Focke-Wulf Fw 58 Weihe

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Focke-Wulf Fw 58 Weihe
Bundesarchiv Bild 101II-MW-2094-11, Bulgarien, Flugzeug Focke-Wulf Fw 58.jpg
Tyyppi koulu- ja yhteyskone
Alkuperämaa Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa
Valmistaja Focke-Wulf
Ensilento kesä 1935
Esitelty 1937
Valmistusmäärä ~2000

Focke-Wulf Fw 58 Weihe oli Focke-Wulf-tehtaan pääsuunnittelijan Kurt Tankin Saksan ilmailuministeriön vaatimusten pohjalta suunnittelema koulu- ja yhteyslentokone. Tavoitteena olivat mahdollisimmat turvalliset lento-ominaisuudet. Koneen prototyyppi V-1 lensi ensilentonsa kesäkuussa 1935.

Kone oli yksi + kolmepaikkainen sekarakenteinen kaksimoottorikone. Siivet ja peräsimet olivat kevytmetallia, runko hitsattua teräsputkea puisine muotokaarineen ja rimoineen. Verhoilu oli kangasta.

Luftwaffe käytti konetta eri tehtävissä, kuten koulukoneena lentäjille, konekivääriampujille, tähtääjille ja radisteille. Konetta rakennettiin eri käyttötarkoituksiin, kuten kuljetuskoneeksi, yhteyskoneeksi, ambulanssiksi, tiedustelu- ja valokuvauskoneeksi, sääkoneeksi ja siviiliversiota tavalliseksi matkustajakoneeksi, yhteensä ainakin viittä eri versiota B, C, K, S ja W. Versio B oli tarkoitettu muun muassa pommituskoneen miehistön koulutukseen, joten siinä oli tähtäysharjoituksia varten läpinäkyvä nokka, kun taas C-versiossa se oli umpinainen. Kone oli Saksan lisäksi käytössä useissa maissa, muun muassa Argentiinassa, Brasiliassa, Bulgariassa, Alankomaissa, Itävallassa, Kiinassa, Kroatiassa, Romaniassa, Ruotsissa, Turkissa ja Unkarissa.

Focke-Wulf Fw 58 Weihe -konetta valmistettiin yhteensä noin 2 000 kappaletta, joista lisenssillä muun muassa Brasiliassa 25 B-2 -versiota ja Unkarissa joitakin kymmeniä.

Käyttö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erillinen Pataljoona 4 sai vuoden 1943 lopussa saksalaisilta käyttöönsä yhden Fw 58 B -koneen, jonka saksalainen tunnus oli NH+OI. Sen nouti Saksasta lentomestari Martti Paasonen. Kone oli pataljoonankomentajan yhteyskoneena sijoituspaikkanaan Mikkeli ja Rissala. Valtion lentokonetehdas asensi koneeseen talvella 1943–1944 sukset. Aselevon tultua kone jäi ilmavoimien käyttöön valvontakomission harhauttamiseksi siviilitunnuksella OH-PMS, luetteloissa se oli FH-1. Venäläissotilaat tuhosivat koneen Malmilla todennäköisesti talven 1944–1945 aikana.

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 4
  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&014.010000014,10 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&021.&&&&0021 m
  • Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&04.02000004,20 m
  • Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&047.&&&&0047 m²
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&&02400.&&&&002 400 kg
  • Lentopaino: &&&&&&&&&&&02913.&&&&002 913 kg
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&02.&&&&002 × Argus AS 10 C -käännettyä V8-moottoria; &&&&&&&&&&&&0180.&&&&00180 kW (&&&&&&&&&&&&0240.&&&&00240 hv) per moottori

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&&0256.&&&&00256 km/h
  • Lentomatka: &&&&&&&&&&&&0676.&&&&00676 km
  • Lakikorkeus: &&&&&&&&&&&05400.&&&&005 400 m

Aseistus

  • 3 × MG-15-konekivääriä nokassa ja matkustamon takana

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heinonen, Timo: Thulinista Hornetiin - 75 vuotta Suomen ilmavoimien lentokoneita. Tikkakoski: Keski-Suomen ilmailumuseo, 1992. ISBN 951-95688-2-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]