Tämä on lupaava artikkeli.

Ginuhit

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ginuhit, hinuhit
Väkiluku 443 (2010)
Merkittävät asuinalueet
Flag of Dagestan.svg Dagestan
Kielet ginuh, avaari, venäjä, tsez
Uskonnot sunnalaisuus
Sukulaiskansat didot, hvaršit, bežtat, gunzibit

Ginuhit tai hinuhit[1] (omakieliset nimitykset гъинози, ginozi, гьенозе, genoze) ovat ginuhin kieltä puhuva didolainen kansa Venäjällä Dagestanin Tsuntan piirin Ginuhin kylässä[2]. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan heitä on 443 henkeä[3]. Aikaisemmin ginuheja pidettiin didoina tai avaareina[4]. Uskonnoltaan he ovat sunnalaisia muslimeja[5].

Asuinalue ja lukumäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ginuhin kylä sijaitsee Kaukasuksen pääjonon pohjoispuolella Ohtljovuoren rinteellä lähellä Georgian rajaa. Yli 2000 metriä korkealla vuoristoseudulla virtaa kolme Andijskoje Koisun sivujokea. Ginuhien asuinalue rajoittuu pohjoisessa gunzibeihin, idässä bežtoihin, etelässä georgialaisiin ja luoteessa didoihin. Muutamia kymmeniä ginuhiperheitä asuu myös Georgiassa sekä Dagestanin alankoseudulla Kizljarin piirin Monastyrskojen ja Kiziljurtin piirin Stalskojen kylissä.[6]

Vuosien 1926 ja 1939 väestönlaskennoissa ginuhit luettiin didoiksi ja myöhemmin avaareiksi[7]. Vuoden 2002 väestönlaskennassa rekisteröitiin 531 ginuhia,[8] joista 525 asui Dagestanissa[9]. Tsuntan piirissä ginuheja oli 465 ja Kizljarin piirissä 45[10]. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan ginuheja on koko Venäjällä yhteensä 443 henkeä[3].

Kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ginuhin kieli kuuluu dagestanilaisten kielten avaarilaisen ryhmän tseziläiseen alaryhmään. Sen lähin sukukieli on tsez. Äidinkielensä lisäksi ginuhit puhuvat tseziä, avaaria ja venäjää. Monet aikuisista osaavat myös bežtaa.[4] Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan ginuhin puhujia oli 548,[11] mutta vuonna 2010 vain 5[12]. Todellisen puhujamäärän arvioidaan olevan alle 700[13].

Äidinkieli toimii yhteisön suullisen kanssakäymisen välineenä. Ginuhien sivistyskieliä ovat avaari ja venäjä. Koulussa opetus tapahtuu alaluokilla avaariksi ja yläluokilla venäjäksi. Yläluokilla avaaria opiskellaan aineena.[14] Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan 83,4 % ginuheista osaa venäjää[8].

Etninen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ginuhit ovat alueensa kantaväestöä, jolla on ollut läheiset suhteet Georgiaan. Myöhäiseen keskiaikaan saakka he kuuluivat Didon liittokuntaan. 1400-luvulla ginuhit liittyivät Antl-Ratlin konfederaation Antsuho-Kaputšan liitokuntaan. Myöhemmin he kuuluivat Kideron kyläkuntaan, joka oli osa Didon kyläyhteisöjen liittoa.[15]

Varhaisella keskiajalla ginuhit käännytettiin kristityiksi. 1400-luvulta lähtien 1700-luvun puoliväliin mennessä he omaksuivat islamin. Vuonna 1813 solmitussa Gulistanin rauhassa alue liitettiin Venäjään. 1860-luvun hallintouudistusten yhteydessä perustettiin Kideron naibikunta.[16]

1840-luvulla ginuhit yhtyivät Šamilin johtamaan vuoristolaiskansojen vapaustaisteluun, jonka seurauksena kylä hävitettiin perusteellisesti. Vuoden 1877 kapinan jälkeen osa ginuheista karkotettiin kotiseudultaan, osa pakeni Turkkiin ja Iraniin. Vuonna 1886 kylässä oli aikaisemman sadan (vuonna 1841) asemasta vain 28 taloa[15] (toisen tiedon mukaan 7[16]).

Vuonna 1944 osa ginuheista siirrettiin karkotettujen tšetšeenien tilalle entisen Tšetšeeni-Ingušian Vedenon piiriin. Kotikyläänsä he palasivat vuosina 1957–1958.[16][17]

Elinkeinot ja aineellinen kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisiä elinkeinoja ovat laiduntamiseen perustuva lampaanhoito ja maanviljely. Lampaiden ohella kasvatettiin nautoja, vuohia ja hevosia. Pienillä terassimaisilla maatilkuilla viljeltiin ohraa, ruista, vehnää, hirssiä ja kauraa. Lisäksi harjoitettiin mehiläistenhoitoa ja metsästystä. Käsitöihin kuuluivat villakankaan ja huovan valmistus, jalkineiden ja sukkien kudonta sekä metalli- ja puutyöt. Kauppatavarana toimivat villa, vuodat, voi, juusto ja rakennuspuu, joita vaihdettiin viljaan, rautaan, työvälineisiin, kankaisiin ja suolaan.[16]

Ginuhin kylä sijaitsee rotkon yläpuolella kohoavalla jyrkällä rinteellä. Sitä suojanneet puolustustornit eivät ole säilyneet. Kylän keskuksen muodosti moskeija ja kokouspaikka. Suorakulmaiset, yleensä kaksikerroksiset talot on rakennettu kivestä. Alemmassa kerroksessa on navetta ja ylemmässä asuinhuoneet. Toista kerrosta reunustaa käytävänomainen parveke. Pihana toimii usein alempana sijaitsevan rakennuksen tasakatto.[18]

Perinteiseen miesten vaatetukseen kuuluivat tunikan kaltainen paita, housut, puolipitkä takki, tšerkessiläispuku, huopaviitta, erilaiset lammasturkit, turkislakki, kudotut villasaappaat, pehmeät nahkakengät tai saappaat, huopakengät ja säärystimet. Miehet ajelivat päänsä, mutta jättivät viikset ja parran. Naisten puku käsitti erilaisia tunikamaisia paitoja ja leveitä leninkejä, kapealahkeiset housut, myssyn, erilaisia villa- ja silkkihuiveja sekä lämpimän villašaalin. Naisten kengät olivat nahkasaappaita ja säärystimiä lukuun ottamatta samanlaiset kuin miehillä. Naiset kantoivat runsaasti erilaisia hopeakoruja.[19]

Ruokavalion perustan muodostivat viljatuotteet, liha ja maito. Muualta tuotujen vihannesten ja hedelmien lisäksi käytettiin runsaasti syötäviä villikasveja ja marjoja. Yleisimpiä ruokalajeja olivat lihan, rasvan, makkaran, juuston tai valkosipulikastikkeen kanssa syöty hinkal ja talkkunataikinan palat. Lisäksi paistettiin happamatonta ja hapatettua leipää, leivottiin piirakoita ja keitettiin erilaisia puuroja ja keittoja.[19]

Yhteiskunta ja henkinen kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisen yhteiskuntajärjestyksen perustana oli patriarkaalisten sukuyhteisöjen muodostama kyläkunta. Yhteisistä asioista päätettiin kyläkokouksessa. Oikeusjärjestys perustui tapaoikeuteen ja islamilaiseen lakiin.[16]

Vallitseva perhemuoto oli ydinperhe, jonka rinnalla esiintyi myös jakamattomia suurperheitä. Lähisukulaisiksi laskettiin jopa isän ja äidin serkunserkut ja näiden lapset. Naimisiin mentiin yleensä kosimalla. Miehet kokoontuivat talvisaikaan omiin seuroihinsa. Perinteiseen tapakulttuuriin kuuluu vanhempien kunnioittaminen, sukulais- ja naapuriapu sekä korostettu vieraanvaraisuus.[16]

Uskonnollisia juhlia olivat paaston päättyminen, vainajien muistopäivät ja profeetan syntymäpäivä. Niiden rinnalla vietettiin lukuisia maatalouden vuodenkiertoon liittyviä juhlia. Suullinen kansanperinne käsittää ginuhin- ja avaarinkielisiä sananlaskuja, arvoituksia, tarinoita, lauluja ja satuja. Perinteisiä uskomuksia ovat luonnon- ja kodinhenkien kunnioittaminen sekä usko erilaisiin pahantahtoisiin olentoihin.[19]

Nykypäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoriston lampaanhoidon ohella alangolle muuttaneet ginuhit harjoittavat peltoviljelyä ja puutarhanhoitoa. Miehet käyvät usein rakennustöissä Taka-Kaukasiassa, Keski-Aasiassa tai Venäjällä.[16] Nykyajan tuomien uudistusten rinnalla on säilynyt monia perinteisen kulttuurin piirteitä. Perhe- ja sukuyhteisöllä on edelleen suuri merkitys. Islamin asema on pysynyt vahvana neuvostoajan rajoituksista huolimatta.[20]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Englannin kielessä käytetään kirjoitusasuja Ginukh ja Hinukh, venäjässä muotoa ginuhtsy.
  2. Narody Dagestana, s. 241.
  3. a b Informatsionnyje materialy ob okontšatelnyh itogah Vserossijskoi perepisi naselenija 2010 goda: Natsionalnyi sostav naselenija Rossijskoi Federatsii gks.ru. Viitattu 18.3.2012. (venäjäksi)
  4. a b Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv, s. 290
  5. Narody Rossii, s. 128
  6. Narody Dagestana, s. 241–242.
  7. Narody Dagestana, s. 243.
  8. a b Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.2. Naselenije po natsionalnosti i vladeniju russkim jazykom. (xls) perepis2002.ru. Viitattu 18.3.2012. (venäjäksi)
  9. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.3. Naselenije po natsionalnosti i vladeniju russkim jazykom po subjektam Rossijskoi Federatsii. (xls) perepis2002.ru. Viitattu 18.3.2012. (venäjäksi)
  10. Raspredelenije sobstvenno avartsev, ando-tsezskih narodov i artšintsev po administrativno-territorialnym jedinitsam Respubliki Dagestan (2002 g.) ethno-kavkaz.narod.ru. Viitattu 18.3.2012. (venäjäksi)
  11. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.4. Rasprostranjonnost vladenija jazykami (krome russkogo). (xls) perepis2002.ru. Viitattu 18.3.2012. (venäjäksi)
  12. Naselenije Rossijskoi Federatsii po vladeniju jazykami (xls) gks.ru. Viitattu 18.3.2012. (venäjäksi)
  13. Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 123. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.
  14. Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv, s. 290–291.
  15. a b Narody Dagestana, s. 242.
  16. a b c d e f g Narody Rossii, s. 129.
  17. Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv, s. 291.
  18. Narody Rossii, s. 129–130.
  19. a b c Narody Rossii, s. 130.
  20. Narody Dagestana, s. 248–252.