Given Up

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Given Up”
Linkin Park
Singlen ”Given Up” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Minutes to Midnight
 Julkaistu 3. maaliskuuta 2008
 Tuottaja(t) Rick Rubin
Mike Shinoda
 Tyylilaji alternative metal
 Kesto 03.09
 Levy-yhtiö Warner Brothers Records
Linkin Parkin muut singlet
Shadow of the Day
2007
”Given Up”
2008
Leave Out All the Rest
2008

Given Up on kappale Linkin Parkilta. Se on neljäs single yhtyeen kolmannelta, vuonna 2007 julkaistulta studioalbumilta, Minutes to Midnightilta. Single julkaistiin maailmanlaajuisesti 3. maaliskuuta 2008.[1] "Given Up" -kappaleesta on tehty myös musiikkivideo, joka sisältää videomateriaalia yhtyeen keikoilta.

Kappale esitettiin ensimmäisen kerran yleisölle 28. huhtikuuta 2007 Berliinissä, Saksassa. Given Up on yksi raskaimmista kappaleista albumilla. Se sisältää 17 sekuntia pitkän huudon Chester Benningtonilta ennen kuin kertosäe alkaa viimeisen kerran. Kappale löytyy Rock Revolution -musiikkipelistä, joka on saatavilla Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja Wiille. Kappaletta on käytetty myös trailereissa ja elokuvassa Crank 2: High Voltage, jossa Bennington näyttelee sivuosassa.

Listasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappale oli 99. Billboardin Hot 100-listalla ja 78. Billboardin Pop 100-listalla. Mainstream Rock Tracks -listalla se oli sijalla viisi ja Modern Rock Tracks -listalla neljäntenä. Britannian Rock-listalla kappale oli parhaimmillaan neljäs.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Given Up Linkin Park. Viitattu 20.12.2010. (englanniksi)