Giulia Gwinn
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
Giulia Gwinn kesäkuussa 2022. | |||
| Maa: | |||
| Naisten jalkapallo | |||
| Pariisi 2024 | Jalkapallo | ||
| EM-kilpailut | |||
| Englanti 2022 | |||
Giulia Gwinn (s. 2. heinäkuuta 1999) on saksalainen jalkapalloilija. Hän on pelipaikaltaan puolustaja. Hän on pelannut Saksan maajoukkueessa heinäkuun 7. päivään 2025 mennessä 64 maaottelua ja tehnyt niissä 14 maalia.[1][2]
Gwinn pelasi maajoukkueessa ensimmäisen kerran marraskuussa 2017 Ranskaa vastaan.[1] MM-kilpailuissa 2019 Gwinn pelasi Saksan kaikki viisi ottelua alusta loppuun ja teki alkulohko-ottelussa Kiinaa vastaan ottelun ainoan maalin.[3] EM-kilpailuissa 2022 hän pelasi Saksan kaikki kuusi ottelua ja saavutti hopeaa Englannille loppuottelussa kärsityn jatkoaikatappion jälkeen.[4][5] Hänet valittiin turnauksen tähdistökentälliseen.[6] MM-kilpailuihin 2023 häntä ei valittu, kun hän ei toipunut syksyllä 2022 saamastaan ristisidevammasta.[7][8] Pariisin kesäolympialaisissa 2024 hän pelasi avauskokoonpanossa joukkueensa kaikki kuusi ottelua, teki maalin toisessa alkulohko-ottelussa Yhdysvaltoja ja pronssiottelussa Espanjaa vastaan ja saavutti olympiapronssia.[9] EM-kilpailuissa 2025 Gwinn oli Saksan joukkueen kapteeni, mutta hän loukkasi pahasti polvensa ensimmäisessä ottelussa Puolaa vastaan ja joutui jättämään turnauksen kesken.[7]
Gwinn siirtyi vuonna 2019 Freiburgin joukkueesta Bayern Müncheniin.[10] Hän on pelannut Saksan Bundesliigassa kauden 2024–2025 loppuun mennessä Freiburgissa 71 ottelua, joissa hän on tehnyt 22 maalia, ja Bayern Münchenissä 77 ottelua, joissa hän on tehnyt kymmenen maalia.[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Giulia Gwinn Deutscher Fussball-Bund. Viitattu 8.7.2025. (saksaksi)
- ↑ Giulia Gwinn FIFA. Arkistoitu 8.6.2019. Viitattu 9.7.2019. (englanniksi)
- ↑ Germany FIFA Women's World Cup France 2019. FIFA. Arkistoitu 8.6.2019. Viitattu 9.7.2019. (englanniksi)
- ↑ Giulia Gwinn UEFA. Viitattu 18.9.2022. (englanniksi)
- ↑ Sanders, Emma: Women's European Championship - Final: England – Germany 2–1 (AET) 31.7.2022. BBC. Viitattu 18.9.2022. (englanniksi)
- ↑ Five Germany stars alongside Mead in Women's Euros team of the tournament Fotmob. 2.8.2022. Viitattu 18.9.2022. (englanniksi)
- ↑ a b Johnston, Neil: Injury rules Germany captain Gwinn out of Euro 2025 BBC. Viitattu 8.7.2025. (englanniksi)
- ↑ Burhan, Asif: Giulia Gwinn Says Missing Women’s World Cup Felt Like Her World Collapsing Forbes. Viitattu 8.7.2025. (englanniksi)
- ↑ a b Giulia Gwinn Soccerdonna. Viitattu 8.7.2025. (saksaksi)
- ↑ Hennies, Rainer: Fußball-Nationalspielerin Giulia Gwinn wechselt vom SC Freiburg zum FC Bayern München Südkurier. 25.2.2019. Viitattu 8.6.2019. (saksaksi)
1 Schult | 2 Simon | 3 Hendrich | 4 Maier | 5 Hegering | 6 Oberdorf | 7 Schüller | 8 Goeßling | 9 Huth | 10 Marozsán | 11 Popp | 12 Benkarth | 13 Däbritz | 14 Elsig | 15 Gwinn | 16 Dallmann | 17 Schweers | 18 Leupolz | 19 Bühl | 20 Magull | 21 Frohms | 22 Knaak | 23 Doorsoun | Valmentaja Voss-Tecklenburg
1 Frohms | 2 Kleinherne | 3 Hendrich | 4 Lattwein | 5 Hegering | 6 Oberdorf | 7 Schüller | 8 Lohmann | 9 Huth | 10 Freigang | 11 Popp | 12 Schult | 13 Däbritz | 14 Anyomi | 15 Gwinn | 16 Dallmann | 17 Rauch | 18 Waßmuth | 19 Bühl | 20 Magull | 21 Berger | 22 Brand | 23 Doorsoun | Valmentaja Voss-Tecklenburg