Tämä on lupaava artikkeli.

Mukulaleinikki

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ficaria verna)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mukulaleinikki
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Suku: Leinikit Ranunculus
Laji: ficaria
Kaksiosainen nimi

Ranunculus ficaria
L.

Alalajeja
  • Ranunculus ficaria ssp. fertilis – isomukulaleinikki
  • Ranunculus ficaria ssp. ficaria (syn. ssp. bulbilifer) – itumukulaleinikki

[1][2]

Katso myös

  Mukulaleinikki Wikispeciesissä
  Mukulaleinikki Commonsissa

Mukulaleinikki (Ranunculus ficaria, syn. Ficaria verna) on hyönteispölytteinen, keltakukkainen kasvi, jota käytetään myös puistoissa ja puutarhoissa maanpeitekasvina.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monivuotinen mukulaleinikki kasvaa 10–30 cm korkeaksi. Varsi on pysty tai joskus koheneva ja kalju. Kasvin lehtihangoissa on kukinnan loppuvaiheesta lähtien itusilmuja. Kiiltävät, mehevät lehdet ovat pitkäruotisia. Lehtilapa on 3–5 cm pitkä ja muodoltaan leveänpuikea, herttatyvinen ja mutkalaitainen. Melko pitkäperäiset, kirkkaankeltaiset kukat ovat yksittäin lehtihangoissa. Halkaisijaltaan kukka on yleensä 2–3 cm leveä ja siinä on kaksi kehäkiehkuraa. Verholehtiä on kolme kappaletta, kun taas tasasoukan suikean muotoisia terälehtiä on tavallisesti kahdeksan tai yhdeksän kappaletta. Suomessa mukulaleinikki kukkii yleensä toukokuussa, joskus myös kesäkuun puolella. Hedelmistö koostuu noin 2,5 mm pitkistä, osittain karvaisista ja hyvin lyhytotaisista pähkylöistä.[3]

Suomenkielisen nimensä mukulaleinikki on saanut mukulamaisista, turvonneista juuristaan.

Mukulaleinikin tyvessä maan alla on varsinaisten juurien lisäksi mukuloita, jotka ovat nuijamaisesti turvonneita juuria. Näihin edelliskesänä kerätyn vararavinnon turvin se kukkii varhain keväällä. Kasvi leviää pääasiassa suvuttomasti mukuloiden ja itusilmujen avulla, sillä pähkylät ovat tavallisesti kehittymättömiä.[4][5]

Mukulaleinikki on monimuotoinen laji, joka toisinaan jaetaan alalajeihin.[6] Perinteisesti se on jaettu kahteen alalajiin itumukulaleinikki (ssp. ficaria) ja isomukulaleinikki (ssp. bulbilifer), joista kukkavarren itusilmut kuuluisivat ensimmäiselle. Tosiasiassa kyse lienee siitä, että edellisellä on diploidi, jälkimmäisellä tetraploidi kromosomisto.[7]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mukulaleinikkiä kasvaa lähes koko Euroopassa lukuun ottamatta mantereen pohjoisimpia ja itäisimpiä osia sekä Islantia. Idässä levinneisyysalue ulottuu Länsi-Venäjälle ja Kaukasukselle, pohjoisessa Etelä-Suomeen ja Keski-Ruotsiin ja -Norjaan. Norjassa lajia tosin tavataan paikoitellen Atlantin rannikolla aina napapiirin korkeudelle saakka. Pohjois-Afrikassa laji on levinnyt Marokkoon, Algeriaan ja Tunisiaan. Lisäksi sitä tavataan myös Turkissa. Mukulaleinikkiä kasvaa paikoitellen vieraslajina myös Yhdysvaltain ja Kanadan itäosissa.[6]

Suomessa mukulaleinikkiä kasvaa lähinnä Etelä-Suomessa Satakunnasta Kymenlaaksoon. Runsaimmillaan laji on Ahvenanmaalla. Pohjoisempana mukulaleinikkiä kasvaa paikoitellen Pohjanlahden rannikolla, pohjoisimmillaan Oulun korkeudelle saakka.[8] Suomessa tavattavat mukulaleinikit kuuluvat alalajiin ssp. ficaria eli itumukulaleinikki.[9]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mukulaleinikki kasvaa mielellään kosteilla savimailla.

Mukulaleinikille tyypillisiä kasvuympäristöjä ovat saviset joki- ja merenrantalehdot ja -pensaikot, jokien ja purojen tulvaniityt, lehtoniityt, puistojen ja pihojen nurmikot ja pihametsiköt.[4] Laji on varhainen kevätkukkija ja lakastuu nopeasti kukinnan jälkeen. Keskikesällä mukulaleinikin maanpäälliset osat ovat kokonaan kadonneet ja muut lajit vallanneet kasvupaikat.[10]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mukulaleinikkiä on ainakin Ruotsissa käytetty pienissä määrin keväisin salaatin tapaan myrkyllisyydestä huolimatta. Mukulaleinikki pitää ensin valmistaa esimerkiksi keittämällä tai kuivaamalla ennen sen käyttöä ravintona. Keitettyjä, kuivattuja ja jauhettuja juurimukuloita on myös käytetty hätäravintona.[6] Viikunan muotoa muistuttavia juurimukuloita on keskiajalla käytetty rohtona muun muassa peräpukamien hoitoon.[11]

Mukulaleinikkiä viljellään myös koristekasvina ja se voi toisinaan villiintyä luontoon.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry: Oulun kasvit – Piimäperältä Pilpasuolle. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, 2005. ISBN 952-10-2372-4.
  • Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, 4. uudistettu paino, s. 75, 85. Helsinki: Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  • Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina: Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet, s. 165. Helsinki: Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, 1982. ISBN 951-9078-87-8.
  • Toim. Ranta, Pertti & Siitonen, Mikko: Vantaan luonto: Kasvit, s. 305. Vantaa: Vantaan kaupunki, 1996. ISBN 951-8959-47-1.
  • Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, s. 187. 2. painos. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H.. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Hämet-Ahti, L., Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M., Suominen, J., Ulvinen, T., Uotila., P. & Väre, H. 2005: Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen – Lutukka 21:41–85
  2. ↑ Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, s. 187. 2. painos. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H.. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
  3. ↑ Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, 4. uudistettu paino, s. 75, 85. Helsinki: Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  4. ↑ a b c Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, 4. uudistettu painos, s. 85. Helsinki: Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  5. ↑ Mukulaleinikki Luontoportti. Viitattu 4.1.2012.
  6. ↑ a b c Arne Anderberg: Den virtuella floran: Svalört (Ranunculus ficaria) (myös levinneisyyskartat) Den virtuella floran. 2004. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 4.1.2012. (ruotsiksi)
  7. ↑ Taylor, K. & Markham, Beryl: Ranunculus Ficaria L. Julkaisussa Journal of Ecology, vol. 66, No. 3 (marraskuu 1978), s. 1011–1031. Viitattu 4.1.2012. (englanniksi)
  8. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2016: Mukulaleinikki (Ficaria verna) Kasviatlas. 2017. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 12.12.2017.
  9. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2015: Isomukulaleinikki (Ranunculus ficaria ssp. ficaria) Kasviatlas. 2017. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 12.12.2017.
  10. ↑ Toim. Ranta, Pertti & Siitonen, Mikko: Vantaan luonto: Kasvit, s. 305. Vantaa: Vantaan kaupunki, 1996. ISBN 951-8959-47-1.
  11. ↑ Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina: Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet, s. 165. Helsinki: Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, 1982. ISBN 951-9078-87-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taksonitunnisteet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mukulaleinikki&oldid=21992629”