K2

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Godwin-Austen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo vuoresta. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
K2
Sijainti
Vuoristo
Korkeus merenpinnasta
8 611 m
Prominenssi
4 020 mView and modify data on Wikidata
Ensimmäinen nousu huipulle
Lacedelli & Compagnoni 31. heinäkuuta 1954
Kartta
Koordinaatit

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa WikidataaTietolaatikon dokumentaatio

K2 (tunnetaan myös nimillä Godwin-Austen, Lambha Pahar, Chogori, Kechu ja Dapsang) on vuori Karakorumissa, Himalajan vuoriston läntisessä osassa Kiinan ja Pakistanin rajalla. 8 611 metriä korkea K2 on maailman toiseksi korkein vuori Mount Everestin (8 850 m) jälkeen.[1]

Vuoren mittaaminen ja nimeäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurooppalaiset havainnoivat vuorta ensimmäisen kerran vuonna 1856 osana brittiläisen siirtomaaimperiumin suurta trigonometrista mittausprojektia. Tuolloin T. G. Montgomery, Henry Haversham Godwin-Austenin johtaman tutkimusryhmän jäsen, havainnoi Karakorumia Mount Haramukhilta käsin, ja merkitsi kaksi merkittävintä huippua K1:ksi ja K2:ksi (Karakorum 1 ja 2). Retkikunnalla oli ohjeet käyttää paikallisia nimiä vuorille, ja pian K1:n nimeksi selvisi Masherbrum. Useilla vuorilla ei kuitenkaan ollut nimeä paikallisella kielellä, sillä eristyneisyytensä vuoksi niille ei ole näköyhteyttä ihmisen pysyvästi asuttamilta alueilta. Alueen korkeimman huipun nimeksi jäi K2.[2][3][4]

Britit yrittivät nimetä vuoren myös Mount Godwin-Austeniksi, Mount Waughiksi, Mount Albertiksi ja Montgomerieksi, mutta yritykset kaatuivat paikallisten vastustukseen.[5] Vuoresta joskus käytetty baltinkielinen nimi Chogori on yksinkertaisesti yleissana 'suuri vuori', jota käytetään sadoista huipuista Himalajalla.[2]

Maantiede ja ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

K2 sijaitsee Himalajan vuoristo-alueeseen kuuluvassa Karakorum -vuoristossa, osin Pakistanin hallinnoiman Gilgit–Baltistanin ja osin Kiinan hallinnoiman Xinjiangin alueella. Karakorumin aluetta hallitsevat vuorenhuippujen lisäksi valtavat jäätikkövirrat, joista pisimmät saavat alkunsa K2:n massiivilta ja sen korkeimman huipun rinteiltä lumivyöryistä. Karakorumin jäävirrat ruokkivat lopulta Indus-jokea.[6][7]

Vuoren lumen peittämä itäseinämä kuvattuna 1909.

Vaikka K2 on topografiselta prominenssiltaan vasta maailman 22. suurin vuori,[8] se on paikallisesti erittäin erottuva. Vuoren jokaiselta puolelta jyrkkä, pyramidimainen huippu nousee useimmilta puolilta yli 2 800 metriä sitä ympäröivän jäätikön yläpuolelle vain 4 000 metrin matkalla. Pohjoinen seinämä nousee jyrkästi yli 3 200 metriä alapuolella olevan jäätikön yläpuolelle. K2:n huipun tuulelle altis eteläseinämä on paljasta kiveä, kun taas vuoren pohjoinen ja koillinen seinämä ovat lumen ja jään peittämät. Tuulella on siten suurempi merkitys huipun lumipeitteen muodostumisessa kuin sateella.[9]

Etelästä tulevat varsinaiset monsuunisateet eivät yllä K2:lle saakka ja ylänköalue on kuivaa. Vuorelle saakka yltävä sade sataa lumena. Monsuunit tuovat kuitenkin mukanaan erittäin voimakkaita myrskyjä kesäkuun ja syyskuun välillä. Koska K2:ta ympäröivät selvästi matalammat jäätiköt ja rotkot, vuori on altis erittäin koville tuulille.[10]

Geologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karakorumin vuoristo ja K2 ovat syntyneet tektonisissa liikkeissä Intian mannerlaatan törmätessä ja työntyessä Euraasian mannerlaatan alle. Vuorten alla kulkee Karakorumin siirtymä, jonka yläpuolelle työntynyt ja poimuttunut kiviaines muodostaa maailman korkeimman vuoristoalueen. Alueelle ovat tyypillisiä korkeiden vuorenhuippujen lisäksi erittäin syvät joki- ja jäätikkörotkot. Mannerlaattojen liike ja vuoristojen kohoaminen jatkuu edelleen ja Karakorum on seismisesti aktiivista aluetta. Vuorijonon korkein huippu K2 on alkuperäiseltä ajalle ennen törmäystä ajoittuvalta kiviainekseltaan graniittia, joka on sekoittunut ja muuntunut mannerlaattojen siirrosten paineessa ja kuumuudessa. Nykyisin vuoren kiviaines on noin 120 miljoonaa vuotta vanhaa gneissiä ja metamorfisia kivilajeja.[11]

Vuorikiipeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

K2:ta on toisinaan kutsuttu maailman vaarallisimmaksi vuoreksi.[12][13] Tilastojen mukaan K2 on toiseksi vaarallisin yli 8 000 metriä korkea vuori maailmassa. Vuoteen 2012 mennessä vuoren huipulle oli päässyt 306 kiipeilijää, kun yrityksessä oli kuollut 81 ihmistä. Kuolleiden osuus huipulle päässeistä oli 29%. Vain Annapurnan suhdeluku on korkeampi, 32%. Maailman korkeimman vuoren Mt. Everestin vastaava suhdeluku oli vuoden 2012 lukujen perusteella 4%.[4][14]

K2:sta tekee erityisen vaarallisen sen seinämien jyrkkyys ja korkeus, joiden vuoksi vuorella on aina merkittävä lumi- tai kivivyöryn vaara. Vuoren paikallisilmasto on haastava, eikä huipulle ole olemassa teknisesti helppoa reittiä.[13]

Kiipeilyn historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Achille Compagnoni K2:n huipulla 31.7.1954 ensimmäisessä onnistuneessa yrityksessä kiivetä vuori.

Ensimmäisen yrityksen kiivetä vuorelle tekivät brittiläiset Oscar Eckenstein ja Aleister Crowley vuonna 1902. He pääsivät 6 600 metrin korkeuteen vietettyään vuorella 68 päivää. 1900-luvun alussa italialaiset retkikunnat tekivät vuorelle useita retkikuntia. Retkikunnat onnistuivat kartoittamaan nykyisinkin yleisimmin kiivetyn kaakkoisen harjanteen reitin, joka nimettiin retkikuntia johtaneen Abruzzin herttuan Luigi Amedeon mukaan Abruzzin harjanteeksi.[2][15] Muita tunnettuja varhaisia kiipeily-yrityksiä olivat Charles Houstonin johtama amerikkalainen retkikunta vuonna 1938 ja vuoden 1939 Fritz Wiessnerin johtama amerikkalainen retkikunta. Vuonna 1953 Chales Houston johti uutta amerikkalaista retkikuntaa vuorelle, mutta tämäkin yritys epäonnistui.[2]

Huipulle pääsi ensimmäisenä italialaisen geologi Ardito Desion johtama retkikunta vasta 31. heinäkuuta 1954. Retkikuntaan kuului viisi tieteilijää, lääkäri, valokuvaaja ja 12 muuta henkilöä. Huipulle asti kiipesivät Abruzzin harjanteen reittiä vaikeista sääolosuhteista huolimatta Lino Lacedelli ja Achille Compagnoni.[1]

Ensimmäinen huipulle päässyt nainen oli Wanda Rutkiewicz vuonna 1986.[16] Rutkiewicz kuoli joitakin vuosia nousun jälkeen, ja viisi seuraavaa huipulle päässyttä naista kuolivat paluumatkalla tai seuraavalla kiipeilykerrallaan. Tämä on johtanut uskomukseen, että K2 on kirottu vuori naisille.[17] Kaiken kaikkiaan K2:n huipun on saavuttanut 11 naista.

Suomalaisista vuoren huipulle asti ovat kiivenneet Veikka Gustafsson vuonna 1994 ja Samuli Mansikka vuonna 2014.[18] K2:n huippu saavutettiin talvella ensimmäisen kerran vuonna 2021, kun kymmenen nepalilaisen kiipeilijän ryhmä pääsi huipulle 16. tammikuuta.[19]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b K2 Encyclopedia Britannica. Viitattu 17.1.2021.
  2. ↑ a b c d Searle, M. P.: Colliding continents : a geological exploration of the Himalaya, Karakoram, and Tibet, s. 63–66. Oxford: Oxford University Press, 2013. 824655726. ISBN 978-0-19-965300-3.
  3. ↑ Zurick, David: Illustrated Atlas of the Himalaya, s. 165–169. University Press of Kentucky, 2006. ISBN 978-0813123882.
  4. ↑ a b The Eight-Thousanders: K2 www.earthobservatory.nasa.gov. 17.12.2013. Viitattu 19.7.2021. (englanniksi)
  5. ↑ Richard Sale: The challenge of K2 : a history of the savage mountain, s. 19–22. Barnsley: Pen & Sword, 2011. ISBN 978-1-84884-213-7.
  6. ↑ Hewitt, Kenneth: Glaciers of the Karakoram Himalaya : glacial environments, processes, hazards and resources, s. 49–51, 65–66. Dordrecht: Springer, 2014. ISBN 978-94-007-6310-4.
  7. ↑ Committee on Himalayan Glaciers: Himalayan Glaciers : Climate Change, Water Resources, and Water Security, s. 31. Washington, D.C.: National Academies Press, 2012. ISBN 978-0-309-26099-2.
  8. ↑ K2 - Peakbagger.com www.peakbagger.com. Viitattu 20.7.2021.
  9. ↑ Kenneth Hewitt: Glaciers of the Karakoram Himalaya : glacial environments, processes, hazards and resources, s. 50. Dordrecht: Springer, [2013?]. ISBN 978-94-007-6310-4.
  10. ↑ Richard Sale: The challenge of K2 : a history of the savage mountain, s. 24–26. Barnsley: Pen & Sword, 2011. ISBN 978-1-84884-213-7.
  11. ↑ Sale, Richard: The challenge of K2 : a history of the savage mountain, s. 12–17. Barnsley: Pen & Sword, 2011. ISBN 978-1-84884-213-7.
  12. ↑ The mountain of mountains 31.8.2008. Guardian. Viitattu 18.6.2014.
  13. ↑ a b Arnette, Alan: The 8000ers www.alanarnette.com. Viitattu 20.7.2021.
  14. ↑ The Eight-Thousanders: Everest www.earthobservatory.nasa.gov. 17.12.2013. Viitattu 19.7.2021. (englanniksi)
  15. ↑ Bates, Robert H. & Houston, Charles S.: ”2. Historical and geographical”, K2, the savage mountain : the classic true story of disaster and survival on the world's second highest mountain. Guilford, Conn.: Lyons Press, 2009. ISBN 978-1-59921-608-9.
  16. ↑ EverestHistory.com: Wanda Rutkiewicz Everest History. Viitattu 18.6.2014.
  17. ↑ The Big Question: What makes K2 the most perilous challenge a mountaineer can face? 2008. Independent. Viitattu 18.6.2014.
  18. ↑ Seiro, Arno: Suomalaiskiipeilijä nousi K2-vuoren huipulle: Kaunis päivä, mutta ehkä kovin ikinä HS.fi. 27.7.2014. Viitattu 6.8.2014.
  19. ↑ Nepali climbers make history with winter summit of K2 mountain BBC News. 16.1.2021. BBC. Viitattu 17.1.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=K2&oldid=21439189”