Gustav Suits

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gustav Suits

Gustav Suits (30. marraskuuta 1883 Võnnu kunta, Viro23. elokuuta 1956 Tukholma, Ruotsi) oli virolainen runoilija ja vuosisadan alussa syntyneen Noor-Eesti eli Nuori Viro -nimisen kansallisuusliikkeen perustaja ja johtomiehiä.

Suits syntyi Võnnun kunnassa lähellä Tarttoa opettajaperheeseen. Hän opiskeli vuosina 1869–1904 Tarton kruununkymnaasissa, työskenteli Suomessa kotiopettajana kesäisin (1901–1904) ja aloitti vuonna 1904 opintonsa Tarton yliopistossa mutta siirtyi vuonna 1905 Helsingin yliopistoon opiskelemaan eurooppalaista kirjallisuutta, suomen kieltä ja kansanrunoustiedettä. Hän kuului ensimmäisiin, jotka vaativat Virolle valtiollista itsenäisyyttä.

Suits oleskeli Suomessa maansa itsenäistymiseen asti ja suoritti Helsingin yliopistossa 1910 filosofian kandidaatin tutkinnon. Hän työskenteli Helsingin yliopiston kirjastossa vuosina 1913–1917 sekä opetti suomen kieltä Helsingin venäläisessä kymnaasissa. Vuonna 1914 hän oleskeli Pariisissa Helsingin yliopiston apurahan turvin.

Vuosina 1917–1919 Suits osallistui Viron politiikkaan ja toimi Viron sosialistisen vallankumouspuolueen keskuskomiteassa.

Tarton yliopiston kirjallisuudenhistorian professorin sijaiseksi hänet nimitettiin 1921; hän toimi ylimääräisenä professorina vuodesta 1924 alkaen ja varsinaisena professorina vuodet 1931–1944. Suits loi maansa kirjallisuuteen uudenaikaisen lyriikan. Hänen esikoiskokoelmansa Elu tuli ilmestyi 1905 ja ennen pitkää hänestä tuli isänmaanrakkauden, vapauden ja vallankumouksen miehekäs laulaja. Hänen muita runokokoelmiaan olivat muun muassa Tuulemaa (1913) ja Kõik on kokku unenägu (1922). Suits julkaisi myös tieteellisiä tutkimuksia kansalliskirjallisuuden alalta (mm. Nuori Kreutzwald). Suitsin myöhäistuotantoa julkaistiin vuonna 1950 kokoelmassa Tuli ja tuul. Hän käänsi runoutta hollannista ja ruotsista viroksi.

Vuonna 1944 Suits pakeni neuvostomiehitystä perheineen Suomeen ja siirtyi samana vuonna Ruotsiin. Hän työskenteli Nobel-instituutin kirjastossa Tukholmassa. Vuonna 1953 hänet nimitettiin Viron pakolaishallituksen kulttuuriministeriksi, mutta hän ei ottanut tehtävää vastaan.

Gustav Suitsun puoliso oli Aino Emilia o.s. Thauvón (9.11.1884–8.8.1969), Viitasaaren kirkkoherran Emil Thauvónin tytär. Heille syntyi kaksi tytärtä, Anna-Lisa (1914–1956) ja Helga (1924–1999). Helga Suits-Kangro julkaisi vanhempiensa kirjeenvaihdon vuosilta 1908–1916 kirjana Aino ja Gustavi lugu (1987).

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nuori Kreutzwald (Noor Kreutzwald), suom. Helvi Katajavuori, Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura 1953

Suomennettuja runoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[1]

Antologioissa
  • Eestin runotar: virolaisen lyriikan antologia
  • Aino Kallas, Merentakaisia lauluja: valikoima runokäännöksiä ja katsaus virolaiseen laulurunouteen, Helsinki: Otava 1911
  • Purje: merirunoutta neljällä kielellä, Helsinki: Otava 1980 ISBN 951-1-05866-5
  • Tuhat laulujen vuotta: valikoima länsimaista lyriikkaa, toim. Aale Tynni, Helsinki: WSOY 1957, 1974 ISBN 951-0-06216-2, 2004 ISBN 951-0-29121-8
  • Yhdeksän sarjaa lyriikkaa, toim. Aarne Salminen, Viljo Tervonen, Helsinki: Weilin + Göös 1969, useita painoksia (6. p. 1974)
Runot
  • Aamunkoissa: quasi una fantasia, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Elon tuli, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar, Tuhat laulujen vuotta (1957, 1974, 2004)
  • Elon tuli, suom. Aino Kallas, teoksessa: Merentakaisia lauluja
  • Epäelämää, suom. Matti Kuusi, julkaisussa: Kaltio: pohjoissuomalainen aikakauslehti 1985 ; nro 5
  • Eräälle lapselle, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Eräälle lapselle, suom. Aino Kallas, teoksessa: Merentakaisia lauluja
  • Inspiraatio (Inspiratsioon), suom. Aino Kallas, teoksessa: Eestin runotar ja Tuhat laulujen vuotta (1957) ja nimellä Inspiratsio teoksessa: Merentakaisia lauluja
  • Kaksinkertainen syksy, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Kevään aavistus, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Kirkonkello, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Kirous (Needmine), suom. Aino Kallas, teoksessa: Merentakaisia lauluja
  • Laulu Eestistä (Laul Eestist), suom. Aino Kallas, teoksissa: Eestin runotar, Merentakaisia lauluja, Tuhat laulujen vuotta (1974, 2004) ja Yhdeksän sarjaa lyriikkaa
  • Loppu ja alku (Lõpp ja algus), suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Luxembourgin puistossa, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Meidänaikuinen satu, suom. Aino Kallas, teoksessa: Merentakaisia lauluja
  • Miks hiukeisin, miks paastoisin?, suom. Aino Kallas, teoksessa: Merentakaisia lauluja
  • Nebulosa, suom. teoksessa: Aino Kallas, Merentakaisia lauluja
  • Nosta lippu!, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Pakolaiset, suom. Matti Kuusi, julkaisussa: Kaltio: pohjoissuomalainen aikakauslehti 1985 ; nro 5
  • Ruusujen elegia, suom.Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Saareni (Oma saar), suom. Pirkko Huurto, teoksessa: Purje: merirunoutta neljällä kielellä
  • Saarenmaan rannalla, suom. Aino Kallas, teoksessa: Merentakaisia lauluja
  • Sappien saartama kuu (Sapine kuu), suom. Otto Manninen, teoksissa: Eestin runotar ja Tuhat laulujen vuotta ' (1957, 1974, 2004)
  • Sulkeutuneita sointuja, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Suosyväreillä, suom. Aino Kallas, teoksessa: Merentakaisia lauluja
  • Vanhat nuoret, suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar
  • Yksi ainut laulu..., suom. Otto Manninen, teoksessa: Eestin runotar

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Historian henkilöitä -kirjalähde tarkemmin?
  • Eesti Entsüklopeedia 14, s. 491–492

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ,Gustav Suits Luettelo suomennetuista runoista. Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta. Päivitetty 28.9.2021, viitattu 7.10.2021
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.