Gustave Kahn

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gustave Kahn

Gustave Kahn (21. joulukuuta 18595. syyskuuta 1936) oli ranskalainen runoilija ja taidekriitikko.

Kahn väitti keksineensä termin vers libre (vapaa säe); hän oli joka tapauksessa sen ensimmäisiä eurooppalaisia puolestapuhujia. Hänen merkittävimpiä töitään ovat mm. Les Palais nomades, 1887, Domaine de fée, 1895, ja Le Livre d'images, 1897. Kahn vaikutti myös liikkeen historiaan kirjallaan Symbolistes et décadents 1902.[1]

Kahn oli myös julkisuudessa esiintyvä intellektuelli, joka kirjoitti romaaneja, näytelmiä ja taidearvosteluja. Hänellä oli merkittävä rooli monessa aikakausjulkaisussa, kuten La Vogue, La Revue Indépendante, La Revue Blanche ja Le Mercure de France. Hän oli myös taidekriitikko ja -keräilijä, joka seurasi maalauksen ja kuvanveiston kehitystä kuolemaansa saakka.

Charles Loeffler sävelsi yksinlauluja useiden Kahnin runojen pohjalta.[2]

Merkittäviä töitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Palais nomades (1887)
  • Les Chansons d'amant (1891)
  • Domaine de fée (1895)
  • Le Roi fou (1896)
  • La Pluie et le beau temps (1896)
  • Limbes de lumières (1897)
  • Le Livre d'images (1897)
  • Premiers poèmes (1897)
  • Le Conte de l'or et du silence (1898)
  • Les Petites Ames pressées (1898)
  • Le Cirque solaire (1898)
  • Les Fleurs de la passion (1900)
  • L'Adultère sentimental (1902)
  • Symbolistes et décadents (1902)
  • Odes de la "Raison" (1902 réédité aux Editions du Fourneau 1995)
  • Contes hollandais (1903)
  • La Femme dans la caricature française (1907)
  • Contes hollandais (deuxième série) (1908)
  • La Pépinière du Luxembourg (1923)
  • L'Aube enamourée (1925)
  • Mourle (1925)
  • Silhouettes littéraires (1925)
  • La Childebert (1926)
  • Contes juifs (1926 réédité chez "Les Introuvables" 1977)
  • Images bibliques (1929)
  • Terre d'Israël (1933)

Sitaatti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Les Paons
Se penchant vers les dahlias,
Des paons cabraient des rosaces lunaires,
L'assouplissement des branches vénère
Son pâle visage aux mourants dahlias.


Elle écoute au loin les brèves musiques
Nuit claire aux ramures d'accords,
Et la lassitude a bercé son corps
Au rythme odorant des pures musiques.


Les paons ont dressé la rampe ocellée
Pour la descente de ses yeux vers le tapis
De choses et de sens
Qui va vers l'horizon, parure vermiculée
De son corps alangui.
En l'âme se tapit
le flou désir molli de récits et d'encens.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]