G. A. Gripenberg

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Georg Achates Gripenberg)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
G. A. Gripenberg 1930-luvun alussa.

Georg Achates Gripenberg (18. toukokuuta 1890 Pietari31. toukokuuta 1975 Helsinki) oli suomalainen diplomaatti.[1] Hän toimi Suomen lähettiläänä Lontoossa vuosina 1933–1941 ja Tukholmassa 1943–1956 sekä Suomen ensimmäisenä YK-suurlähettiläänä 1956–1958.

G. A. Gripenberg kuului Gripenbergin aatelissukuun, ja hänen isänsä oli itsenäisyysaktivismia tukenut korkea virkamies, todellinen valtioneuvos Alexis Gripenberg.[2] Hänen äitinsä oli von Haartmanin aatelissukuun kuulunut Agnes Maria Fredrika von Haartman. Gripenberg kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1907 Helsingin Nya svenska läroverketistä ja valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin Aleksanterin yliopistosta 1911 sekä lainopin kandidaatiksi Uppsalan yliopistosta Ruotsista 1917. Vuosina 1908–1909 hän opiskeli myös Oxfordin yliopistossa ja London School of Political Economicsissa Englannissa.[1] Kun Alexis Gripenberg nimitettiin tammikuussa 1918 Suomen ensimmäiseksi diplomaattiseksi edustajaksi Ruotsiin, toimi G. A. Gripenberg hetken aikaa isänsä palkattomana yksityissihteerinä, ennen kuin siirtyi Suomeen liittyäkseen sisällissodan valkoisiin joukkoihin.[3]

Gripenberg palkattiin Suomen vasta luotuun ulkoasiainhallintoon heti vuonna 1918. Hän toimi aluksi ulkoministeriön toisena sihteerinä, mutta erosi seuraavana vuonna. 1920 hänet palkattiin takaisin ministeriön vt. kansliapäälliköksi. Koska pätevistä diplomaateista oli tuolloin puutetta, hän pääsi nopeasti ulkomaanedustustehtäviin. Gripenberg oli aluksi 1921–1923 Suomen väliaikaisena asiainhoitajana Brysselissä ja Haagissa, 1923–1929 asiainhoitajana Madridissa ja Lissabonissa sekä 1929–1933 lähettiläänä Buenos Airesissa ja Rio de Janeirossa (vuosina 1931–1933 myös Santiago de Chilessä).[1]

Vuonna 1933 Gripenberg nimitettiin lähettilääksi Lontooseen, joka oli Suomen tärkeimpiä edustustoja. Hänen kautensa siellä kesti kunnes Ison-Britannian ja Suomen diplomaattisuhteet katkesivat jatkosodan aikana Britannian sodanjulistuksen vuoksi vuoden 1941 lopussa. Gripenberg määrättiin ensin kotimaahan disponibiliteettiin ja nimettiin syksyllä 1942 lyhyeksi aikaa Suomen edustajaksi Vatikaaniin, mutta seuraavana keväänä hänet siirrettiin Tukholmaan. Se oli nyt Suomen tärkein ulkomaanedustusto, varsinkin kun Neuvostoliitto päätti sodan loppuvaiheessa käydä rauhantunnustelut Suomen kanssa Tukholman kautta. Gripenberg vältteli yleensä poliittista vaikuttamista, mutta joutui asemansa takia välikädeksi rauhantunnusteluissa.[1] Hän jatkoi asemapaikallaan vielä yli vuosikymmenen sodan jälkeenkin ja varsinkin presidentiksi tullut J. K. Paasikivi arvosti hänen pätevyyttään. Viimeiset kaksi vuotta Tukholmassa 1954–1956 hän palveli suurlähettilään nimikkeellä.[3]

Tukholman kautensa jälkeen Gripenberg ehti olla vielä huhtikuun alusta 1956 vuoden 1958 loppuun Suomen ensimmäisenä YK-suurlähettiläänä, minkä jälkeen jäi eläkkeelle. Gripenberg sai monia korkeita koti- ja ulkomaisia kunniamerkkejä ja kirjoitti eläkevuosinaan useita laajoja muistelmateoksia.[1]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Generalmajor Hans Henrik Gripenberg: en biografisk konturteckning. Söderström, 1937.
  • En beskickningschefs minnen 1: Finland i världskriget 1939–40. Natur och Kultur, 1959.
  • En beskickningschefs minnen 2: London–Vatikanen–Stockholm. Natur och kultur, 1959. (Käännetty myös englanniksi 1965.)
  • Lontoo–Vatikaani–Tukholma. WSOY, 1960.
  • Neutralitetstanken i Finlands politik. Stockholm, 1960.
  • Diplomatisk vardag, Söderström, 1964.
  • Diplomaatin arkipäivää. Suomentanut Tauno Kuosa. WSOY, 1965.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Seppinen, Jukka: Gripenberg, Georg Achates (1890–1975). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 8.6.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Autio, Veli-Matti: Gripenberg (1600–). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 8.6.2004. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. a b Historia. Suomen suurlähetystö, Tukholma. Viitattu 2.8.2012.