Gelem, gelem

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Gelem, gelem (suom. Kuljen, kuljen) tai toiselta nimeltään Opre, roma! (Nouskaa, romanit!) on romanien maailmankongressin valitsema romanien kansallislaulu.

Kappaleen sävelmä perustuu perinteiseen kansanmusiikkiin[1] Sen melodiaa esitettiin Kaakkois-Euroopassa jo 1900-luvun alussa. Alkuperäiset sanat laululle kirjoitti Žarko Jovanović, jolle laulun tekstin tekijänoikeudet on merkitty vuonna 1949[2] ja sitä käytettiin vuoden 1967 elokuvassa Onnelliset mustalaiset (Skupljači perja)[1]. Laulu valittiin Jovanovićin ja Ján Cibuľan uudelleen sanoittamana romanien kansallislauluksi romanien maailmankongressissa Orpingtonissa vuonna 1971.[2] Kongressi oli ensimmäinen romanien maailmankongressi ja siellä päätettiin myös romanien lipun käyttöönotosta.[3]

Laulun sanat kertovat miehestä, joka vaeltaa ensin onnellisena perheensä kanssa. Miehen hankkiessa elantoaan ja perheen ollessa leiriytyneenä kylän ulkopuolelle miehen perheen surmaa mustaksi legioonaksi kutsuttu armeija. Laulussa mies ikävöi perhettään toivoen tapaavansa heidät vielä ja kehottaa maailman romaneja heräämään. Laulua esitetään eri puolilla maailma esimerkiksi kansainvälisenä romanipäivänä.[3] Laulun syntyalueella ovat suosittuja myös laulun epäviralliset sanoitukset ja melodiat. Suomessa laulun käyttö on lisääntynyt 1990-luvun lopulta lähtien.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Donald Kenrick: Historical Dictionary of the Gypsies (Romanies), s. 95. Toinen painos. The Scarecrow Press, 2007. ISBN 0-8108-5468-6. (englanniksi)
  2. a b c Risto Blomster: Gelem, gelem – tummat silmät, musta legioona ja kansallinen herääminen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 26.8.2017.
  3. a b Tuovi Putkonen: Gelem gelem - Kuljen kuljen Yle areena. Yleisradio. Viitattu 26.8.2017.