Outova

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Gdov)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karl Marxin katu, Outovan pääkatu. Kuva vuodelta 2010.
Uudelleenrakennettu Jumalansynnyttäjän ikonin muistokirkko, alun perin 1400-luvulta.

Outova[1] eli Audova[1] (ven. Гдов, Gdov, vir. Oudova tai Oudva) on kaupunki Pihkovan alueella Venäjällä. Se on Outovan piirin keskus. Kaupunki sijaitsee lähellä Peipsijärveä noin kaksi kilometriä järveen laskevan, pienehkön Gdovkajoen suulta. Kaupungissa oli 4 379 asukasta vuonna 2010 (koko kaupunkikunnassa 6 263 as.).[2]

Kaupungista 14 kilometriä pohjoiseen sijaitsee Smuravjovon sotilaslentokenttä. Kaupungin asemalta kulkee matkustajajuna päivittäin Pietariin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Outova perustettiin 1300-luvulla Pihkovan suojaksi. Vuosina 1431–1434 pihkovalaiset rakensivat sinne linnoituksen, jonka rauniot ovat edelleen jäljellä. Ruotsi ja Puola ovat hyökänneet kaupunkiin monta kertaa, mutta vuodesta 1617 lähtien se on ollut Venäjän hallussa. Outova sai kaupunginoikeudet vuonna 1780. Kaupungilla oli omat postimerkit vuosina 1874–1912. Postimerkkien julkaisu päättyi ensimmäisen maailmansodan seurauksena. Toisessa maailmansodassa kaupunki tuhoutui lähes kokonaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Venäjän federaation paikannimiä. Oikeinkirjoitus- ja painotusopas. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. Teoksen näköispainos 2010 pdf-muodossa, ISBN 978-952-5446-51: https://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk11/venajan_federaation_paikannimia.pdf
  2. Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Vserossijskaja perepis naselenija 2010. Tom 1. Tšislennost i razmeštšenije naselenija. (Koko Venäjän kattava väestönlaskenta 2010. Osa 1. Väestön lukumäärä ja jakauma. Taulukko 11 (MS Excel-taulukko)) 2012. Moskova: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 15.3.2013. Viitattu 27.7.2013. (venäjäksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Venäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.