Gooden projektio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gooden homolosiniprojektion mukainen maailmankartta
Gooden projektion Tissot'n indikaattorit 15°:n välein

Gooden projektio eli homolosiiniprojektio on maailman­karttoihin tarkoitettu pseudosylindraalinen, oikeapintainen karttaprojektio. Tavallisesti sen mukaisissa kartoissa maapallo esitetään lohkottuna. Oikea­pintaisuutensa vuoksi se soveltuu teemakarttoihin, jotka kuvaavat eri asioiden ja ilmiöiden maan­tieteellistä levinneisyyttä.

Projektion kehitti vuonna 1923 John Paul Goode vaihtoehdoksi Mercatorin projektiolle.[1] Gooden projektiossa eri alueiden pinta-alat näkyvät oikeassa suhteessa.[1] Goode esitti projektionsa mukaisesta kartasta eri muunnelmia, joissa se oli lohkottu eri kohdissa, voidakseen korostaa toisaalta mannermassoja, toisaalta valtameriä. Joissakin muunnelmissa on mukana laajennuksia, niin että jotkin alueet näkyvät samaan aikaan kahdessa eri lohkossa, jotta Grönlanti ja Venäjän itäisin osa saadaan näkymään kartassa yhtenäisinä. Homomolosiini­projektioon Goode päätyi kokeiltuaan vuodesta 1916 lähtien Mollweiden projektion eri tavoin lohkottuja muunnelmia.

Gooden projektio on yhdistelmä sinusoidaalisesta projektiosta ja Mollweiden projektiosta. Päiväntasaajan molemmin puolin vyöhyke leveyspiireille 41°44′11.8″ pohjoista ja eteläistä leveyttä saakka kuvataan kartassa sinusoidi­projektion, näiden ulko­puolelle jäävä osa Mollweiden projektion mukaisesti.[1] Nämä rajana olevat leveyspiirit on valittu niin, että niiden kohdalla länsi-itä-suuntainen mittakaava on kummassakin projektiossa sama.[2] Seurauksena kuitenkin on, että pituuspiirit tekevät näiden leveyspiirien kohdalla pienen mutkan.[2] Projektion oikea­pintaisuus seuraa siitä, että sekä sinusoidi- että Mollweiden projektio ovat oikea­pintaisia.

Koska Mollweiden projektiota sanotaan joskus myös "homolo­grafiseksi projektioksi", Goode muodosti laatimalleen projektiolle nimen "homolosiini" (engl. homolosine) yhdistämällä osan sanoista "homolo­grafinen" ja "sinusoidi". Koska projektion mukainen kartta muistuttaa käsin kuoritun appelsiinin tasopinnalle levitettyä kuorta, sitä sanotaan joskus myös "appelsiininkuorikartaksi". Projektiota on käytetty monissa koulukartastoissa[1] Tavallisimmin karta on lohkottu niin, että kartan kumpikin reuna on Tyynellä­merellä, eri lohkojen rajat pohjoisella pallon­puoliskolla Atlantilla, eteläisellä pallon­puoliskolla Atlantilla ja Intian valta­merellä.

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Goode homolosine projection

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Wall Maps of the World Radical Cartography. Viitattu 12.8.2016.
  2. a b Some Hybrid Pseudocylindrical Projections: Goode's Homolosine Carlos A. Furuti. Viitattu 12.8.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]