Fokker C.V

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Fokker C.V
Suomen ilmavoimien Fokker C.VE -kone Tiiksjärvellä kesäkuussa 1943.
Suomen ilmavoimien Fokker C.VE -kone Tiiksjärvellä kesäkuussa 1943.
Tyyppi kevyt tiedustelu- ja pommikone
Alkuperämaa Alankomaiden lippu Alankomaat
Valmistaja Fokker
Ensilento toukokuu 1924 (prototyyppi)
2. joulukuuta 1924
Valmistusmäärä ~1 000[1]
Muunnelmat Fokker C.VI
WM-16 Budapest

Fokker C.V oli alankomaalainen Fokkerin valmistama kevyt tiedustelu- ja pommikone, joka oli eräs menestyneimmistä 1920- ja 1930-luvun alun sotilaslentokoneista.[2] Toukokuussa 1924 ensilentonsa tehneen C.V-konetyypin muunnokset olivat monen Euroopan maan ilmavoimien kalustona vuosina 1925–1935, ja tyyppiä käyttikin kaikkiaan yhdentoista valtion ilmavoimat. Fokker-tehtaan lisäksi C.V:n eri versioita valmistettiin lisenssillä Italiassa, Norjassa, Ruotsissa, Sveitsissä, Tanskassa ja Unkarissa. Lukuisia eri moottori- ja siipivaihtoehtoja tarjonneen tyypin lopullinen tuotantomäärä nousi noin tuhanteen koneyksilöön.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fokker C.V:n prototyyppi lensi ensilentonsa toukokuussa 1924. Konetyyppiä valmistettiin useina versioina eri moottorivaihtoehdoilla ja erikokoisilla yläsiivillä. C.VA-, C.VB- ja C.VC-malleissa oli tasaleveät yläsiivet, joiden siipipinta-alat olivat 37,5 neliömetriä (C.VA), 40,80 m² (C.VB) ja 46,10 m² (C.VC). Näistä poiketen C.VD:ssä siirryttiin V-tuettuun kapenevaan yläsiipen, jonka pinta-ala oli 28,8 neliömetriä. C.VE-mallissa oli D-mallin tapaan kapeneva yläsiipi, joka D-mallista poiketen oli N-tuettu. C.VE-mallin siipipinta-ala oli 39,30 neliömetriä. Vuonna 1926 esitellyt C.VD ja -E olivat tammikuun 1926 jälkeen ainoat asiakkaille toimitetut mallit. Kärkiväliltään pienemmällä siivellä varustettu D-versio oli suunniteltu tiedustelukäytön ohella kaksipaikkaiseksi hävittäjäksi.[2]

Kaikki C.V-konesarjan versiot olivat rakenteensa puolesta sekarakenteisia: niissä oli teräsputkirunko ja puiset siivet. Koneisiin voitiin asentaa 350–730 hevosvoiman moottori. Fokkerin mukaan C.V-sarjan koneiden siivet ja moottori oli mahdollista vaihtaa tunnissa.[2]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C.VE-mallin ensimmäiset asiakkaat olivat Alankomaiden meri-ilmavoimat ja Bolivia. Meri-ilmavoimat tilasi myös kymmenen C.VW-kellukekonetta, jotka muutettiin myöhemmin maakentille soveltuviksi C.VC-koneiksi. Nämä koneet oli varustettu 450 hevosvoiman Hispano-Suiza-moottorein. Muutamissa koneissa oli myös 400 hevosvoiman Lorraine-Dietrich-moottorit.[2]

C.VD ja C.VE olivat massatuotantomalleja. Pääosa Alankomaiden ilmavoimien C.VD-koneista oli varustettu 350 tai 450 hevosvoiman Hispano-Suiza-moottorein, mutta muutamissa oli 450 hevosvoiman Armstrong Siddeley Jaguar. Saksan hyökätessä Alankomaihin koneista oli palveluksessa vielä 28. Niistä monet tuhoutuivat kentille, mutta selvinneet toimivat maataistelukoneina sotatoimien päättymiseen saakka.[2]

Sveitsin ilmavoimien C.VE museoituna Dübendorffissa

Bolivia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bolivian tilaamat viisi tiedustelu- ja pommitustehtäviin soveltunutta Fokker C.V -konetta varustettiin 600 hevosvoiman Hispano-Suiza -moottoreilla. Fokkerit muodostivat Breguet 19 -koneiden kanssa maan ilmavoimien alkuvaiheen konekannan.[3]

Ilmavoimien käytössä olleet Fokker C.V -koneet palvelivat edelleen vuosina 1932–1935 käydyssä Chacon sodassa. Ensimmäisten sotaviikkojen aikana Bolivia menetti kaksi C.V-konettaan muiden menetysten ohella. Jäljellä olleet Fokkerit poistuivat käytöstä jo joulukuun 1932 ja elokuun 1933 välillä, kun Bolivian ilmavoimat sai käyttöönsä yhdeksän Curtiss Hawk II -hävittäjää ja neljä kevyttä Curtiss Falcon -pommikonetta.

Italia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italialainen Meridionali oli tyypin suurin lisenssivalmistaja. Romeo Ro.l- ja Ro.1bis-mallinimillä tunnetut lisenssiversiot oli varustettu 420 hevosvoiman Bristol Jupiter -moottorilla (Ro.1) ja 550 hevosvoiman Piaggion lisenssivalmisteisilla Jupiter VII -moottoreilla (Ro.1bis).[2] Ensin mainittuja valmistettiin Italian ilmavoimille 277 kappaletta ja bis-versiota 72 kappaletta.[4]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fokker C.VE -kone FO-77 Tiiksjärvellä syyskuussa 1941.
Fokker C.VE -kone lennolla Tiiksjärvellä kesäkuussa 1943.

Uuden maatiedustelukoneen hankinnan suunnittelun yhteydessä Suomen ilmavoimille hankittiin yksi C.VE-kone vertailukokeita varten. Kone luovutettiin Amsterdamissa syyskuussa 1927, ja se lensi Uttiin seuraavan kuukauden alulla.[1] Konetyyppiä vertailtiin muihin vastaaviin, kuten Ilmavoimille hankittuun Potez 25:een ja VL Kotkaan. Maatiedustelukoneeksi valittiin Letov Š-328F, mutta 11 sarjakoneen ja yhden prototyypin hankintasopimus purettiin konetyypin keskeneräisyyden takia vuonna 1933.[5] Lopulta päädyttiin silloin jo vanhentuneen Fokker-sarjan tilaukseen. Ilmavoimat pääsi sopimukseen maaliskuussa 1934 kaikkiaan 13 koneen tilaamisesta, jotka toimitettiin seuraavan vuoden alkupuolella. Koneet sijoitettiin Suur-Merijoelle lentoasema 5:n lentolaivue 12:sta, mistä ne siirrettiin kesällä 1938 lentolaivue 14:n käyttöön. C.V-koneita saatiin vielä talvisodan aikana joulukuussa 1939 lahjoituksena Ruotsista. Talvisodassa Fokkerit lensivät lentolaivueiden 14 ja 16 käytössä tiedustelu- ja häirintäpommitustehtäviä pääasiassa yöaikaan. Ilmavoimat sai kaksi konetta lisää välirauhan aikana kesällä 1940, kun kaksi saksalaismiehitystä paennutta C.VD-konetta lensi pohjoisimpaan Suomeen Norjasta. Konetyyppi palveli jälleen jatkosodassa lentolaivueiden 10 ja 14 käytössä pääasiassa Tiiksjärveltä. Tyypin viimeinen lento tehtiin Suomessa ilmavoimien koneella FO-80 14. helmikuuta 1945, kun kone lennettiin ilmavoimien varikolle varastoitavaksi. Koneista eniten lensi FO-69, jolle kertyi noin 1 291 lentotuntia.[1]

Ruotsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsi osti kahdeksan Bristol Pegasus -moottorein varustettua C.VE:tä ja valmisti lisenssillä 46. Sveitsin ilmavoimat osti kuusi konetta ja valmisti lisenssillä 49 vuosina 1932–1936. Näistä viimeinen poistettiin palveluksesta vuonna 1954 palveltuaan viimeiset vuotensa maalinhinauskoneena. Sveitsissä on museoitu C.VE ilmavoimien museossa Dübendorffissa lähellä Zürichia.[2]

Tanska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fokker toimitti Tanskan ilmavoimille yhden 730 hevosvoiman Bristol Pegasus -moottorilla varustetun vientimallin koneen, minkä lisäksi Tanska oli tilannut kolmetoista konetta ja lisenssin 36 koneen valmistamiseksi. Tanskan valtauksen yhteydessä vuonna 1940 Saksan sotasaaliiksi jääneitä koneita käytettiin yöpommittajina itärintamalla kesällä 1944. Norja valmisti lisenssillä C.VE-koneita, joista osa oli palveluksessa vielä Saksan hyökätessä maahan.[2]

Unkari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Weiss Manfredin valmistama Fokker C.VD

Unkarilainen Manfred Weiss osti Fokkerilta kolme C.V-konetta ja valmisti lisenssillä ainakin sata Bristol Jupiter -moottorilla varustettua WM Budapest 9 -konetta. Lisäksi yhtiö valmisti Budapest 11 tai Budapest 14 -koneita, jotka oli varustettu Unkarissa lisenssivalmistetulla 870 hevosvoiman WM K-14 -moottorilla, joka oli lisenssivalmisteversio ranskalaisesta Gnome-Rhône 14K -moottorista. Weiss kehitti Fokkerista kevyen pommikoneen WM-16A Budapest, jossa oli 550 hevosvoiman Gnome-Rhone K-9 -moottori. Koneita valmistui yhdeksän vuonna 1935, ja saman verran valmistui seuraavana vuonna WM-16B koneita, joissa oli Weissin valmistama 860 hevosvoiman moottori.[6] Kolmen mallin pohjalta kehitettiin myöhemmin paranneltu versio Weiss WM-21 Sólyom, jota käytettiin toisessa maailmansodassa.[2]

Tekniset tiedot (C.VE)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekniset tiedot Suomen ilmavoimien vuonna 1934 Fokkerilta ostetuille koneille.

Lähde: [1]

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 2
  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&&09.03000009,3 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&015.030000015,3 m
  • Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&03.06000003,6 m
  • Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&039.030000039,3 m²
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&&01535.&&&&001 535 kg
  • Lentopaino: &&&&&&&&&&&02480.&&&&002 480 kg
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001 × Bristol Pegasus II M2P -yhdeksänsylinterinen tähtimoottori; &&&&&&&&&&&&0462.&&&&00462 kW (&&&&&&&&&&&&0620.&&&&00620 hv)

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&&0265.&&&&00265 km/h
  • Matkalentonopeus: &&&&&&&&&&&&0220.&&&&00220 km/h
  • Lentomatka: &&&&&&&&&&&&0870.&&&&00870 km
  • Lakikorkeus: &&&&&&&&&&&07600.&&&&007 600 m
  • Nousuaika: 7 min 3 000 metriin

Aseistus

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari & Niska, Klaus: Suomen ilmavoimien historia 13: Syöksypommittajat ja maayhteistoimintakoneet. Espoo: Tietoteos, 1989. ISBN 951-9035-42-7.
  • Donald, David (toim.): The Encyclopedia of World Aircraft. The development and specifications of over 2500 civil and military aircraft. Leicester: Blitz Editions, 1997. ISBN 1-85605-375-X. (englanniksi)
  • Heinonen, Timo & Valtonen, Hannu: Albatrosista Pilatukseen. Tikkakoski: Keski-Suomen ilmailumuseo, 2010. ISBN 978-952-99989-2-0.
  • Raunio, Jukka: Valtion Lentokonetehtaan historia. Osa 1: Pioneerivuodet 1921–1932. Forssan Kirjapaino Oy, Forssa, 2005. ISBN 951-96866-6-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Heinonen & Valtonen 2010, s. 73–75
  2. a b c d e f g h i Donald 1997, s. 429
  3. Wesselink, Theo: LuchtvaartKennis: De Fokker C.V in Bolivia avianet.eu. 1.1.2003. Viitattu 23.6.2017. (hollanniksi)
  4. Donald 1997, s. 530
  5. Raunio 2005, s. 67–68
  6. Donald 1997, s. 906

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]