Gregg Berhalter
Gregg Berhalter
| |||
| Henkilötiedot | |||
|---|---|---|---|
| Koko nimi | Gregg Matthew Berhalter | ||
| Syntymäaika | 1. elokuuta 1973 | ||
| Syntymäpaikka | Englewood, New Jersey, Yhdysvallat | ||
| Pelipaikka | puolustaja | ||
| Pituus | 185 cm | ||
Gregg Matthew Berhalter[1] (s. 1. elokuuta 1973 Englewood, New Jersey) on yhdysvaltalainen jalkapallovalmentaja. Hän on edustanut lokakuusta 2024 lähtien MLS-liigassa pelaavaa Chicago Fireä. Ennen valmennusuraansa Berhalter loi uraa pelaajana puolustajan pelipaikalla.[2] Hän on vasenjalkainen ja pituudeltaan 185-senttimetrinen. Hänellä on myös Irlannin kansalaisuus.[3]
Berhalter voitti pelaajana Los Angeles Galaxyn joukkueessa kahdesti MLS Supporters’ Shieldin ja kerran MLS Cupin. Hän pelasi neljä ottelua Yhdysvaltain alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa. A-maajoukkueeseen hän liittyi lokakuussa 1994 ja pelasi 44 virallista maaottelua. Hän pelasi vuoden 2002 MM-kilpailuissa kaksi ottelua Meksikoa ja Saksaa vastaan. Hän kuului joukkueen kokoonpanoon myös MM-kilpailuissa 2006, jossa hän oli penkitettynä joukkueensa kaikki kolme ottelua.[2]
Nykyisen joukkueensa lisäksi Berhalter on valmentanut Hammarbyä, Columbus Crew ja Yhdysvaltain A-maajoukkuetta. Viimeisimmän kanssa hän on voittanut CONCACAF Gold Cupin 2021 ja CONCACAF Nations Leaguen 2019–2020 ja 2023–2024. Hän valmensi joukkuetta myös vuoden 2022 MM-kilpailuissa ja Copa Américassa 2024.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Gregg Berhalter Soccerway. Viitattu 15.8.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c Gregg Berhalter Transfermarkt. (englanniksi)
- ↑ Gregg Berhalter playmakerstats.com. Viitattu 15.8.2025. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gregg Berhalter Wikimedia Commonsissa
1 Howard | 2 Albright | 3 Bocanegra | 4 Mastroeni | 5 O'Brien | 6 Cherundolo | 7 Lewis | 8 Dempsey | 9 Johnson | 10 Reyna | 11 Ching | 12 Berhalter | 13 Conrad | 14 Olsen | 15 Convey | 16 Wolff | 17 Beasley | 18 Keller | 19 Hahnemann | 20 McBride | 21 Donovan | 22 Onyewu | 23 Pope | Valmentaja Arena
1 Turner | 2 Dest | 3 Zimmerman | 4 Adams | 5 Robinson | 6 Musah | 7 Reyna | 8 McKennie | 9 Ferreira | 10 Pulisic | 11 Aaronson | 12 Horvath | 13 Ream | 14 de la Torre | 15 Long | 16 Morris | 17 Roldan | 18 Moore | 19 Wright | 20 Carter-Vickers | 21 Weah | 22 Yedlin | 23 Acosta | 24 Sargent | 25 Johnson | 26 Scally | Valmentaja Berhalter