Garfieldin piirikunta (Kansas)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Finneyn piirikunta, punaisella Garfieldin piirikunta eli nykyinen Finneyn piirikunnan Garfield Township.

Garfieldin piirikunta (engl. Garfield County, Kansas) oli piirikunta Kansasin osavaltion länsiosassa. Piirikunta muodostettiin vuonna 1887, ja se liitettiin Finneyn piirikuntaan vuonna 1893. Piirikunta muodostui nykyisen Finneyn piirikunnan koillisosasta, alueesta joka sijaitsee Grayn piirikunnan pohjoispuolella. Garfieldin piirikunta perustettiin Kansasin osavaltion lailla 23. maaliskuuta 1887, ja se nimettiin kuusi vuotta aiemmin murhatun presidentti James A. Garfieldin mukaan.

Lyhyen olemassa olonsa aikana piirikunnan historiaa leimasivat katkerat ja toisinaan jopa väkivaltaiset kiistat kahden kaupungin, Ravannan ja Eminencen välillä: kumpikin kaupunki halusi piirikunnan keskuspaikaksi. Vuonna 1887 asiasta järjestettiin äänestys, ja Bat Masterson saapui kahdenkymmenen apulaisseriffin kanssa Dodge Citystä pitämään väkivaltaisuudet kurissa. Ravanna voitti äänestyksen vain 35 äänellä, ja eminenceläiset väittivät äänestyksen olleen vilpillinen: kummassakaan kaupungissa ei ollut asukkaita neljääsataa enempää, mutta silti ääniä oli annettu tuhansia. Kansasin korkein oikeus määräsi vuonna 1889 keskuspaikaksi Eminencen. Ravannan asukkaat suorittivat vastaiskun ja hankkivat maanmittarit todistamaan, että piirikunnan pinta-ala oli pienempi kuin osavaltion perustuslain vaatimat 432 neliömailia. Vuonna 1892 Kansasin korkein oikeus vahvisti, että Garfieldin piirikunta oli alun perinkin organisoitu laittomasti, ja 18. maaliskuuta 1893 se liitettiin osaksi Finneyn piirikuntaa.[1]

Nykyisin sekä Ravanna että Eminence ovat aavekaupunkeja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. County Seat Wars Kansapedia. Viitattu 22.7.2012.