Interglasiaali
Interglasiaali on jääkausien eli glasiaalien välinen lämpimämpi aika. Nykyään elämme holoseeni-interglasiaalia, jonka lämpöhuippu oli atlanttisella kaudella. Tällöin jopa Norjan vuoristojäätikkö Jostedalsbreen suli. Interglasiaaliaikoina maapallon akselikallistuma on suuri, mikä tuottaa lämpimät kesät. Eem-interglasiaali oli huippunaan nykyistä lämpimämpi. On myös ollut pidempiä interglasiaaleja, jolloin jäätiköt ovat kasvaneet nykyistä suuremmiksi.
Tunnettuja interglasiaaleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Glasiaali-interglasiaalisykli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kasvillisuus ja maaperä noudattavat laajoilla alueilla jäätikön reunan ulkopuolella kiertoa jääkausien välisten lämpimien interglasiaalien kautta. Kylmän ja lämpimän vaiheen välillä on siirtymätiloja.
- Kylmä, kuiva jääkausi.
- Lämpenevä, kuiva jääkauden päättymisvaihe.
- Lämmin, kostuva interglasiaali.
- Kostea, viilenevä interglasiaalin päättymisvaihe.
- Taas kylmä, kuiva jääkausi.
Tämän mukaan jääkauden tullessa ensin kostuu, ja sitten viilenee. Jääkausi vaatii kylmää, kosteaa ilmastoa.
Maaperän kierto[1]:
- Glasiokraattinen maannos, kylmä, kuiva, vähän biomassaa, paljon hivenaineita. Jokien virtaaman vuosivaihtelut suuria.[2]
- Protokraattinen, lämpenevä, maannos muuttuu hedelmällisemmäksi, kasvava biomassan määrä, paljon typpeä ja fosforia.
- Mesokraattinen, lämmintä, hedelmällisin maannos, suurin biomassa, paljon typpeä ja fosforia.
- Oligokraattinen, viilenevä ilmasto, hedelmättömämmäksi muuttuva maannos, pienenevä biomassa.[1]
Eri alueilla kasvillisuus vaihtelee eri tavoin. Monesti jääkaudella lämpimän, kostean ilmanalan lajisto korvautuu kuivan, kylmän ilmaston lajilla kaukana jäätiköstä. Esimerkiksi tammen tilalle tulee jääkaudella joillain alueilla mäntyä tai arokasvillisuutta. Jotkin kuivat alueet kostuvat jääkausilla niin, että aavikolle voi ilmestyä mäntyä ja katajaa.[1]