Hîncești

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hîncești
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna

Hîncești

Koordinaatit: 46.8265°N, 28.5928°E

Valtio Moldova
Piiri Hînceştin piiri
Perustettu 1500
Väkiluku (2014) 17 400[1]
Piirihallinnon sivusto









Hîncești (ven. Хынче́шты, Hyntšešty, ukr. Хинчешти, Hyntšešty) on kaupunki ja Hînceștin piirin hallintokeskus Moldovan keskiosissa. Se sijaitsee maanteitse noin 29 kilometriä Moldovan pääkaupunki Chișinăusta lounaaseen.[2][3] Hînceștin väkiluku oli vuoden 2014 alussa noin 17 400 ja koko piirin 121 200.[1] Kaupungin väkiluku oli kasvanut runsaalla 2 000 hengellä vuosikymmenessä; vuonna 2004 asukkaita oli 15 281.[4]

Paikkakunnan perustamisajankohtana pidetään vuotta 1500. Kaupungin lähistöllä on runsaasti keskiaikaista rakennusjäämistöä. Neuvostoaikana, aina vuoteen 1990 saakka kaupungin nimi Kotovski, kaupungissa syntyneen kommunistin ja puna-armeijan komentajan Grigory Kotovskin mukaan. Moldovan itsenäistyttyä Neuvostoliitosta maassa haluttiin kuitenkin luopua neuvostonimistöstä ja Hîncești sai vanhan nimensä takaisin. [2]

Kaupungissa on historiallinen museo. Keskustan länsipuolella on kommunistijohtaja Kotovskin patsas ja sen takana pieni järvi. Pääkaupunki Chișinăusta kulkee kaupunkiin päivittäin kymmenkunta linja-auto- tai reittitaksivuoroa. [2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Number of resident population in the Republic of Moldova as of 1st January 2014, in territorial aspect 17.3.2014. National Bureau of Statistics of the Republic of Moldova, statistica.md. Arkistoitu 13.11.2014. Viitattu 30.10.2014. (englanniksi)
  2. a b c Pitkänen S. ja V.-J. Sutinen: Moldova, s. 346-348 Hînceștista. Turku: Savukeidas Kustannus, 2010. ISBN 978-952-5500-76-9. Kirjan kuvaus kustantajan sivulla (viitattu 30.10.2014). (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. I. V. Kopylova (redaktor): Atlas avtomobilnyh dorog. Ukraina, Moldova 1:1 250 000. Minsk, Valko-Venäjä: RUP Belkartografija, 2013. (venäjäksi)
  4. Population Census 2004 - Demographic, national, language and cultural characteristics (excel-taulukko) (Taulukko 2: Population by area, localities and sex, in territorial aspect) Chisinau, Republic of Moldova: National Bureau of Statistics of the Republic of Moldova, statistica.md. (englanniksi)