Gila Almagor

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Almagor vuonna 2011.
Almagor elokuvassa Ha-Bayit Berechov Chelouche (1973).

Gila Almagor (s. 22. heinäkuuta 1939) on israelilainen elokuva- ja teatterinäyttelijä. Hän on Israelin arvostetuimpia näyttelijöitä,[1] ja hänelle on myönnetty uransa aika muun muassa Israelin elokuva-akatemian elämäntyöpalkinto ja Israel-palkinto.[2] Hän on kirjoittanut myös kaksi lapsuuteensa perustuvaa kirjaa.[3]

Almagor syntyi juutalaisille siirtolaisvanhemmille[4] Petah Tikvassa, silloisessa Palestiinan brittiläisessä mandaatissa.[5] Hänen isänsä oli saksanjuutalainen ja äitinsä puolanjuutalainen.[4] Poliisina toiminut isä kuoli tultuaan ammutuksi neljä kuukautta ennen Almagorin syntymää.[5] Äiti menetti Eurooppaan jääneen perheensä holokaustissa, mikä johti hänen henkiseen romahdukseen ja hän joutui laitoshoitoon,[4] minkä jälkeen Almagor vietti muutaman vuoden sisäoppilaitoksessa ja muutti Tel Aviviin opiskelemaan näyttelemistä. Hän sai ensimmäisen teatteriroolinsa 17-vuotiaana.[5]

Filmografiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Israel's national theater takes to New York stage ISRAEL21c. 14.9.2003. Viitattu 16.1.2021. (englanniksi)
  2. Gila Almagor thrives in her 'paradise' Ynetnews. 16.7.2006. Viitattu 16.1.2021. (englanniksi)
  3. Gila Almagor renews wedding vows to mark her 80th birthday The Jerusalem Post | JPost.com. Viitattu 16.1.2021. (englanniksi)
  4. a b c Little girl's story that resonates archive.shine.cn. 29.12.2010. Viitattu 16.1.2021.
  5. a b c Almagor, Gila (1939–) | Encyclopedia.com www.encyclopedia.com. Viitattu 16.1.2021.