Galaxy (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Galaxy on suomalais-senegalilainen yhtye, joka soittaa senegalilaiseen mbalax-musiikkiin perustuvaa populaarimusiikkia. Yhtye koostuu pääasiassa senegalilaisista maahanmuuttajamuusikoista. Musiikissa on vaikutteita senegalilaisen musiikin lisäksi muun muassa salsasta, reggaesta ja bolerosta. Pääasiassa ovat silti länsiafrikkalaiset sabar-, tama- ja djemberummuilla tuotettavat rytmit. Koko Mbalax-musiikki perustuu aika pitkälti improvisoinnille, vaikka rytmikuviot ovatkin perinteisiä ja soitto kurinalaista.[1]

Musiikki on rytmikästä ja tanssittavaa ja se on saavuttanut suurta suosiota Senegalin ja Suomen lisäksi mm. Ruotsissa ja Virossa. Yhtye vierailee lähes joka talvi toisessa kotimaassaan Senegalissa.[1][2]

Galaxya pidetään yhtenä Euroopan korkeatasoisimpana afrikkalaisyhtyeenä. Yhtye aloitti Suomessa vuonna 1992. Yhtyeen alkuna oli Hasse Wallin perustama Asamaan-yhtye, joka aloitti jo 1980-luvun lopulla senegalilaisen populaarimusiikin esittämisen.[1]

Alkuaikojen jäsenistä Rane Diallo on ollut mukana Youssou N'Dourin kuuluisassa Super Etoile De Dakar -bändissä. Eräs Asamaanin alkuperäisjäsenistä, senegalilainen Badu Ndjay käytännössä myös perusti Youssou N'dourin yhtyeen ennen Suomeen muuttoaan.[1]

Yhtye on tehnyt yhteistyötä myös kosketinsoittaja Seppo Kantosen ja saksofonisti Eero Koivistoisen kanssa yhtyeessä Senegalese Drums.[1]

Yhtyeen esiintymiseen on kuulunut spontaani ja suora yhteys yleisöön ja soiton ja musiikin ilo. Yhtyeen keikoilla on esiintynyt myös monia vierailevia artisteja mm. Hasse Walli, Sakari Kukko, Ismaila Sane, Christer Hackman, Carl-Johan Häggman ja moni muu.[1]

Galaxylle myönnettiin 2005 kulttuuriministeriön Suomi-palkinto. Alajärven kaupunki myönsi yhtyeeseen kuuluvalle Yamar Thiamille kaupungin kulttuuripalkinnon 2006. Ismaila Sane on saanut Kalevala korun kulttuurisäätiön tunnustuspalkinnon 2005 sekä Vuoden Lempon 2003, Lempäälän kunnan antaman tunnustuksen.

Yhtyeen jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bintou Korhonen (Gambia), tanssi
  • Ousseynou M'Baye, rummut
  • Goran Mrdja (Jugoslavia), koskettimet
  • Rane Diallo, saksofoni
  • Pape Sarr, basso
  • Yamar Thiam, tama eli puhuva rumpu
  • Libasse Sall, kitara
  • Ismaila Sane, djembe, bougarabou, laulu

[1][2]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 90-luvulla äänitetty kolme kasettia Senegalin markkinoille.
  • Nobeel (Global Music Centre GMCD 9705, 1997)
  • L'Insécurité (Global Music Centre GMCD 0308, 2003)

[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Markus Ojala: Galaxy soittaa monikulttuurista perinnemusiikkia 1.4.2001. Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry. Viitattu 5.4.2008. [vanhentunut linkki]
  2. a b c Senegalilaista modernia ja perinteistä musiikkia Maailman musiikin keskus. Arkistoitu 5.9.2007. Viitattu 5.4.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]