HMS Royal George (1756)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Britannian kuninkaallisen laivaston ensimmäisen luokan linjalaivasta. Muita samannimisiä aluksia on täsmennyssivulla.
HMS Royal George
John Cleveley the Elder, The Royal George at Deptford Showing the Launch of The Cambridge (1757).jpg
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Woolwichin telakka
Kölinlasku 8. tammikuuta 1747
Laskettu vesille 18. helmikuuta 1756
Palveluskäyttöön lokakuu 1755
Palveluskäytöstä haaksirikkoutunut 1782
Tekniset tiedot
Uppouma 2 046 81/94 bm
Pituus 54,25 m (tykkikansi)
43,73 m (köli)
Leveys 15,79 m
Syväys 6,55 m
Koneteho purjeet
Aseistus 100 tykkiä

HMS Royal George oli Britannian Kuninkaallisen laivaston vuonna 1756 vesillelaskettu 100-tykkinen ensimmäisen luokan linjalaiva.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Periaatteessa HMS Royal Annen uudelleen rakentaminen tilattiin vuonna 1727. Vanha alus purettiin vielä samana vuonna, mutta töitä ei aloitettu ennen vuotta 1746.[1]

Alus tilattiin 29. elokuuta 1746 nimellä HMS Royal Anne Woolwichin telakalta, jossa rakennustöistä vastasi toukokuuhun 1752 Thomas Fellowes ja sen jälkeen kolme viikkoa Thomas Slade, maaliskuuhun 1753 Adam Hayes, joulukuuhun 1755 Edward Allin ja loppuajan Israel Pownoll. Sen köli laskettiin 8. tammikuuta 1747 ja alus laskettiin vesille 18. helmikuuta 1756. Alus valmistui 1. toukokuuta, jolloin sen valmistuskustannukset olivat 54 661 puntaa kaksi shillinkiä ja kymmenen pennyä. Varusteltuna alus maksoi 65 274 puntaa kahdeksan shillinkiä ja kaksi pennyä.[1]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus otettiin palvelukseen lokakuussa 1755 päällikkönään Richard Dorrill ja se kuului toukokuussa 1756 läntiseen laivueeseen. Heinäkuussa 1756 aluksen päälliköksi tuli John Campbell ja tammikuussa 1757 Matthew Buckle, jolloin siitä tehtiin vara-amiraali Edward Boscawenin lippulaiva. Alus osallistui syyskuussa Rochefortiin tehtyyn hyökkäykseen. Päälliköksi tuli 1758 Piercy Brett, jolloin alus oli amiraali lordi George Ansonin lippulaivana. Marraskuussa aluksen päälliköksi tuli Alexander Hood ja vuonna 1759 aluksen päälliköksi tuli jälleen Dorrill, joka sairastui kesäkuussa luovuttaen päällikkyyden Campbellille. Marraskuusta alkaen alus oli amiraali Sir Edward Hawken lippulaivana aina maaliskuuhun 1761 saakka.[1]

Alus osallistui 20. marraskuuta 1759 Quiberoninlahden taisteluun. Aluksen päälliköksi tuli maaliskuussa 1760 William Bennett. Se osallistui heinäkuussa Spitheadissa pidettyyn laivastokatselmukseen. Campbell palasi elokuussa aluksen päälliköksi ja joulukuussa Bennett vastaanotti aluksen päällikkyyden. Syksyllä 1762 alus kuului Hardyn laivasto-osastoon ja se poistettiin palveluksesta 18. joulukuuta.[1]

Alus oli modernisoitavana Plymouthissa toukokuusta 1765 huhtikuuhun 1768, minkä jälkeen se oli varustettavan Kanaalipalvelukseen Portsmouthissa toukokuusta 1778 huhtikuuhun 1779. Alus palautettiin palvelukseen läntisen laivueen komentajan vara-amiraali Sir Robert Harlandin lippulaivaksi heinäkuussa 1778 päällikkönään Thomas Hallum, joka luovutti päällikkyyden marraskuussa John Colpoys'lle. Alus siirrettiin kesäkuussa 1779 vara-amiraali George Darbyn lippulaivaksi ja edelleen elokuussa kontra-amiraali Sir John L. Rossin lippulaivaksi, missä tehtävässä alus oli joulukuuhun 1781 saakka. Aluksen päällikkyyden vastaanotti joulukuussa 1779 John Bourmaster. Alus osallistui 8. tammikuuta 1780 hyökkäykseen Caracas saattuetta vastaan, Langaran kahakkaan 16.-17.tammikuuta sekä Gibraltarin vapauttamiseen 19. tammikuuta.[1]

Alus oli kuparoitavana huhtikuussa 1780, minkä jälkeen se kuului kesän Gearyn laivastoon ja syksystä alkaen Darbyn laivastoon. Marraskuusta 1781 alkaen aluksen päällikkönä oli Henry Cromwell ja se oli kontra-amiraali Richard Kempenfeltin lippulaivana. Huhtikuussa 1782 alus liitettiin Barringtonin laivueeseen ja toukokuussa aluksen päällikkyyden vastaanotti Martin Waghorn ja se liitettiin Howen laivastoon.[1]

Alus haaksirikkoutui 29. elokuuta 1782 Spitheadissä, jolloin pääosa aluksella olleista muun muassa Kempenfelt hukkuivat.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Winfield, Rif: British Warships in the Age of Sail 1714-1792 - Design, Construction and Fates. Minnesota: Seaforth Publishing, 2007. ISBN 978-1-84415-700-6. (englanniksi)
  • Winfield, Rif: First Rate - The Greatest Warships of the Age of Sail. Minnesota: Seaforth Publishing, 2010. ISBN 978-1-84832-071-0. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Winfield, Rif s. 5