Gakuen Alice

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Gakuen Alice on Higuchi Tachibanan luoma manga-sarja. Sarjaa alettiin julkaista Hana to Yume nimesessä shoujo lehdessä vuonna 2003. Sarjan pohjalta on tehty myös 26 osainen anime.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Tarina päähenkilö on Mikan-niminen tyttö. Kun hänen paras ystävänsä Hotaru lähetetään Tokioon sisäoppilaitokseen nimeltään Alice, hänet valtaa suuri suru. Odotettuaan noin vuoden Hotarua että hän tulisi kesäksi takasin paljastuukin ettei hän tulekaan. Suruissaan Mikan karkaa kotoa ja lähtee tapaan Hotarua Alice akatemiiaan. Hän pääsee koululle, jolloi Mikan tapaa kaksi miestä koulun porttien edessä. He lupaavat Mikanille viedä tämän kouluun, vaikka oikeasti he yrittävät siepata Mikanin, koska luulevat tätä Aliceksi. Mikanin pelastaa koulun opettaja Narumi. Mikan kertoo Narumille miksi on täällä, jolloin samaan aikaan Narumi huomaa jotain erityistä. Hän lupaa päästää Mikanin kouluun opiskelemaa, koska millään muulla tavalla tämä ei kuelma voisi tavata ystäväänsä. Narumi kertoo myös Mikanille mikä on Alice kyky, jonka kaikki opiskelia koulussa omaavat. Mikanin koulu-elämä alkaan ja hän kohtaa monia haasteita, kuten oman Alicensa löytämisen. Pian hän kuitenkin huomaa että koulun menneisyyteen liittyy jotain hänärää, joka vainoaa nykyäänkin koulua ja sen oppilaita.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Alice[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alice on erityinen kyky, jollaisen omaavat vain harvat. Se vaihtelee henkilöittäin, tosin se saattaa kulkea samana suvussa, jolloin vaikka äidillä ja tyttärellä on sama Alice.

Esimerkki Aliceja: tuli, illuusioiden luonti, ihmisferonomi yms.

Alicet jakautuvat neljään ryhmään. 1. Alice kyky kestää vain lapsuus iän ja katoaa aikustuttua. 2. Kestää koko elämän mutta se on hyvin heikko. 3. On voimakas, mutta joka kerta kun sitä käyttää se lyhentää Alice kyvyn kesto aikaa. Joten tämäkin hälvenee aikanaan. 4. Tämäkin on voimakas, mutta joka kerta kun sitä käyttää se lyhentää käyttäjän elinaikaa. Tämä viimeinen ryhmä on erittäin harvinainen.

Päähenkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikan on tarinan päähenkilö ja on sarjan alussa noin 10-vuotias. Hän on positiivinen ja uuttera tyttö mutta myös melkoinen itkupilli. Sarjan alussa Mikanin Alice-kyky on Mitätöimisen Alice.

Natsume[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Natsume on tarinan miespäähenkilö. Hän on tarinan alussa 10-vuotias. Natsume on hiljainen ja hyvin kapinallinen luonteeltaan, mutta hän on myös hyvin lojaali eikä ikinä pettäisi ystäviään. Natsumen Alice-kyky on tuli. Hän ja Mikan eivät tarinan alussa tule toimeen keskenään, mutta myöhemmässä vaiheessa heistä tulee erittän läheisiä toisillee.

Ruka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tärkeässä osassa oleva henkilö, joka rakastaa eläimiä. Häntä voi alussa luulla kylmäksi persoonaksi mutta todellisuudessa hän on kiltti ja välittävä ihminen. Ruka on myös Natsumen paras ystävä. Hänen Alice-kykynsä on Eläinferomonin Alice.

Hotaru[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päähenkilö Mikanin paras ystävä ja myös merkittävä henkilö. Hän on hiljainen, älykäs ja vakava mutta hyvä ihminen. Hänen Alice-kykynsä on Oivallusten Alice.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

http://gakuenalice.wikia.com/wiki/Gakuen_Alice_Wiki

Gakuen Alice Anime ( jaksot 1-26)

http://gakuenalice.wikia.com/wiki/Natsume_Hyūga

http://gakuenalice.wikia.com/wiki/Mikan_Sakura