Ferron meridiaani

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osa Ylä-Sleesian kartasta vuodelta 1746. Kartan alalaidassa oleva latinankielinen teksti tarkoittaa: "Pituusasteet laskettu Ferron saaren kautta kulkevasta perusmeridiaanista."
Hollantilainen pohjoisten napaseutujen kartta 1720-luvulta. Karttaan on merkitty katkoviivalla Ferron meridiaani.
El Hierron saaren läntistä kärkeä pidettiin kauan Vanhan maailman läntisimpänä kohtana.

Ferron meridiaani on alun perin Kanarian­saarten läntisimmän saaren, Ferron eli nykyisen El Hierron kautta kulkeva pituuspiiri. Sitä, tai käytännössä eräitä samalla nimellä tunnettuja ja sitä lähellä olevia pituuspiirejä on laajalti käytetty kartoissa nollameridiaanina, josta eri paikka­kuntien maantieteellinen pituus laskettiin, ennen kuin sellaiseksi vuonna 1884 kansain­välisellä sopimuksella vahvistettiin Greenwichin meridiaani. Greenwichistä luettuna El Hierro sijaitsee 18 astetta 9 minuuttia 39 sekuntia (18° 9' 39") läntistä pituutta.

Ajanlaskumme toisella vuosisadalla Klaudios Ptolemaios valitsi pituus­asteiden lähtö­kohdaksi läntisimmän Onnellisten saarista, joiden on tulkittu tarkoittavan Kanariansaaria. Se oli samalla läntisin tunnettu maa-alue, jonka länsi­puolella oletettiin olevan vain merta, minkä vuoksi hänen maailman­kartassaan kaikki pituus­asteet onkin laskettu sieltä itään.[1] Hänen aikanaan käytettävissään ei kuitenkaan ollut luotettavaa menetelmää pituus­asteen määrittämiseksi, minkä vuoksi hänen karttaansa merkityt pituus­piirit ovatkin varsin epätarkkoja.

Uudestaan Ferron vahvisti pituus­asteiden lähtökohdaksi Richelieu vuonna 1634.[1] Perusteluna oli nytkin saaren asema vanhan maailman läntisimpänä kohtana (tosin Azorit ja Kap Verden saaret ovat vielä lännempänä, mutta oli kyseen­alaista, voitiinko niitä pitää Vanhaan maailmaan kuuluvina). Täten Ferron meridiaania voitiin pitää eräänlaisena "luonnon antamana", puhtaasti maan­tieteellisiin näkökohtiin perustuvana ja sellaisena yhtä hyvin kaikkien kansojen käyttöön soveltuvana nolla­meridiaanina.[2]

Ongelmana kuitenkin oli, ettei El Hierron sijaintia suhteessa mantereella olleisiin kohteisiin pystytty määrittämään kovinkaan tarkasti ennen kronometrin keksimistä. Tämän vuoksi koordinaatistojen todellisena lähtökohtana oli käytettävä mantereilla olevia kohteita, pääasiassa observatorioita, joiden kulma­etäisyys Ferrosta voitiin vain likimain arvioida. Tiedettiin kuitenkin, että El Hierro oli noin 20 pituus­astetta länteen Pariisista, mikä myöhemmin antoi maantieteilijä ja kartografi Delislelle aiheen pyöristää erotus tasan 20 asteeksi. Myöhempien mittausten mukaan El Hierro on 20°23'9" Pariisista länteen.[3], mutta siitä huolimatta nollameridiaaniksi, jota edelleen nimitettiin "Ferron meridiaaniksi", määriteltiin tarkalleen 20 astetta Pariisin meridiaanin länsi­puolella oleva pituuspiiri. Täten "Ferron meridiaani" arvostelijoiden mukaan menetti sille alun perin tarkoitetun neutraalin luonteensa ja oli itse asiassa vain "Pariisin meridiaani valepuvussa" ja siten liian yksi­puolisesti ranskalainen[2].

Myöhemmin ranskalaisissa kartoissa siirryttiin käyttämään nolla­meridiaanina Pariisin meridiaania.[1] Kun karttoihin usein merkitään pituus­piirit 5, 10 tai 20 asteen välein, tavallista oli sekin, että niiden päähän kartan yläreunaan merkittiin pituusasteet Pariisista ja alareunaan "Ferron meridiaanilta" luettuina, olihan erotus virallisesti tasan 20 astetta.

Saksassa, Itävallassa ja Tšekkoslovakiassa on topografi­kartoissa aikoinaan laskettu pituus­asteet niin ikään "Ferron meridiaaniksi" kutsutusta pituus­piiristä, joka todellisuudessa oli tasan 17°40' Greenwichistä länteen. Tämä meridiaani ei kuitenkaan kulje El Hierron saaren kautta vaan sen itäpuolitse.[4]

Suomessakin Ferron meridiaania on käytetty sijaintien ilmoittamiseen. Esimerkiksi vielä 1800-luvulla Valtiokalenterissa ilmoitettiin Helsingin observatorion sijainniksi 42°37,5' itään Ferrosta tai 5°21,9' länteen Pulkovasta.[1][5]

Lähteet ja huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Heikki Oja: ”Kiista nollameridiaanista”, Aikakirja, s. 84–85. Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2013. ISBN 951-1-16334-5. Teoksen verkkoversio.
  2. a b ”III Session of October 6, 1884 (Janssenin puheenvuoro)”, International Conference held at Washington for the purpose of fixing a Prime Meridian and a Universal Day, s. 44–45, 56–57. Washington, D. C.: Protocols of the Proceedings, 1884. Teoksen verkkoversio.
  3. ”Ferro”, Tietosanakirja, 2. osa (Confrater–Haggai), s. 1039. Tietosanakirja Osakeyhtiö, 1910. Teoksen verkkoversio.
  4. Prime Meridians elte.prompt.hu. Viitattu 8.11.2016.
  5. Helsingin observatorio sijaitsee 24°57,3' ja Pariisin observatorio 2°20,2 itään Greenwichistä. Kun näiden erotus on 22°37,1' , on ilmeistä, että Valtio­kalenterissa itse asiassa käytettiin Pariisin observatorion mukaan määritettyä "Ferron meridiaania", johon nähden virhe on vain 0,4'.