clydeen, missä se jatkoi kuljetusaluksena. Alus tankattiin 10. huhtikuuta Clydessä, mistä se lähti 13. huhtikuuta Norfolkiin hakemaan uuden erän lentokoneita.[2]

Alus purki kuormansa 14. toukokuuta Liverpoolissa, jonka jälkeen se määrättiin saattuetehtäviin. Aluksen muutostyöt uuteen tehtävään määrättiin Dundeen kaupalliselle telakalle ja alus odotti Garelochissa muutostöiden alkamista. Alus siirrettiin telakalle 28. toukokuuta muutostöitä varten, mitkä sisälsivät sisäisen ja ulkoisen viestiliikenneverkon parannuksia, tutkajärjestelmien asennuksia sekä taistelunjohtokeskuksen muutoksia. Alukselle asennettiin myös prototyyppi tyypin 277 ilmavalvontatutkasta sekä parannellut Oerlikonin 20 millimetrin kaksiputkiset ilmatorjuntatykit, joilla korvattiin aiemmat yksiputkiset aseet.[2]

Alus vapautui telakalta syyskuussa, jonka jälkeen se siirrettiin Rosythiin koeajoihin. Alus siirrettiin 12. syyskuuta Rosythin telakalle vedenalaisten asennusten rutiinitarkastukseen. Se siirrettiin 16. syyskuuta Firth of Forthiin laivastonlentäjien koulutusalukseksi. Loka-marraskuussa 768 laivueen Barracuda ja Swordfish koneet tekivät yli 1 400 laskeutumista alukselle. Viikonloput alus vietti Rosythissä.[2]

Alus määrättiin joulukuussa operatiiviseen palvelukseen ja se siirtyi Belfastiin. Alus vastaanotti 16. joulukuuta 1840 laivueen kaluston ja henkilöstön. Se siirrettiin 25. joulukuuta Glasgow'ssa telakalle korjattavaksi.[2]

Brittiläisessä Tyynenmeren laivastossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus aloitti 1. tammikuuta 1945 kouluttautumisen Clydessä uuteen tehtäväänsä. Samalla aluksella saatiin tieto yhteistoiminnasta HMS Khediven ja HMS Slingerin kanssa. Alus lähti 11. tammikuuta osastonsa mukana Clydestä liittyäkseen Brittiläiseen Tyynenmeren laivastoon. Alus vieraili Gibraltarilla ennen purjehdusta Välimerelle, jossa alus harjoitteli lentotoimintaa 17. tammikuuta etsien samalla sukellusveneitä Pohjois-Afrikan rannikolta. Alus lähti 22. tammikuuta Aleksandriasta Colomboon. Aluksen harjoitellessa lentotoimintaa Intian valtamerellä se menetti kuusi lentokonetta ja yhden lentäjän onnettomuuksissa.[2]

Alus siirsi maihin 4. helmikuuta osan 1840 laivueen henkilöstöstä Trincomaleessa, josta alus jatkoi Australiaan liittyäkseen laivastoon. Matkalla alus etsi kaksi vuorokautta kadonnutta yhdysvaltalaista rahtialusta. Se saapui 23. helmikuuta Sydneyyn, jossa loput 1849 laivueen henkilöstöstä siirrettiin maihin ja aluksen kattilat puhdistettiin. Alus liitettiin Task Force 112:een 30. lentotukialuslaivueeseen tukemaan Task Force 57:n ilmaoperaatioita Sakashima Gunton lentotukikohtia vastaan operaatiossa Iceberg One.[2]

Alus siirtyi maaliskuun alussa Manuksen tukikohtaan, josta se lähti 17. maaliskuuta operaatioalueelle Ulithiin laivaston huolto-osaston tankkeriryhmän (TG112.2) mukana. Alus muodosti sitä suojanneiden hävittäjä HMS Kempenfeltin ja sluuppi HMS Pheasantin kanssa Task Unit 112.2.5:n, jonka tehtävänä oli suojata huollettavia aluksia. Alus suojasi 25. maaliskuuta huoltoa ennen kuin liittyi operaatio Icebergiä varten koottuun Yhdysvaltain laivaston osastoon.[2]

Alus saapui 28. maaliskuuta MIDGE-alueelle suojaamaan taisteluosaston täydentämistä. Alus oli 4. huhtikuuta MOSQUITO-alueella, 7. ja 14. huhtikuuta COOTIE-alueella sekä 18 huhtikuuta uudelleen MOSQUITO-alueella suojaamassa täydennysten jakamista. Alus lähti 21. huhtikuuta paluumatkalle Manukseen Iceberg One operaation päätyttyä. Aluksen Hellcat koneet olivat lentäneet 446 tuntia ilmapuolustustehtävissä operaation aikana.[2]

Alus jatkoi 30. huhtikuuta huolto-osaston mukana tukien TF57:ää ilmaiskuissa Sakashima Gunton lentokentille operaatiossa Iceberg Two. Toukokuussa alus määrättiin kuljetus- ja täydennystehtäviin sekä kouluttamaan reservistä palvelukseen kutsuttuja lentäjiä. Alus lähti 4. toukokuuta Yhdysvaltain laivaston tukikohtaan Leytelle viemään lentokonetäydennystä, joka toimitettiin kaksi päivää myöhemmin määränpäähän.[2]

Alus oli 10. toukokuuta huolto-osaston tankkeriryhmän suojana COOTIE ONE -alueella. Se erkani osastosta 14. toukokuuta laivaston täydennyksen päätyttyä aloittaen matkan Leytelle noutamaan täydennyslentokoneita. Alus lähti paluumatkalle 19. toukokuuta. Se oli 22. toukokuuta jälleen COOTIE ONE -alueella, mistä se aloitti 25. toukokuuta paluumatkan Manukselle. Se saapui 29. toukokuuta määränpäähänsä.[2]

Kesäkuun alussa alus siirtyi Sydneyyn, jossa sen viiritunnus vaihdettiin R314:ksi. Alus määrättiin täydennystukialukseksi kuljettamaan lentokoneita Manuksesta täydennysalueille Japanin rannikon tuntumaan. Kesä-heinäkuun vaihteessa alus palasi Manukseen, jossa se oli 9. heinäkuuta alkaen. Alus lähti 18. heinäkuuta jälleen merelle. Alus oli 26. heinäkuuta täydennysalueella vastaanottamassa korjattavaksi siirrettäviä lentokoneita laivastolta. Seuraavana päivänä alus vastaanotti kolme lentokonetta HMS Strikerilta.[2]

Alus luovutti 1. elokuuta lentokoneita Force 36:n lentotukialuksille, minkä päätyttyä se aloitti paluumatkan Manukseen. Brittiläinen Tyynenmeren laivasto poistui Japanin lähivesiltä polttoainepulan vuoksi. HMS Speaker määrättiin tukemaan vapautettujen brittien ja liittoutuneiden sotavankien kotiutuksia, minkä vuoksi alus siirtyi Japaniin.[2]

Alus luovutti kymmenen Seafire ja yhden Fireflyn HMS Indefatigablelle sekä vastaanotti vastaavan määrän korjattavia lentokoneita. Alus luovutti kaikki lentokelpoiset lentokoneensa HMS Rulerille lisätäkseen majoitustiloja kuljetettaville sotavangeille. Alus sai 28. elokuuta määräyksen siirtyä Japaniin ja seuraavana päivänä ensimmäiset brittiläiset alukset saapuivat Tokionlahdelle. Aluksen lentokoneiden huoltohenkilöstö siirrettiin maihin ja he siirtyivvät edelleen HMS Rulerille. Näin voitiin vielä lisätä majoitustiloja.[2]

Syyskuun alussa alus vastaanotti matkustajia ja 3. syyskuuta se lähti Tokionlahdelta Manilaan mukanaan 473 matkustajaa. Manilassa matkustajat laskettiin maihin ja alus lähti paluumatkalle Nagasakiin kuljettakseen yhdysvaltalaisia Okinawalle. Tehtyään toisen matkan Nagasakiin alus teki matkan Hongkongiin. Manilass alukselle nousi australialaisia kuljetettavaksi Sydneyyn. Alus siirrettiin kunnostettavaksi 15. lokakuuta. Korjaus saatiin päätökseen vasta joulukuussa.[2]

Palvelukseen palattuaan alus kuljetti 721 laivueen kalustoineen Hongkongiin. Alukselle kuormattiin myös 10 tonnin nosturi sekä erilaisia tarvikkeita kuten olutta, jotka se kaikki luovutti 10. tammikuuta 1946 Hongkongissa. Alus palasi Sydneyyn mukanaan 459 matkustajaa, minkä jälkeen se aloitti kotimatkan Britteinsaarille. Matkalla alus vieraili Hongkongissa ennen paluutaan Suezin kanavan kautta.[2]

Alus saapui kesäkuussa Clydeen, jossa sen varastot tyhjennettiin ja kaikki brittiläiset varusteet poistettiin ennen palauttamista Yhdysvalloille. Työn päätyttyä alus lähti Virginiaan Norfolkiin, jossa se palautettiin Yhdysvaltain laivastolle 27. heinäkuuta.[2]

Se myytiin kauppalaivaksi 22. huhtikuuta 1947 nimellä SS Lancero.[1] Alus myytiin uudelleen 1965 ja se nimettiin SS President Osmenaksi. Vuonna 1971 alus nimettiin SS Lucky Threeksi, kun se teki koulutuspurjehduksen Taiwaniin. Alus saapui 9. kesäkuuta Taiwaniin romutettavaksi Kaohsiungiin Nan Feng Enterpriselle.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chesneau, Roger: Aircraft Carriers of the World, 1914 to the Present - an illustrated encyclopedia. Bristol: Brockhampton Press, 1998. ISBN 1-86019-87-5-9. (englanniksi)
  • Poolman, Kenneth: Allied Escort Carriers of World War Two in action. Avon: Blandford Press, 1988. ISBN 0-7137-1221-X. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Brown, David (ed.): The British Pacific and East Indies Fleets - "The Forgotten Fleets" 50th Anniversary. Liverpool, Englanti: Brodie Publisher Ltd, 1995. ISBN 1-874447-28-4. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]