Gurkhasota

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gurkhasota
Päivämäärä:

18141816

Paikka:

Nepal ja Pohjois-Intia

Lopputulos:

Nepalin tappio
Sagaulin sopimus

Osapuolet

Flag of the British East India Company (1801).svg Itä-Intian kauppakomppania

   Nepal

Komentajat

David Ochterlony
Rollo R. Gillespie

Bhimsen Thapa
Amar Singh

Gurkhasota oli Brittiläisen Itä-Intian kauppakomppanian ja Nepalin välillä käyty sota vuosina 1814–1816. Sota päättyi ankarien taistelujen jälkeen lopulta Nepalin selvään tappioon. Maa menetti huomattavan osan ennen sotaa hallitsemistaan alueista ja sai suurin piirtein nykyiset rajansa. Briti olivat sodan aikana joka tapauksessa vaikuttuneet nepalilaisten eli gurkhien sotilaallisista kyvyistä ja alkoivat värvätä näitä omiin armeijoihinsa.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirros nepalilaisista sotilaista.

Brittiläinen Itä-Intian kauppakomppania hallitsi 1800-luvun alussa huomattavaa osaa Intian niemimaasta.[1] Nepal, jonka asukkaisiin viitattiin usein gurkhina, oli puolestaan alkanut laajentua maan yhdistymisen jälkeen vuonna 1769. Suurimmillaan vuonna 1814 Nepal käsitti alueita aina Tistajoelle idässä, sekä Kumaonin ja Garwhalin alueille lännessä. Kenraali ja myöhempi pääminsiteri Bhimsen Thapa ajoi yhä uusia aluelaajennuksia. Nepalin laajentuessa vastaan tulivat lopulta brittivallan alaiset alueet.[2] Brittien ja Nepalin rajoja ei oltu määritelty tarkasti.[1]

Yhteenottoja osapuolten välillä alettiin käydä vuonna 1814. Nepalilaiset tekivät iskuja brittien hallitsemalle raja-alueelle. 29. toukokuuta 1814 nepalilaisten iskuissa kolmelle brittiläiselle poliisiasemalle Butwalin laaksossa kuoli 18 poliisia. Neljä muuta haavoittui. Poliisiaseman englantilainen päällikkö oli jäänyt vangiksi ja hänet teloitettiin erityisen raa'asti. Lokakuussa 1814 brittiläinen Bengalinkuvernööri antoi Nepalille uhkavaatimuksen rajan kunnioittamisesta. Kun uhkavaatimus raukesi 1. marraskuuta britit alkoivat rakenttaa linnoituksia rajalle. Nepalilaiset alkoivat vuorostaan tehdä uusia iskuja heitä vastaan. Iskuja seurasi brittien sodanjulistus marraskuussa.[1]

Sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittijoukkojen hyökkäys Kalungassa tyrehtyy.

Briti kokosivat 22 000 miestä tarkoituksenaan hyökätä Nepaliin. Joukot jaettiin neljään osaan, jotka etenivät Nepaliin vuoristosolien kautta. Britit ajautuivat nopeasti ongelmiin. Vain kenraalimajuri David Ochterlonyn joukot näyttivät etenevän tehokkaasti.[1]

Sodan ensimmäinen varsinainen taistelu käytiin Kalungassa. Noin 4 000 brittiläistä ja intialaista sotilasta piiritti noin 600 nepalilaista sotilasta. Huomattavasti alivoimaisten nepalilaisten onnistui pidätellä kenraalimajuri Rollo R. Gillespien johtamia ylivoimaisia brittejä 33 päivää. Kun Kalunga viimein kukistui 30. marraskuuta britit olivat menettäneet kaatuneina 75 sotilasta, heidän joukossaan Gillespie. Haavoittuneita oli lähes 700.[1]

Toisaalla kenraalimajuri Ochterlony johti joukkojaan Nepalin eteläosissa iskien eri nepalilaisia linnoituksia vastaan. Jitgurgh kukistui 14. tammikuuta ja Deothal huhtikuussa 1815. Sota alkoi näyttää nepalilaisten kannalta lopulta toivottomalta. Nepalilaisten kenraali Amar Singh päätti pyytää briteiltä rauhanehtoja. 15. toukokuuta 1815 tehdyn sopimuksen mukaan nepalilaiset suostuivat vetäytymään Kalijoen itäpuolelta. Briteille luovutettiin myös Kumaon, Garwhal ja Sirmoor.[1]

Sota ei päättynyt vielä sopimukseen toukokuussa 1815. Yhteenotot alkoivat uudelleen vielä samana vuonna. Tällä kertaa Ochterlony johti noin 17 000 miehen armeijan kohti Kathmandua. Reitillä käytiin taistelu Makwanporen linnoituksella. Britit olivat vallanneet kylän linnoituksen vieressä 27. helmikuuta 1816. Nepalilaiset yrittivät lyödä britit takaisin vastahyökkäyksellä. Vastahyökkäys tyrehtyi kuitenkin brittien muskettituleen ja tykkien kartessilaukauksiin. Nepalilaisten tappiot olivat yli 500 kaatunutta.[1] Nepalilaiset eivät enää uskoneet voivansa pysäyttää brittien etenemistä pääkaupunkiin.[2]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nepalin Sugaulin rauhassa menettämät alueet.

Nepalilaiset taipuivat viimein sodan päättäneeseen rauhaan. 4. maaliskuuta 1816 solmittiin Sagaulin sopimus. Sopimus vahvisti Nepalin aiakisemmat alueluovutukset.[1] Maa menetti miltei puolet koostaan ja sai suurin piirtein nykyiset rajansa.[2] Britit saivat myös asettaa Nepalin pääkaupunki Kathmanduun brittiläisen residenssin.[1] Nepalissa tappio sodassa oli kansallinen nöyryytys, jonka jälkivaikutukset ovat tuntuneet pitkään myöhemminkin.[2]

Briteille oli sodan aikan syntynyt käsitys nepalilaisista kurinalaisina ja rohkeina sotilaina. He alkoivat värvätä nepalilaisia eli gurkhia omiin armeijoihinsa. Ensimmäinen brittiläinen gurkhaosasto perustettiin 24. huhtikuuta 1815. Oikeus värvätä nepalilaisia brittijoukkoihin vahvistettiin vielä Sagaulin rauhassa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Harold E. Raugh, Jr: The Victorians at war, 1815–1914: an encyclopedia of British military history, s. 155-156. ABC-CLIO, 2004. ISBN 1-57607-926-0. (englanniksi)
  2. a b c d Nanda R. Shrestha ja Keshav Bhattarai: Historical dictionary of Nepal, s. 21, 45, 268, 278. The Scarecrow Press, 2003. ISBN 0-8108-4797-3. (englanniksi)