HMS Britannia (1762)
| HMS Britannia (myöh. HMS Princess Royal, HMS St. George ja HMS Barfleur) | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Portsmouthin telakka |
| Kölinlasku | 1. heinäkuuta 1751 |
| Laskettu vesille | 19. lokakuuta 1762 |
| Palveluskäyttöön | syyskuu 1779 |
| Loppuvaihe | romutettu 1825 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma | 2 116 pitkää tonnia |
| Pituus | 54,3 m (tykkikansi) |
| Leveys | 15,5 m |
| Syväys | 6,6 m |
| Koneteho | purjeet |
| Miehistöä | 850 |
| Aseistus | |
| Aseistus |
tykkikansi: 28 × 42 naulan tykkiä keskikansi:28 × 24 naulan tykkiä yläkansi: 28 × 12 naulan tykkiä peräkansi: 12 × 6 naulan tykkiä etukansi: 4 × 6 naulan tykkiä |
HMS Britannia oli Britannian kuninkaallisen laivaston 100-tykkinen ensimmäisen luokan linjalaiva.
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alus tilattiin 28. maaliskuuta 1751 Portsmouthin telakalta ja sen tuli täyttää vuoden 1745 hankintamääräykset. Aluksen vastaavana mestarina oli Pierson Lock joulukuuhun 1755, minkä jälkeen rakennustöistä vastasi Edward Allin toukokuuhun 1762 ja työn saattoi loppuun Thomas Bucknall. Köli laskettiin 1. heinäkuuta. Alus laskettiin vesille 19. lokakuuta 1762. Aluksen rakentamis- ja varustamiskustannukset olivat vuoteen 1764 mennessä 45 844 puntaa 2 shillinkiä 8 pennyä. Aluksen tykkikannelle asennettiin 28 kappaletta 42 naulan tykkejä, jotka myöhemmin vaihdettiin 32 naulan tykkeihin. Kymmenen puolikannen ja kaksi etukannen tykeistä vaihdettiin 1790 samaan määrään 32 naulan karronadeja.[1]
Alukselle tehtiin huolto- ja muutostöitä huhtikuusta elokuuhun 1772 Portsmouthissa, minkä kustannukset olivat 6 371 puntaa 11 shillinkiä ja 11 pennyä. Alus varustettiin kesäkuusta 1778 huhtikuuhun 1779 Portsmouthissa Kanaalin laivastoon, minkä kustannukset olivat 15 597 puntaa 16 shillinkiä.[1]
Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvaltain vapaussota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ranskan liityttyä Yhdysvaltain vapaussotaan tukeakseen kapinoivia siirtokuntia ja Espanjan julistettua Britannialle sodan pakotti Britannian lisäämään palveluksessa olevien alusten määrää. Britannia otettiin ensimmäisen kerran palvelukseen elokuussa 1778 päällikkönään John Moutray, joka siirrettiin 2. maaliskuuta 1779 HMS Ramilliesin päälliköksi. Alus määrättiin huhtikuussa 1779 vara-amiraali George Darbyn lippulaivaksi, jolloin aluksen päälliköksi tuli Charles Morice Pole (1. huhtikuuta alkaen) ja kesäkuussa edelleen kontra-amiraali Sir John Lockhart Rossin lippulaivaksi. Alus siirrettiin tammikuussa 1780 kuparoitavaksi Portsmouthiin, josta se palasi palvelukseen syyskuussa Kanaalin laivueeseen kapteeninaan James Bradley (26. elokuuta alkaen).[1]
Amiraliteetin saamien tietojen nojalla alus valmistautui marraskuussa 1981 lähtemään kontra-amiraali Kempenfeltin laivueen mukana merelle torjuakseen amiraali Guichenin suojaaman saattueen pääsyn Brestistä Länsi-Intiaan ja amiraali de Grassen laivasto-osastolle. Kontra-amiraali Kempenfeltin kanaalinlaivue, johon kuului 12 linjalaivaa, lähti merelle 2. joulukuuta ja de Guichenin 12 linjalaivan osasto lähti merelle 12. joulukuuta. Osastot kohtasivat vielä samana päivänä 150 merimailia Ushantista lounaaseen. Taistelun seurauksena saattueen 15 rahtialusta vallattiin ja pääosa ranskalaisaluksista palasi Brestiin. Ainoastaan Triomphant, Brave ja viisi rahtialusta pääsivät määränpäähänsä Länsi-Intiaan.
Aluksen päälliköksi tuli 7. huhtikuuta 1782 Benjamin Hill. Yhdysvaltain vapaussodan päätyttyä ja Britannian tehtyä aselevon Ranskan, Alankomaiden ja Espanjan kanssa alus poistettiin palveluksesta 13. maaliskuuta 1783 Portsmouthissa ja se siirrettiin reserviin.[1]
Ranskan vallankumoussodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Britannia oli modernisoitavana (engl. between Middling and Great Repair) Portsmouthin telakalla toukokuusta 1788 syyskuuhun 1790. Huollon kustannukset nousivat £35573. Espanjan aloitettua joukkojensa varustamisen alus palautettiin palvelukseen 3. lokakuuta virkaatekevänä päällikkönään John Doling, mutta se poistettiin palveluksesta jo 26. marraskuuta sodan uhan poistuttua.
Ranskan vallankumoussotien aiheuttaman uhan kasvaessa palautettiin alus palvelukseen 8. tammikuuta 1793 päällikkönään John Holloway vara-amiraali William Hothamin lippulaivana. Se purjehti 11. toukokuuta 1793 Välimerelle liittyäkseen vara-amiraali Hoodin laivasto-osastoon, jonka tehtävänä oli valvoa Toulonin satamaa. Hotham vastaanotti Välimeren laivaston komentajan tehtävät Hoodin lähdettyä Britteinsaarille.
Hothamin johtama laivasto-osasto lähti merelle Livornosta 9. maaliskuuta 1795, kun saatiin tieto Ranskan laivaston merellä olosta Isle Ste. Margueriten edustalla. Brittiosasto havaitsi ranskalaiset kaksi päivää myöhemmin aloittaen varjostuksen. Laivastojen lähestyessä Genovaa 13. maaliskuuta määräsi Hotham osastonsa hyökkäykseen. Taistelu jatkui seuraavaan päivään ja ainoastaan kaksi alusta vallattiin Ca Ira ja Censeur. Taistelussa Britannialla sai surmansa yksi ja kahdeksantoista haavoittui. Alus osallistui Hothamin osaston mukana myös ratkaisemattomana päättyneeseen Toulonin eteläpuolella käytyyn Hyèresin taisteluun 13. heinäkuuta.[2]
Aluksen päälliköksi vaihtui 1. heinäkuuta 1795 Shuldham Peard ja toukokuussa 1796 Thomas Foley, jolloin alus samalla siirtyi vara-amiraali Hyde Parkerin lippulaivaksi. Alukselle siirsi 1797 lippunsa vara-amiraali Charles Thompson, jonka alaisuudessa alus otti osaa St. Vincentin niemen taisteluun, jossa alukselta haavoittui pahoin yksi mies. Aluksen päälliköksi vaihtui maaliskuussa 1797 Sir Charles Knowles ja kesäkuussa Edward Marsh. Alus poistettiin palveluksesta joulukuussa.[3]
Majoitusaluksena alus oli 1800, minkä jälkeen se oli "modernisoitavana" Portsmouthissa kesäkuusta 1801 tammikuuhun 1802. Huollon kustannukset olivat 21 739 puntaa. Alus palautettiin palvelukseen huhtikuussa 1803 kapteeninaan Northeskin jaarli William Carnegie Brestin saarronvalvontaan. Aluksen päälliköksi tuli kesäkuussa 1804 Charles Bullen. Se oli nyt kontra-amiraaliksi ylennetyn Northeskin jaarlin lippulaiva. Alus oli Trafalgarin taistelussa 21. lokakuuta 1805 tuulenpuolella olleessa rivistössä. Taistelussa aluksella kaatui 10 ja haavoittui 42 miehistönjäsentä. Alus poistettiin palveluksesta kesäkuussa 1806 ja se ankkuroitiin Hamoazeen.[3]
HMS Saint George[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Britannia nimettiin 6. tammikuuta 1812 HMS Princess Royaliksi ja edelleen HMS Saint Georgeksi 18. tammikuuta. Alus oli 1813 Plymouthissa, jossa se muutettiin lokakuusta toukokuuhun 1813 vankilalaivaksi. Alus palasi palvelukseen vankilalaivana 1814 päällikkönään luutnantti John Cawkit. Alus varustettiin Plymouthin lippulaivaksi maaliskuusta kesäkuuhun 1815. Se palasi palvelukseen maaliskuussa 1815 päällikkönään James Nash amiraali Sir John Duckworthin lippulaivana Plymouthissa. Saint George poistettiin palveluksesta joulukuussa 1815.[3]
HMS Barfleur[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alus nimettiin 2. kesäkuuta 1819 HMS Barfleuriksi. Alus palautettiin palvelukseen helmikuussa 1823 päällikkönään Henry Sheen (k. 14. syyskuuta 1923). Lokakuussa aluksen päällikkyyden vastaanotti Henry Bruce. Alus poistettiin palveluksesta huhtikuussa 1824 ja myytiin romutettavaksi 25. helmikuuta 1825.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Winfield, Rif: British Warships in the Age of Sail 1714-1792 - Design, Construction and Fates. Minnesota: Seaforth Publishing, 2007. ISBN 978-1-84415-700-6. (englanniksi)
- Winfield, Rif: British Warships in the Age of Sail 1793-1817 - Design, Construction and Fates, s. 1-2. Minnesota: Seaforth Publishing, 2005. ISBN 978-1-84415-717-4. (englanniksi)
- Goodwin, Peter: The Ships of Trafalgar - The British, French and Spanish Fleets October 1805. London: Conway Maritime Press, 2005. ISBN 1-84486-015-9. (englanniksi)