G-Enka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
G-Enka
Henkilötiedot
Syntynyt30. joulukuuta 1974 (ikä 49)
Ammatti rap-artisti, musiikkituottaja
Muusikko
Taiteilijanimi Genka ja Oleg KosjuginView and modify data on Wikidata
Laulukielet viro
Aktiivisena 1996-
Tyylilajit rap
Yhtyeet A-Rühm
Levy-yhtiöt Legendaarne

Henry Kõrvits (s. 30. joulukuuta 1974), taiteilijanimeltään G-Enka, on virolainen rap-artisti ja musiikkituottaja.

G-Enka aloitti räppäämisen vuonna 1996 Revon ja DJ Paul Ojan, joka oli G-Enkan koulukaveri, kanssa. He perustivat Toe Tag -yhtyeen. Heidän ensimmäinen albuminsa The Real Kuhnja Homophobes julkaistiin seuraavana vuonna. Vuonna 1998 G-Enka ja Revo liittyivät rapyhtye A-Rühmiin, ja Toe Tag jäi tauolle. G-Enka alkoi tehdä myös omia soololauluja. Tunnetuin hänen kappaleensa oli "Tallinn", joka esitettiin Droopyn kanssa vuonna 2001. Samana vuonna Toe Tag rupesi jatkamaan ja aloitti ison kiertueen. Vuonna 2004 Toe Tag julkaisi toisen albumin, nimeltään Legendaarne. Sen tunnetuimmat kappaleet olivat "Legendaarne" ja "Pankrot", joista jälkimmäinen esitettiin Music Television -kanavalla. Vuonna 2006 G-Enka ja A-Rühm julkaisivat albumin Leegion, jossa on 23 kappaletta.

G-Enka ja DJ Paul Oja perustivat oman, Legendaarne Records -nimisen levy-yhtiön.

Kõrvits juonsi Eurovision laulukilpailun 2009 Viron esikarsinnan veljensä Robertin kanssa 7. maaliskuuta 2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.