HMS Irresistible (1782)
| HMS Irresistible | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | John Barnard, Harwich |
| Kölinlasku | lokakuu 1778 |
| Laskettu vesille | 6. joulukuuta 1782 |
| Palveluskäyttöön | maaliskuu 1783 |
| Loppuvaihe | romutettu 1806 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma | 1 642 82/94 bm |
| Pituus |
51,21 m (tykkikansi) 42,32 m (köli) |
| Leveys | 14,38 m |
| Syväys | 5,74 m |
| Koneteho | täystakiloitu purjealus |
| Aseistus | |
| Aseistus | 74 tykkiä |
HMS Irresistible oli Britannian kuninkaallisen laivaston vuonna 1782 vesillelaskettu Albion-luokan 74-tykkinen kolmannen luokan linjalaiva.
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Albion-luokka (linjalaiva, 1763)
Alus tilattiin 5. helmikuuta 1777 John Barnardilta Harwichista, missä köli laskettiin lokakuussa 1778. Barnard ajautui konkurssiin maaliskuussa 1781 ja hänen viimeisen aluksensa saattoivat valmiiksi yhteistyökumppanit Wm. Barnard and Co. Alus laskettiin vesille 6. joulukuuta 1782 ja valmistui 26. syyskuuta 1787 Chathamissa vartiolaivaksi. Valmistuskustannukset olivat 30 570 puntaa 12 shillinkiä ja kolme pennyä. Lisäksi varustaminen maksoi 14 824 puntaa 11 shillinkiä ja kuusi pennyä.[1]
Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alus otettiin palvelukseen maaliskuussa 1783 Chathamin vartiolaivana päällikkönään George Bowyer. Vuonna 1786 aluksen päällikkyyden vastaanotti Sir Andrew Snape Hamond. Se poistettiin palveluksesta maaliskuussa 1788.[2]
Marraskuusta 1789 lokakuuhun 1791 alus oli huollettavana Chathamissa ja varustettiin Sheernessissä lokakuussa 1793. Alus palautettiin palvelukseen huhtikuussa päällikkönään John Henry. Se lähti Leewardsaarille 24. marraskuuta ja saapui Martiniqueen 2. helmikuuta 1794. Alus kuului Fordin laivastoon Port-au-Princessä kesäkuussa ja vuoden lopulla aluksen päällikkyyden vastaanotti John Leigh Douglas. Alus poistettiin palveluksesta joulukuussa.[2]
Alus palautettiin vielä joulukuussa palvelukseen päällikkönään Richard Grindell ja oli kesäkuussa 1795 Plymouthissa huollettavana. Alus osallistui 23. kesäkuuta 1795 Groix’n taisteluun, jossa sen miehistöstä sai surmansa kolme ja yksitoista haavoittui mukaan lukien Grindell. Aluksen päällikkyyden vastaanotti kesäkuussa George Martin.[2]
Alus lähti 4. tammikuuta 1797 Välimerelle, missä se liittyi 6. helmikuuta Jervisin laivastoon. Alus osallistui 14. helmikuuta Cabo de São Vicenten taisteluun, jonka jälkeen se oli Horatio Nelsonin lippulaivana maaliskuun puoliväliin. Aluksen miehistö valtasi 26. huhtikuuta 1797 käydyssä kahakassa Espanjan laivaston fregatit La Ninfan ja Santa Elenan. Sen päälliköksi tuli maaliskuussa 1798 Robert Plambin ja hieman myöhemmin William Owen. Alus poistettiin palveluksesta elokuussa.[2]
Maaliskuusta toukokuuhun 1801 alus oli kunnostettavana Chathamissa, missä se palautettiin palvelukseen huhtikuussa Pohjanmerelle päällikkönään William Bligh, joka luovutti heinäkuussa päällikkyyden Christopher Parkerille. Se oli kunnostettavana syyskuussa 1803 Chathamissa, missä alus romutettiin syyskuussa 1806.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Winfield, Rif: British Warships in the Age of Sail 1714-1792 - Design, Construction and Fates. Minnesota: Seaforth Publishing, 2007. ISBN 978-1-84415-700-6. (englanniksi)
- Winfield, Rif: British Warships in the Age of Sail 1793-1817 - Design, Construction and Fates. Minnesota: Seaforth Publishing, 2005. ISBN 978-1-84415-717-4. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
HMS Albion – HMS Grafton – HMS Alcide – HMS Fortitude – HMS Irresistible |
| Edeltäjä: Arrogant-luokka – Seuraaja: Canada-luokka |