Gregory Bateson

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Gregory Bateson (9. toukokuuta 1904 Grantchester, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta4. heinäkuuta 1980 San Francisco, Yhdysvallat) oli brittiläinen monialainen tutkija. Hän oli muun muassa kulttuuriantropologi, psykologi, sosiologi, tietoteoreetikko, kyberneetikko, kielentutkija ja oppimistutkija. Hänen kuuluisimmat teoksensa olivat Steps to an Ecology of Mind (1972) ja Mind and Nature (1980). Vuonna 1956 Batesonista tuli Yhdysvaltain kansalainen. Bateson on erityisen kuuluisa kehittämästään ”double bind”- eli kaksoissidonnaisuusteoriasta (skitsofrenia). Hänen muita keskeisiä tutkimusteemojaan olivat mm. sosiaalinen vuorovaikutus, oppiminen ja kommunikaatio sekä ryhmien väliset suhteet ja -kulttuurierot. Bateson edusti tutkimuksessaan relationistista lähestymistapaa. Gregory Bateson oli tunnetun geneetikon William Batesonin (1861–1926) poika ja kulttuuriantropologi Margaret Meadin puoliso.

Batesonin toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gregory Bateson valmistui antropologiksi, mutta hänen tuotantonsa sisältää myös biologisia ja etologisia kirjoituksia. Bateson työskenteli useissa eri yliopistoissa uransa aikana, mutta kaihtoi sitoutumista koulukuntiin ja vakiintuneisiin tutkimusohjelmiin. Hänen otteensa työhön oli monitieteinen ja hän pyrki monitasoiseen ja -näkökulmaiseen kuvaamiseen.

Batesonin nimi tulee usein esiin holismin, systeemin ja kybernetiikan käsitteiden yhteydessä. Akateemisissa piireissä Bateson oli muotihahmo, jonka viehätyksen sanotaan perustuneen paljolti tuntemattomuuteen ja epätavanomaisuuteen. Bateson ei kirjoittanut kovin tieteellisesti. Hänen kirjoituksensa ovat useimmiten enemmänkin esseitä kuin tieteellisiä artikkeleita. Hän käytti paljon vertauksia ja kirjoitti hyvin käsitteellisesti. Joidenkin mielestä hänen työnsä sisältävät paljon omaperäistä ajattelua ja palkitsevat huolellisen lukemisen. Bateson on ollut tärkeä innoituksen lähde perheterapialle.

Batesonin tuotantoa kytkee yhteen hänen mielenkiintonsa niin sanottuun systeemiteoriaan ja kybernetiikkaan. Bateson keskittyi näiden alojen tietoteoriaan.

Batesonin ajattelusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oppimisessa on tasoja, jotka muodostavat metatasoja
  • Systeemeistä:
    • systeemin ympäristön (kontekstin) oleellisuus systeemille. Ei voi järkevästi tarkastella mitään systeemiä, asiaa, tarkastelematta samalla sen ympäristöä.
    • Kokonaisuus on aina metasuhteessa osiinsa (vrt. itseorganisoituminen)
    • Ylemmän tason muutos ei ole selitettävissä alemman tason osilla
    • Kartta ei ole maasto ja luku ei ole määrä (vrt. mallintaminen)
  • Tieteestä:
    • ”Selittäminen” on datan sovittamista tieteen ja filosofian perusteisiin, mutta tieteen lopullinen tavoite on perustavaa laatua olevan tiedon lisääminen
    • Eteenpäin meno tieteellisessä ajattelussa tulee löysän ja tiukan ajattelun yhdistelmästä ja tämä yhdistelmä on tieteen mitä tärkein väline
    • Loogisten tyyppien teorian (Theory of Logical Types) oleellisuus (Whitehead & Russell: Principia Mathematica): osia ja niistä muodostuvaa kokonaisuutta ja sen ominaisuuksia ei tule sekoittaa (metatasot))
  • Psykologia ja antropologia: Ihmisen käyttäytymisen kumulatiivinen vuorovaikutus on altis muokkaukselle, uudelleen säätelylle ja estämiselle. Ihminen voi siis kontrolloida käyttäytymistään ja ihmisestä tulee pitkälti ympäristönsä tuote
  • Epistemologia:
    • Tieto on ero, joka saa eron aikaiseksi (... jolla on merkitystä) (”information is a difference that makes a difference”)
    • Ei ole tulkintaa ilman struktuuria
    • Informaation yksikkö on ero (jolla on merkitystä systeemilleen)
  • Ekologia:
    • Ihminen on osa suurempaa systeemiä, eikä osa voi koskaan kontrolloida kokonaisuutta.
    • Eloonjäännin yksikkö on organismi ja ympäristö. Olemme oppimassa kantapään kautta, että eliö, joka tuhoaa ympäristönsä, tuhoaa itsensä.
  • Vuorovaikutus ja kommunikaatio
    • Kommunikaatiota tapahtuu yksilöiden sisällä ja välillä
    • Vuorovaikutusprosessin kehämäisyys
    • Loogisen tyypittymisen teoria (Bertrand Russell ja Norman Whitehead) keskeinen avain
    • Kommunikatiivinen kehys
  • Kaksoissidos-hypoteesi (doublebind)
    • Skitsofrenia on yksilön mielessä esiintyvä viestien tulkintajärjestelmän häiriö
    • Myös tietynlainen kommunikatiivin
  • Kontrolli
    • Haasteena perinteiselle näkemykselle, kontrolli ei Batesonin teorian valossa ole joko yksilön sisällä tai ulkona → Kyse on yksilön ja ympäristön suhteesta, ei siis pelkkä yksilöllinen piirre ‘
    • Sisäinen kontrolli ei sulje pois ulkoista eikä ulkoinen sisäistä

Oppimisen tasot Gregory Batesonin mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gregory Bateson jakoi oppimisen neljään tasoon:

Nolla-oppiminen on kaikkea sitä, mikä ei johdu yrityksen ja erehdyksen korjaavasta vaikutuksesta, esimerkkinä refleksi. Tietty ulkoinen ärsyke aiheuttaa aina saman vasteen: jalka heilahtaa, kun polven alle lyödään kevyesti. Vaste on yksi ja muuttumaton. Perimään liittyvä käyttäytyminen, vaistot ovat nollatason oppimista.

Ensimmäisen tason oppiminen tarkoittaa vasteen erityisyyden muutosta korjaamalla valintavirhe joukosta valintoja. Yhden vasteen sijasta on useampia, joista lisätiedolla valitaan tilanteeseen parhaiten sopiva. Vaste valitaan joukosta mahdollisuuksia. Oppiminen.

Toisen tason oppiminen tarkoittaa muutosta ykköstason oppimisen prosessissa: korjaavaa muutosta niiden vaihtoehtojen joukossa, joista valinta tehdään. Vasteiden valintaprosessi muuttuu, muodostuu siis vasteiden joukkojen joukko. Toisen tason oppiminen perustuu lapsuuteen ja on alitajuista ja säilyy todennäköisesti koko aikuisiän. Alitajuisuuden takia 2. tason oppimista on vaikea muuttaa. Oppimisen oppiminen.

Kolmannen tason oppiminen tarkoitaa muutosta 2. tason oppimisprosessissa: korjaavaa muutosta niiden vaihtoehtojen joukkojen joukossa, joista valinta tehdään. Muutetaan siis vastejoukkojen valinnan prosessia, luodaan joukkojen joukkoja. Kolmostason oppiminen on harvinaista, ja se muuttaa ihmisen toimintaa perustavanlaatuisesti. Se on havaittavissa joskus psykoterapiassa, uskonnollisessa herätyksessä ja tapauksissa, joissa olemus järjestyy merkittävältä osin uudelleen, esimerkiksi valaistumisessa. Zen-buddhismi, itämainen mystiikka ja jotkut psykiatrit arvioivat, että nämä tapaukset ovat täysin kielen tavoittamattomissa. Oppimisen oppimisen oppiminen.

Neljännen tason oppiminen tarkoitaa muutosta kolmostason oppimisen prosesissa. Se on ihmiselle ilmeisen mahdotonta. Oppimisen oppimisen oppimisen oppiminen.

Esimerkki oppimisesta ja eloonjäännistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mungon ja käärmeen kaksintaistelu päättyy lähes aina mungon voittoon, ja tämä johtuu nisäkkään kehittyneempien aivojen ylivoimasta suhteessa matelijan varhaisempaa kehitysvaihetta edustaviin aivoihin eli oppimiseen. Käärme reagoi refleksimäisesti, mutta mungo oppii valehyökkäyksien kautta käärmeen iskun kokonaismallin. Kokonaismallin perusteella mungo osaa lopulta iskeä valehyökkäyksensä oikealla tavalla, kun se näkee ennakoivista merkeistä, milloin käärmeen isku valehyökkäykseen lähtee liikkeelle.

Vastaava periaate toimii miekkailussa, nyrkkeilyssä ja niin edelleen. Ennakointiin, mallintamiseen, oppimiseen ja mallien tunnistamiseen perustuvalla toiminnalla voitetaan ratkaisevia sekunnin osia. Kun käärme vasta reagoi valehyökkäykseen, mungolla on vastaus sen reaktioon valmiina. Käärme ei millään ehdi reagoida mungon varsinaiseen hyökkäykseen, koska se on vasta reagoimassa varsinaista hyökkäystä edeltävään valehyökkäykseen.

Mungo hallitsee aikaa (tulevaisuutta), kun käärme toimii vain nykyhetkessä. Mungolla on kaksi vaihtoehtoa, valinnan mahdollisuus: ensin valehyökkäys, jota se on käyttänyt käärmeen iskun mallintamiseen, ja toiseksi varsinainen hyökkäys, joka perustuu käärmeen iskun ymmärtämiseen, oppimiseen. Ensimmäisen tason oppiminen eli useampi vaihtoehto on siis potentiaalisesti ylivoimaista nollaoppimiseen eli refleksiin, yhteen ainoaan vaihtoehtoon, nähden.

Vuorovaikutus ja kommunikaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Batesonin relationismi keskittyy eritoten vuorovaikutusprosessien kehämäisen etenemisen kuvaamiseen sekä vuorovaikutuksen tarkasteluun kommunikaatiokäsitteiden avulla. Olennaista on, että prosessia kuvatessa päästään myös kuvaamaan suhdetta. Vuorovaikutusprosessien olennaisuuden Bateson huomasi tutkiessaan Iatmul-yhteisöjä. Reaktiot erilaisissa tilanteissa synnyttävät aina uusia reaktioita ja muodostavat reaktioiden ketjuja. Tärkeää on Batesonin mukaan havaita myös reagointi reaktioihin. Erityinen kiinnostus hänellä oli metaviesteissä, jotka Batesonin mukaan määrittivät viestivien osapuolten suhdetta. Hän katsoi eritoten non-verbaalin viestinnän, kuten eleiden ja ilmeiden ilmentävän suhteita. Kommunikatiivinen kehys on yksi Batesonin vuorovaikutusta kuvaavista käsitteistä. Sen keskeinen ajatus on se, että kaikki viestit tulkitaan jonkun kehyksen avulla. Esimerkiksi kiusoittelu voidaan kehyksestä riippuen tulkita positiivisena tai negatiivisena asiana.

Tunnetuimmat teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Naven (1936) Käsitteli Uuden-Guinean latmul-kulttuuria, joka oli useiden vuosien aikana kerättyyn kenttä-aineistoon perustuva tutkimus.
  • Balinese Character (1942) Yhdessä vaimonsa Margaret Meadin kanssa julkaistu tutkimus, joka on analyysi balilaisesta kulttuurista ja kansanluonteesta.
  • Communication: The Social Matrix of Psychiatry (1951) Psykiatri Jurgen Rueschim johdolla aloitettu tutkimusprojekti, jonka yrityksenä oli rakentaa kokonaisvaltainen, kommunikaatio- ja informaatioteoreettiseen ajatteluun perustuva viitekehys psykiatrian ja psykoterapian tutkimukselle.
  • Steps to an Ecology of Mind (1972) Kokoomateos, johon on koottu Batesonin siihenastisen uran tärkeimmät artikkelit.
  • Mind and Nature (1979) Esitteli mielen ekologiaa, jonka on luonnehdittu olevan Batesonin yritys rakentaa epistemologia, joka olisi samalla tieteellistä tutkimusta palveleva maailmankuva.
  • Angels Fear. An Investigation into the Meaning and Nature of the Sacred (1987) Batesonin tytär kokosi julkaisun postuumisti, jossa Bateson käy läpi mielen ekologian lähtökohtia ja vie eteenpäin aiempia pohdintojaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bateson, Gregory: Steps to an Ecology of Mind. Paladin, 1973.
  • Vesala, K. (2001). Gregory Bateson: Relationistinen sosiaalipsykologia. Teoksessa Hänninen, V., Partanen, J.,Ylijoki, O-H. (toim.) Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjiä (ss.155-174). Tampere: Vastapaino.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]