Gertrud von Babenberg

Itävallan herttuatar Gertrud von Babenberg, Määrin ja Badenin rajakreivitär. Yksityiskohta Babenbergien sukupuusta Klosterneuburgin luostarissa.

Gertrud von Babenberg (Gertrud Itävaltalainen); (1226–24. huhtikuuta 1288) oli syntyjään Mödlingin herttuatar sekä Itävallan ja Steiermarkin herttuatar. Hän kuului Itävaltaa hallinneeseen Babenberg-sukuun.

Gertrud oli Itävallan viimeisen Babenberg-herttuan Fredrik II:n veljentytär ja Babenbergien viimeinen perillinen, joka kilpaili herttuakunnan perimyksestä tätinsä, Fredrik II:n isän Leopold VI:n tyttären, Böömin kuningattaren Margarete von Babenbergin kanssa.

Suku

Gertrudin vanhemmat olivat Mödlingin herttua Henrik II, lisänimeltään ”Julma” tai ”Jumalaton” (1208–1228), ja Agnes, jonka isä oli Thüringenin rajakreivi Hermann I. Gertrud oli heidän ainoa lapsensa. Mödlingin herttua Henrik oli Itävallan herttua Leopold VI:n toiseksi vanhin poika. Vanhimman veljensä Leopoldin kuoltua jo lapsena vuonna 1216 Henrik nousi perimysjärjestyksessä ensimmäiseksi, mutta hän kuoli jo ennen isäänsä, 26. syyskuuta 1228 vain 20-vuotiaana.

Leopold VI:n kuoltua 28. heinäkuuta 1230 hänen seuraajakseen nousi hänen kolmanneksi vanhin poikansa, herttua Fredrik II. Koska Babenbergeille myönnetyn Privilegium minuksen mukaan Itävallan herttuan arvo saattoi periytyä myös naislinjassa, Gertrud Leopold VI:n vanhimman pojan ainoana lapsena vaati herttuakuntaa perinnökseen. Hänen vaatimuksensa kuitenkin sivuutettiin. Gertrud peri isältään Mödlingin herttuakunnan, ja hänet asetettiin setänsä Fredrik II:n holhoukseen.

Ensimmäinen avioliitto

Fredrik II:n asemaa Itävallan herttuana vaikeutti hänen pitkäaikainen kiistansa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Fredrik II:n kanssa. Hänet asetettiin kiistan aikana valtakunnankiroukseen. Vuonna 1245 herttua Fredrikin ja keisarin kiista yllättäen ratkesi, kun herttua alkoi neuvotella keisarin kanssa hiippakunnan perustamisesta Wieniin sekä Itävallan ja Steiermarkin muuttamisesta kuningaskunnaksi. Tähän vaikutti ilmeisesti se, että jo kolme kertaa leskeksi jäänyt 55-vuotias keisari Fredrik II oli ruvennut tavoittelemaan 19-vuotiasta Gertrudia puolisokseen.

Fredrik oli aiemmin luvannut Gertrudin Böömin kuninkaan Venceslaus I:n vanhimman pojan ja perillisen, Määrin rajakreivi Vladislaus III:n (noin 1227–1247) puolisoksi, ja Gertrudin on väitetty itsekin toivoneen tätä liittoa. Keisarin kosinnasta Gertrud kieltäytyi vedoten siihen, että tämä oli paavin asettamassa kirkonkirouksessa. Fredrik II:n kaaduttua Leithan taistelussa 15. kesäkuuta 1246 Gertrud ja Vladislaus solmivat avioliiton. Itävallan herttuakunnan perimys oli kuitenkin kiistanalainen, sillä perintöä vaati itselleen myös Fredrik II:n sisar Margarethe. Riitaa ratkaisemaan pyydettiin paavi Innocentius IV, joka ensin kallistui Margarethen, sitten kuitenkin Gertrudin puolelle, jonka hän 1248 julisti virallisesti Itävallan perijättäreksi. Itävallan herttuakunnan hallitsijaksi nousisi siis Gertrudin puoliso. Vladislaus oli kuitenkin tällä välin kuollut jo 3. tammikuuta 1247.

Toinen avioliitto

Gertrud avioitui kesällä 1248 Badenin rajakreivin Hermann IV:n kanssa; tätä avioliittoa oli ajanut paavi Innocentius, joka toivoi uskollisen kannattajansa Hermannin avulla irrottavansa Itävallan Saksan Hohenstaufien määräysvallasta. He asettuivat asumaan Mödlingiin. Seuraavana vuonna Gertrud synnytti ensimmäisen lapsensa Friedrichin (1249–1268). Iloisen tapahtuman kunniaksi Gertrud lahjoitti poikansa syntymäpaikkakunnalla Allandissa 30 ihmiselle laajoja viljelysmaita, josta tuli Allander Urhausbesitzerin maatalousyhteisön perusta. Vuonna 1250 Gertrudille syntyi toinen lapsi, jolle hän antoi äidinpuoleisen isoäitinsä mukaan nimeksi Agnes (1250–1295).^lähde?

Vaimonsa oikeudella herttuaksi noussut Hermann ei onnistunut saamaan Itävallan ylimyksiä puolelleen. Hermannin kuoltua myrkytykseen 4. lokakuuta 1250 Gertrud ja lapset pakenivat Hermannin kotiseudulle Meisseniin Saksiin.

Gertrud menetti paavin kuurian suosion ja sen myötä mahdollisuuden saada takaisin Babenbergien herttuakunnat Itävallassa ja Steiermarkissa, kun hän kieltäytyi avioitumasta Hollannin kreivi Vilhelm II:n veljen Florisin kanssa, joka oli myös paavi Innocentius IV:n suosima ehdokas.^lähde?

Kolmas avioliitto

Venceslaus I:n toiseksi vanhin poika Ottokar II, josta seuraavana vuonna tuli Böömin kuningas, meni helmikuussa 1252 naimisiin Gertrudin tädin Margarethen kanssa. Tämän avioliiton perusteella Ottokar tunnustettiin Itävallan ja Steiermarkin herttuaksi. Unkarin kuningas Béla IV pyrki estämään Ottokarin hankkeet ja liittoutui Gertrudin kanssa. Hän järjesti Gertrudin puolisoksi vävynsä sukulaisen, Galitsian suuriruhtinas Roman Danilovitšin (n. 1230 – n. 1261), joka oli Kiovan suuriruhtinas Daniel Romanovitšin poika. Heille syntyi tytär, Galitsian suuriruhtinatar Maria Romanovna (1253–1280?).^lähde? Tämäkin avioliitto jäi lyhyeksi, Roman hylkäsi vaimonsa pian häiden jälkeen. Avioliitto purettiin virallisesti 1253.^lähde?

Elämän loppuvuodet

Kolmannen avioliittonsa hajottua Gertrud asui jonkin aikaa linnassaan Kahlenbergillä (nykyinen Wienin Leopoldsberg), vuodesta 1254 lähtien Steiermarkissa, missä hänelle myönnettiin 400 hopeamarkkaa vuodessa sekä Voitsbergin ja Judenburgin kaupungit. Vuonna 1267, kun Gertrude sekä hänen poikansa Friedrich eivät luopuneet vaatimuksistaan Steiermarkin ja Itävallan herttuakuntiin, kuningas Ottokar II karkotti heidät maasta. Ottokar oli tällä välin, jo 1261, antanut mitätöidä avioliittonsa itseään huomattavasti vanhemman Margarethe von Babenbergin kanssa, jolta ei enää voinut odottaa perillistä. Margarethen kuolema vuonna 1266 teki Gertrudista Babenberg-dynastian ainoan laillisen perillisen.^lähde?

Lähdettyään Steiermarkista Gertrud asettui Dresdenin lähellä sijaitsevaan Seuslitzin klarissalaisluostariin, jonka ensimmäinen abbedissa hänestä tuli. Hänen viimeiset aluevaatimuksensa loppuivat, kun keisari Rudolf I vuonna 1282 antoi hänen herttuakuntansa omille pojilleen. Gertrud kuoli Seuslitzin luostarissa 24. huhtikuuta (toisten tietojen mukaan 9. heinäkuuta) 1288, ja hänet on haudattu luostarin kirkkoon.

Jälkeläiset

Gertrudin poika Friedrich, joka oli seurannut Sisilian kuningasta, Hohenstaufien suvun viimeistä perillistä Konradinia Italiaan, joutui vangiksi 8. syyskuuta 1268 Asturassa Anzion eteläpuolella ja luovutettiin kuningas Kaarle I:n käsiin. Häntä pidettiin nöyryyttävässä vankeudessa Napolin Castel dell'Ovossa, ja lopulta hänet mestattiin julkisesti Napolin Piazza del Mercatolla 29. lokakuuta.^lähde?

Gertrudin tytär Agnes luopui vuonna 1279 perintöoikeudestaan Badeniin, Itävaltaan ja Steiermarkiin.^lähde? Hän oli naimisissa ensin Kärntenin herttuan Ulrich III:n, sitten Heunburgin kreivi Ulrichin kanssa. Toisesta avioliitosta syntyi viisi lasta: Friedrich, Hermann, Margarethe, Elisabeth ja Katharina. Pojat kuolivat ilman perillisiä. Vanhin tytär Katharina avioitui steiermarkilaisen aatelismies Ulrich Sanneckin kanssa. Heidän poikansa Friedrich I von Cilli oli Cillin (Cillen, Celjen) kreivien suvun kantaisä.^lähde?

Gertrudin nuorin tytär, Galitsian suuriruhtinatar Maria Romanovna, joka syntyi hänen kolmannesta avioliitostaan, avioitui 1260-luvun jälkipuoliskolla Joachim Gutkeledin kanssa. Tämä oli Slavonian baani vuosina 1270–1272 ja 1276–1277, kolme kertaa valtiovarainministeri vuosina 1272–1275, ja hallitsi išpaanina Pozsonyn ja Baranyan maakuntia. Heille syntyi tytär Clara, joka avioitui Roland Borsan kanssa, joka palveli Transilvanian voivodina vuosina 1282 ja 1284-1294; heillä ei ollut lapsia.

Kirjallisuutta

• Engel, Pál: Magyarország világi archontológiája, 1301–1457, I [Secular Archontology of Hungary, 1301–1457, Volume I]. História, MTA Történettudományi Intézete, 1996. ISBN 963-8312-44-0 (unkariksi)
• Markó, Lázsló: A magyar állam főméltóságai Szent Istvántól napjainkig: Életrajzi Lexikon [Great Officers of State in Hungary from King Saint Stephen to Our Days: A Biographical Encyclopedia]. Helikon Kiadó, 2006. ISBN 963-547-085-1 (unkariksi)
• Mika, Norbert: Walka o spadek po Babenbergach 1246-1278. Racibórz: Wydawnictwo i Agencja Informacyjna WAW Grzegorz Wawoczny, 2008. (puolaksi)

Aiheesta muualla

• Schirrmacher, Friedrich Wilhelm: Gertrud. Teoksessa Allgemeine Deutsche Biographie, osa 9, s. 70–71. Leipzig: Duncker & Humblot, 1879. Artikkelin verkkoversio (saksaksi)