George Olivier Wallis
| George Olivier Wallis | |
|---|---|
 Wallisin kreivi George Olivier |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1673 |
| Kuollut | 19. joulukuuta 1743 Wien |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) | Habsburgien monarkia |
| Palvelusvuodet | 1690–1740 |
| Sotilasarvo | sotamarsalkka |
George Olivier Wallis, Wallisin kreivi (1673–1743) oli sotamarsalkka Habsburgien Itävallan armeijassa. Hän ansioitui monissa Itävallan käymissä sodissa, mutta kärsi tappion ratkaisevassa Grockan taistelussa Osmanien valtakuntaa vastaan.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hänen isänsä Ernst Georg Wallis oli Itävallan armeijan kenraali ja asehaarankomentaja. Hänellä oli isoveli Franz Paul Wallis (k. 1737). Hänen isänsä kuoli vuonna 1689, jonka jälkeen Wallis esiteltiin nuorena aatelisena keisarillisessa hovissa. Seuraavana vuonna hän sai komentoonsa jalkaväkirykmentti Jörgeriin kuuluneen komppanian. Vuonna 1697 hän oli mukana Osmanien valtakuntaa vastaan käydyssä Zentan taistelussa. Espanjan perimyssodan (1701–1714) aikana hän taisteli lähinnä Italiassa yleten kenraaliksi asti. Sodan lopulla hän osallistui taisteluihin myös Espanjassa.[1]
Itävallan-Turkin sodan (1716–18) alussa hänet sijoitettiin prinssi Eugen Savoijilaisen armeijaan. Toukokuussa 1716 hänet ylennettiin sotamarsalkkaluutnantiksi ja elokuussa hän osallistui Petrovaradinin taisteluun. Lokakuussa 1716 hänet lähetettiin vastustajan Timisoaran leiriin panttivangiksi neuvottelemaan turkkilaisten antautumisesta komentaja Mustafa paššan kanssa. Elokuussa 1717 Belgradin piirityksen aikana Wallis onnistui valtaamaan osmanien viimeiset tykistöpatterit jalkaväen rynnäkön avulla, mikä johti kaupungin antautumiseen seuraavana päivänä.[1]
Alkuvuonna 1718 poliittinen tilanne alkoi kiristyä Italiassa, jonne Wallis lähetettiin kolmen rykmentin kanssa. Seuranneessa Neliliiton sodassa Wallis osallistui Francavillan taisteluun kesäkuussa 1719 ja Messinan piiritykseen saman vuoden syyskuussa. Hän haavoittui 18. syyskuuta espanjalaisten pioneerien pommin lauetessa vahingossa. Messinan antauduttua hän sijoitti päämajansa sen sitadelliin ja hänet nimitettiin Sisilian kenraalikuvernööriksi. Seuranneen rauhan aikana Wallis pysyi tässä tehtävässä aina vuoteen 1727, jolloin hän matkusti Böömissä sijaitseville tiluksilleen.[1]
Vuonna 1728 sota Ranskan ja Englannin välillä näytti väistämättömältä, ja Wallis komennettiin takaisin Sisiliaan järjestämään saaren puolustusta mahdollisen hyökkäyksen varalta. Wallis, joka ennakoi sodan syttyvän, ei halunnut jäädä sivuun merkittävämmistä komennoista. Hän oli myös riitaantunut Sisilian varakuninkaan kanssa. Paremman tehtävän toivossa hän pyysi lomaa vieraillakseen jälleen tiluksillaan, mutta sodan uhan kasvaessa hänet komennettiin takaisin Sisiliaan, koska häntä pidettiin pätevimpänä puolustamaan saarta. Viimein vuonna 1730 varakuninkaan ja Wallisin välit menivät poikki täydellisesti, ja Wallis sai kaipaamansa siirron muualle. Vuonna 1731 hänet nimitettiin Rooman kenraalikuvernööriksi, jona hän pysyi lokakuuhun 1734, jolloin hänet siirrettiin Italian armeijan komentajaksi. Sodan loppupuolella hän osallistui useisiin Italian alueella käytyihin taisteluihin.[1]
Itävallan–Turkin sodassa 1737–1739 Wallis komensi aluksi armeijakuntaa Valakiassa, ja myöhemmin hänestä tuli Serbiassa olevien joukkojen päällikkö.[1] Vuonna 1739 hänestä tuli käytännössä Itävallan armeijan ylipäällikkö. Vaikka osmanit olivat yleensä alivoimaisia taisteluissa, he pystyivät säilyttämään etuotteen lähes koko sodan ajan. Wallis kärsi tappion sodan ratkaisutaisteluksi muodostuneessa Grockan taistelussa ja joutui vetäytymään aina Belgradista luoteeseen. Osmanit pääsivät piirittämään kaupunkia, eikä häviön lamauttama Wallis kyennyt puuttumaan tilanteeseen. Sota päättyi pikaisesti neuvoteltuun Belgradin rauhaan, jossa Itävalta menetti edellisessä sodassa voittamansa alueet.[2]
Myöhempi elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seurauksena Wallis joutui Itävallassa sotaoikeuteen ja hänet tuomittiin vankilaan, kunnes uusi keisarinna Maria Teresia armahti hänet muiden turkkilaissodan tappiosta syytettyjen kenraalien kanssa lokakuussa 1740. Wallis ei saanut enää komennuksia, vaan hän eli tiluksillaan toimien ajoittain neuvonantajana sotilasasioissa. Hän kuoli Wienissä 19. joulukuuta 1743.[2]
Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hänen maineensa kärsi Grockassa koetun tappion vuoksi pahoin, ja sen vuoksi häntä on usein kutsuttu pätemättömäksi myös seuranneessa historiankirjoituksessa. Eugen Savoijilainen luonnehti Wallisia nerokkaaksi komentajaksi taktisessa mielessä, mutta kuvaili hänen luonnettaan vaikeaksi, jonka vuoksi hän ei ollut suosittu sotilaiden ja toisten sotilasjohtajien keskuudessa. Vaikka hän oli hyvin kokenut, hän oli ylimielinen ja itsepintainen. Hän jätti usein toisten komentajien suositukset ja joskus myös esimiesten käskyt huomiotta.[2][3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Criste, Oskar: Wallis, Georg Olivier Graf von (Allgemeine Deutsche Biographie), s. 749–751. Duncker & Humblot, Leipzig, 1896. Teoksen verkkoversio.
- Davies, Brian: Empire and Military Revolution in Eastern Europe: Russia's Turkish Wars in the Eighteenth Century. Bloomsbury Publishing, 2011. ISBN 144116880X.
- Hochedlinger, Michael: Austria's Wars of Emergence, 1683–1797. Routledge, 2015. ISBN 131788793X.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
