Glösan kalliopiirrokset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Glösan kalliopiirrokset
Glösa hällristningar
Glösan kalliopiirrokset
Glösan kalliopiirrokset
Sijainti

Glösan kalliopiirrokset
Koordinaatit 63°22′58″N, 14°1′9″E
Valtio Ruotsi
Historia
Tyyppi kalliopiirros

Glösan kalliopiirrokset sijaitsevat Glösan kylän lähellä 500 metriä Alsen-järvestä pohjoiseen Alsenin pitäjässä nykyisessä Krokomin kunnassa Jämtlandin maakunnassa[1] Pohjois-Ruotsissa. Piirroksista kirjoitettiin ensimmäisen kerran jo 1685. Puron rannoille avokallion pintaan on hakattu 45 hirveä tai peuraa ja muutama verkkokuvio. Monessa hirvikuviossa on kehon sisään piirretty viivoja ja mahdollisesti elimen osia. Kuviot ovat osan aikaa vuotta tulvaveden huuhtomia, mutta kesäisin ne ovat kuivana. Arkeologit ovat arvioineet kuvien tyylin perusteella, että ne on tehty kivi- ja pronssikauden taitteessa. Kuvia ja kivikauden elämää esitellään läheisessä ulkoilmamuseossa Glösa Älgriket.

Kalliopiirrokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirrosalue sijaitsee noin 20×10 metriä laajalla silokalliolla, josta piirrokset vievät 10,7×3,7 metriä kallion koilliskulmasta ja eräs kuvio 2,5 metriä kaakkoon edellisistä. Kuvakenttä koostuu 45 eläinhahmosta, kahdesta verkkokuviosta, ja 18 tunnistamattomasta tai keskeneräisestä kuviosta. Eläimet ovat yleensä kooltaan 20−66 senttimetriä ja 13 eläimelle on piirretty kehon sisäisiä viivoja. Kallion korkeimmalle kohdalle on piirretty kaksi verkkokuviota. Niiden koko on 25×17 ja 24×20 senttimetriä. Sijainti veden äärellä on kalliopiirroksissa hyvin tavallista.[1]

Hirvet on kaikki kuvattu nelijalkaisiksi, mutta piirrosten käsiala vaihtelee. Voidaan otaksua, että tekijöitä olisi useita. Kuvien sijoittelu veden äärelle lienee tarkoituksenmukaista ja puron tulviessa osa kuvista jäävät veden alle. Piirrosten tekotapa on symboliseen suuntaan, eli kohteiden kuvaaminen realistisesti ei ole ollut tarkoituksenakaan. Hivien sisään piirretyt ”sisäelimet” liittyvät symboliikkaan ja edustavat jotakin tärkeää asiaa. Tyyli muistuttaa Nämmforsin ja Norrforsin kalliokuvien tyylittelyä.[2]

Piirrosten tekopaikka on valittu metsästyksellisistä syistä. Ympäriltä tunnetaan noin 85 pyyntikuoppaa, joten alue oli hyvää hirvien esiintymisaluetta, koska sitä on niin intensiivisesti pyydetty. Myös piirrosalue saattoi olla ansa, koska puro laskee hyppyrin malliselta kalliolta alas järvelle. Hirvien ajaminen alas jyrkännettä on voinut olla ajon päätekohta. Kuvissa hirvet on piirretty kulkemaan peräkkäin jonossa. Kahden ansaverkon sijoittelussa on pyritty kuvamaan metsätystä ja kuvakentän tarkoituksena on ilmeisesti olla metsästysriittien näyttämönä.[2]

Glösan kalliopiirroksia
Rannan kalliopinta matalan veden aikana.
Sateisina päivinä kallio ja sen kuvat jäävät veden alle.
Eräs kalliopiirroksien kirvistä on kuvattuna Krokomin kunnan vaakunaan

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kivikäs, Pekka: Ruotsin pyyntikulttuurin kalliokuvat suomalaisin silmin, s. 116-121. Jyväskylä: Kopijyvä, 2003. ISBN 952-5092-97-6. (suomeksi)
  • Sognnes, Kalle: Glösaristningene i et norsk perspektiv - Kontakter mellom Jämtland og Trøndelag?. Fornvännen, 2010, nro 105, s. 81-95. Tukholma, Ruotsi: Riksantikvarieämbetet. ISSN 0015-7813. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 8.11.2012. (ruotsiksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Glösan kalliopiirrokset (Alsen 13:1) Fornminnessök. 20.11.2018. Tukholma: Riksantikvarieämbetet. Viitattu 8.5.2021. (ruotsiksi)
  2. a b Kivikäs, Pekka: Ruotsin pyyntikulttuurin kalliokuvat suomalaisin silmin, 2003

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]