Gimme Shelter (vuoden 1970 elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gimme Shelter
Ohjaaja
Tuottaja Porter Bibb
Säveltäjä The Rolling Stones
Kuvaaja Albert Maysles
David Maysles
Pääosat The Rolling Stones
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Maysles Films
Ensi-ilta 1970, Suomessa 1972
Kesto 90 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Gimme Shelter on yhdysvaltalainen pitkä dokumenttielokuva The Rolling Stones -yhtyeen kiertueesta Yhdysvalloissa vuonna 1969. Dokumentti sai ensi-iltansa vuonna 1970, ja sen ohjaajina ovat toimineet David Maysles, Albert Maysles ja Charlotte Zwerin.

Elokuvassa on mukana runsaasti kuvamateriaalia Altamontin festivaaleilta 6. joulukuuta 1969, jossa Rollareiden esityksen aikana järjestysmiehen tekemä puukotus oli taitekohta pasifistisen hippiaatteen etenemisessä rockpiireissä. Puukotus tallentui sattumalta, kun suomalaissukuinen kameramies Eric Saarinen kuvasi yleisöä.[1] Puukotus löydettiin materiaalista vasta editointivaiheessa.[2]

The Rolling Stonesin lisäksi elokuvassa esiintyvät myös muun muassa Jefferson Airplane, The Flying Burrito Brothers ja Tina Turner.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomien Helena Ylänen arvioi Gimme Shelterin tuoreeltaan 1972 kohtalaiseksi mutta hieman ylipitkäksi konserttifilmiksi, jossa äänimiksaus kadottaa välillä Jaggerin laulun mutta sekalainen kuvamateriaali on leikattu taitavasti kokoon. [3]

The New York Timesin kriitikot valitsivat Gimme Shelterin vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Varjus, Seppo: Eric Saarinen kuvasi kuuluisan surman Rolling Stones -keikalla Ilta-Sanomat. 29.1.2016. Viitattu 8.4.2019.
  2. The man who captured the Altamont killing Iorr.org. 4.9.2010. Viitattu 8.4.2019. (englanniksi)
  3. Ylänen, Helena: Pussillinen Dylan-silppua. Helsingin Sanomat, 6.2.1972, s. 15. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  4. The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 10.3.2022. (englanniksi)