Germaine Krull
| Germaine Krull | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. marraskuuta 1897 Posen, Itä-Preussi, Saksan keisarikunta (nyk. Poznań, Puola) |
| Kuollut | 31. heinäkuuta 1985 (87 vuotta) Wetzlar, Länsi-Saksa |
| Ammatti | valokuvaaja, kuvajournalisti, sotakirjeenvaihtaja, hotellinjohtaja |
Germaine Louise Krull (29. marraskuuta 1897 Posen, Itä-Preussi, Saksan keisarikunta – 31. heinäkuuta 1985 Wetzlar, Länsi-Saksa[1][2]) oli saksalais-alankomaalainen valokuvaaja, kuvajournalisti, sotakirjeenvaihtaja ja hotellinomistaja. Krull sai 1920-luvun lopulla mainetta Neues Sehen -liikkeen valokuvaajana sekä VU-lehden kuvajournalistina. Toisen maailmansodan jälkeen hän toimi sotakirjeenvaihtajana ja kuvasi Vapaan Ranskan joukkoja Afrikassa ja Euroopassa. Krull asui sodan jälkeen melkein 40 vuotta Aasiassa, missä hän johti muun muassa Bangkokissa Oriental-hotellin johtajana.
Opiskelu ja aktivistivuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Krull kävi vuosina 1916–1918 Münchenin valokuvauksen valtionakatemiaa ja avasi vuonna 1919 oman valokuvastudion.[2] Krull sulki liikkeensä kuitenkin pian ja osallistui vasemmistoaktivismiin. Hän osallistui Saksan vuoden 1918 vallankumouksessa. Hänet kuitenkin pidätettiin sen aikana ja karkotettiin maasta. Krull meni vuonna 1921 silloisen kumppaninsa kanssa Neuvosto-Venäjälle. Hän oli tässä vaiheessa anarkisti ja vastusti Euroopan kommunistipuolueita dogmaattisina ja autoritaarisina. Krull pidätettiin vastavallankumouksellisena ja karkotettiin tammikuussa 1922 pilkkukuumetartunnan takia.[1]
Krull asettui 1922 Berliiniin, missä hän tutustui paikalliseen taidekenttään. Hänen kuviaan julkaistiin aikakauslehdissä, ja hän keskittyi erityisesti kuvaamaan kaupunkia uusista kuvakulmista.[3][1] Krull tapasi Berliinissä myös tulevan miehensä Joris Ivensin. He menivät naimisiin 1927, vaikka Krullin tunteet olivat tässä vaiheessa jo hävinneet.[1] Krull kuitenkin tarvitsi Alankomaiden passin, koska hän oli tuolloin valtioton.[4]
Valokuvaa ja kuvajournalisti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ivens ja Krull olivat muuttaneet jo 1925 Alankomaihin, missä Krull oli innostunut suurista rautaisista satamanostureista.[5] Krull muutti 1926 Pariisiin, missä hän piti Robert Delaunayn avustuksella näyttelyn Métal-nimisestä kuvien sarjasta. Niissä oli alankomaalaisia siltoja ja sammakkoperspektiivin kuvia Eiffel-tornita sekä autoja. Näyttely pidettiin Syyssalongissa, ja Calavas julkaisi seuraavana vuonna teoksen, jossa oli kaikki 64 painolaattaa. Métal menestyi hyvin, ja sitä alettiin pitää uuden vision manifestina.[3]
Krull palkattiin vuonna 1928 ranskalaiseen VU-lehteen, missä hän ja muun muassa André Kertész ja Éli Lotar kehittivät uudenlaisen artikkelin, jonka tavoitteena oli luoda kuvattavista intiimejä lähikuvia. Krull osallistui 1929 Film und Foto -näyttelyyn, jonka seurauksena syntyi uusi valokuvataiteen liike, Neues Sehen, jonka kärkihahmoihin Krull myös luetaan.[2]
Krull työskenteli VU:lle vuoteen 1933, ja hänen artikkeleitaan julkaistiin myös muissa lehdissä. Krull julkaisi Ranskassa myös monia kirjoja ja portfolioita, Métalin lisäksi 100 x Paris (1929), Études de nu (1930), Le Valois (1930), La Route Paris-Biarritz (1931) ja Marseille (1935).[6]
Krull liittyi toisen maailmansodan aikana Vapaa Ranskan joukkoihin ja palveli valokuvillaan.[6] Krull oli vuosina 1942–1943 todennäköisesti ainoana naisena ottamassa kuvia Vapaan Ranskan keskuksessa Kongon Brazzavillessä.[1] Euroopassa hän oli mukana muun muassa Alsacen kampanjassa.[6]
Hotellinomistajana ja buddhalaisena Aasiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Krull muutti 1947 Bangkokiin, vaikka hänen alkujaan piti vain vierailla kaupungissa toipuakseen sotakirjeenvaihtajan urakasta. Hän asui kaupungissa 20 vuoden ajan. Hän alkoi silkkikauppias Jim Thompsonin kanssa johtaa Oriental-hotellia, joka heidän johdollaan sai takaisin historiallisen loistonsa. Hotellin baarista tuli myös paikallisten seurapiirien kokoontumispaikka.[7]
Krull jätti Bangkokin 1967 ja muutti pohjoiseen Intiaan. Hän oli tässä vaiheessa kääntynyt buddhalaisuuteen ja palveli Intiassa Dehrarunin lähistöllä tiibetiläisiä maanpakolaisia.[6][7]
Aivohalvaus pakotti 1983 Krullin muuttamaan takaisin Saksaan. Hän kuoli kaksi vuotta myöhemmin.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Annette Bußmann: Germaine Krull Fembio. Viitattu 23.4.2023. (saksaksi)
- ↑ a b c Roxana Marcoci: Germaine Krull The Museum of Modern Art. Viitattu 23.4.2023. (saksaksi)
- ↑ a b Anne Reverseau: Germaine Krull (Käännös Katia Porro) AWARE. Viitattu 23.4.2023. (saksaksi)
- ↑ Germaine Krull Kunstbus. Viitattu 23.4.2023. (hollanniksi)
- ↑ Germaine Krull: A Photographer's Journey in Jeu de paume, Paris Ivens.nl. Viitattu 23.4.2023. (hollanniksi)
- ↑ a b c d Germaine Krull (1897-1985). A Photographer's Journey Les Amis du Jeu de Paume. Viitattu 23.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Photography exhibition: “Germaine Krull – The Return of an Avant-Gardist” Goethe-Institut. Viitattu 23.4.2023. (englanniksi)
| ||||||||||||||||||||||||||
