Georg Christoph Wagenseil

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Georg Christoph Wagenseil, siluetti vuodelta 1776.

Georg Christoph Wagenseil (29. tammikuuta 17151. maaliskuuta 1777) oli itävaltalainen säveltäjä.[1]

Wagenseil syntyi Wienissä vuonna 1715. Hänestä tuli Wienin hovin kapellimestarin, Johann Joseph Fuxin suosikkioppilas. Wagenseil teki omia sävellyksiään hoville vuodesta 1739 kuolemaansa asti. Hän toimi myös cembalistina ja urkurina. Hänen oppilaitaan oli mm. Johann Baptist Schenk (joka toimi myöhemmin Ludwig van Beethovenin opettajana). Wagenseil matkusteli hyvin vähän, ja kuoli Wienissä vietettyään siellä suurimman osan elämästään.

Vaikka onkin suurelta osin unohdettua tänään, Wagenseil oli kuuluisa musiikin merkkihenkilö aikakaudellaan – sekä Joseph Haydn että Wolfgang Amadeus Mozart ovat tunnettuja hänen musiikkinsa esittämisestä. Hän laati lukuisia oopperoita, kuoroteoksia, sinfonioita, konserttoja, kamarimusiikkia ja kappaleita kosketinsoittimelle.

Hänen ensimmäiset teokset olivat barokkia. Myöhemmin hänen musiikkinsa siirtyi galanttiin tyyliin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Joseph Stevenson: Biography All Music Guide. Viitattu 7.7.2018.
Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.