Siirry sisältöön

Ferdinand I (Bulgaria)

Wikipediasta
3 muutosta tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 12. marraskuuta 2024.

,

Ferdinand I
tsaari
Bulgarian tsaari
Valtakausi 5. lokakuuta 1908 – 3. lokakuuta 1918
Seuraaja Boris III
Syntynyt 26. helmikuuta 1861
Wien, Itävallan keisarikunta
Kuollut 10. syyskuuta 1948 (87 vuotta)
Bürglaß-Schlösschen linna, Coburg, Saksa
Hautapaikka

Pyhän Augustinuksen kirkko, Coburg

Vranan palatsi, Sofia (uudelleenhautaus 2024)
Puoliso Marie Louise (naim. 1893; k. 1899)
Eleonore Reuss zu Köstritz (naim. 1908; k. 1917)
Lapset Boris III
Kyril
Eudoxia
Nadežda
Koko nimi Ferdinand Maximilian Karl Leopold Maria
Suku Saksi-Coburg-Gotha
Isä August von Saksi-Coburg-Gotha
Äiti Clémentine d'Orléans
Uskonto roomalaiskatolilaisuus
Nimikirjoitus

Ferdinand I, syntyään Ferdinand Maximilian Karl Leopold Maria, Saksi-Coburg-Gothan prinssi[1] (26. helmikuuta 1861 Wien, Itävallan keisarikunta – 10. syyskuuta 1948 Bürglaß-Schlösschen linna, Coburg, Baijeri, Länsi-Saksa) oli Bulgarian hallitsija vuosina 1887–1918, aluksi ruhtinaan ja vuodesta 1908 Bulgarian tsaarin nimikkeellä. Hän luopui kruunusta poikansa Boris III:n hyväksi maansa hävittyä ensimmäisen maailmansodan.[2]

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen puoliso, Bulgarian prinsessa Maria Luisa Bourbon-Parma.
Tyttäret, prinsessat Eudoxia ja Nadejda, 1910.

Hänen isänsä oli itävaltalainen kenraali ja prinssi August Ludwig Viktor von Sachsen-Coburg-Gotha (1818–1881),[2] ja äitinsä oli ranskalainen prinsessa Clémentine d’Orléans (1817–1907), viimeisen Ranskan kuningas Ludvig Filip I:n ja kuningatar Maria Amalian tytär. Ferdinandin suku hallitsi avioliittojen tai vaalien kautta useita kuningaskuntia Euroopassa. Ferdinandkin tulisi perustamaan Bulgarian kuningashuoneen. Eräät hänen esi-isistään olivat keskiajalla olleet Bulgarian hallitsijoita.

Ferdinand sai hyvän koulutuksen ja puhui mm. saksaa, englantia ja ranskaa.[3]

Bulgarian ruhtinas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgarian ensimmäinen ruhtinas, Aleksanteri luopui vuonna 1886 vallasta vain seitsemän vuoden hallitsijakauden jälkeen.[4] Ferdinand valittiin hänen seuraajakseen ja julistettiin autonomisen Bulgarian ruhtinaaksi 7. heinäkuuta 1887 (gregoriaaninen kalenteri).[2] Ferdinandista tuli epäilijöistä huolimatta suhteellisen menestyksekäs hallitsija.

Bulgarian venäjänvastaisen pääministeri Stefan Stambolovin vallanmenetys toukokuussa 1894 ja heinäkuinen 1895 salamurha auttoi Bulgarian ja Venäjän suhteiden korjaamisessa, mistä oli myös osoituksena vuonna 1896 lapsiprinssi Boriksen kääntyminen katolisesta uskosta ortodoksiseen uskoon.[2]

Avioliitot ja jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ferdinand solmi järkiavioliiton Bourbon-Parman prinsessa Maria Luisan (1870–1899) kanssa 20. huhtikuuta 1893 Villa Pianoressa, Luccassa, Italiassa.[2] Hän oli Parman herttua Robert I:n ja Molempain Sisiliain prinsessa Maria Pian tytär, jolla oli 11 sisarusta ja 12 sisaruspuolta.

Heille syntyi neljä lasta viidessä vuodessa:

  • Boris III (1894–1943), Turnovon ruhtinas, avioitui 1930 Savoijin prinsessa Giovannan kanssa; heidän poikansa oli Simeon II.
  • Prinssi Kyril (1895–1945), Preslavin ruhtinas, naimaton, ei jälkeläisiä. Teloitettiin helmikuussa 1945.
  • Prinsessa Eudoxia (1898–1985), naimaton, ei jälkeläisiä.
  • Prinsessa Nadežda (1899–1958), avioitui Württembergin herttua Albrecht Eugenin kanssa; heille syntyi viisi lasta.

Maria Luisa kuoli 29-vuotiaana 31. tammikuuta 1899 keuhkokuumeeseen vuorokausi viimeisen synnytyksensä jälkeen. Ferdinandin äiti prinsessa Clémentine kuoli vuonna 1907. Täyttääkseen hallitsijan velvollisuutensa ja antaakseen lapsilleen äitihahmon Ferdinand avioitui Reuss zu Köstritzin prinsessa Eleonore Caroline Gasparine Louisen (1860–1917) kanssa 28. helmikuuta 1908. Avioliitto oli muodollinen ja lapseton.[5]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ferdinand oli biseksuaali ja asia oli tunnettu Euroopan diplomaattipiireissä, missä sitä myös hyödynnettiin.[6] Avioliitoistaan ja lapsistaan huolimatta Ferdinandilla oli silmää komeille lihaksikkaille ja vaaleatukkaisille nuorille miehille. Sellaiset miehet pääsivät usein hänen henkilökohtaisiksi alaisikseen.[7] Lisäksi hänellä oli useita aviottomia lapsia alhaissyntyisten naisten kanssa, joita hän elätti taloudellisesti.

Ferdinand vietti myös mielellään aikaa Caprilla, joka oli 1800- ja 1900 -lukujen vaihteessa rikkaiden homoseksuaalien miesten suosimana paikkana. Vuonna 1895 Bulgarian pääministeri Stefan Stambolov paljasti haastattelussa, että oli henkilökohtaisesti nähnyt tsaarin osallistuneen homoseksuaalisiin tekoihin. Myöhemmällä iällään Ferdinandin kiinnostui erityisesti nuorista vaaleatukkaisista miehistä, ja huhujen mukaan hänellä oli suhteita luutnantteihin ja kamaripalvelijoihin.[3][8]

Bulgarian tsaari

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stefan Stambolovin erottua vuonna 1899 Ferdinand säilytti tiukan otteen Bulgarian sisäpolitiikasta. Hän käytti tilaisuutta hyväkseen Itävalta-Unkarin itseensä liittämän Bosnia-Hertsegovinan yhteydessä ja Ferdinandista tuli Bulgarian tsaari Bulgarian julistauduttua itsenäiseksi Osmanien valtakunnasta 5. lokakuuta 1908.[2]

Tsaari Ferdinand I noin vuonna 1912.

Balkanin sodat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imperialististen tavoitteiden vallassa hän johti Balkanin liiton perustamista vuonna 1912, johon kuuluivat Bulgaria, Serbia, Kreikka ja Montenegro epävirallisesti mukana ja jonka tavoitteena oli Euroopan puoleisen Turkin jakaminen Ensimmäisessä Balkanin sodassa, lokakuusa 1912 – toukokuussa 1913, Venäjän yllyttämänä. Ferdinandin alueelliset tavoitteet osoittautuivat tuomituiksi epäonnistumaan, kun voitokkaat liittoutuneet eivät päässeet sopimukseen vallatun Turkin alueen käytöstä, ja Serbia ja Kreikka muodostivat liiton Bulgariaa vastaan. Turkkilaisten ja romanialaisten liittyessä liitto kukisti bulgarialaiset joukot toisessa Balkanin sodassa kesä-heinäkuusa 1913. Ferdinandin kauna vaikutti pitkälti Bulgarian osallistumiseen vuosina 1915–1918 ensimmäiseen maailmansotaan Saksan ja Itävalta-Unkarin puolella.[2]

Kuten monet ortodoksiset hallitsijat ennen häntä Ferdinand haaveili "Uudesta Bysantista".[9] Vuonna 1912 Ferdinand liittyi muiden Balkanin valtioiden kanssa hyökkäykseen Osmanien valtakuntaa vastaan. Hän näki tämän sodan uutena ristiretkenä, "oikeutettuna, suurena ja pyhänä Ristin taisteluna Puolikuuta vastaan."[10] Bulgaria antoi eniten ja menetti eniten sotilaita. Suurvallat halusivat luoda itsenäisen Albanian.[11] Pian Bulgaria hyökkäsi äskeisiä liittolaisiaan Serbiaa, Kreikkaa ja Romaniaa vastaan ja tuli lyödyksi. Bukarestin rauhassa vuonna 1913 Bulgaria sai hyvin vähän uusia alueita. Pieni maakaistale Aigeianmerelle saatiin turvatuksi.[11]

Ensimmäinen maailmansota ja vallasta luopuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgarian armeija hyökkäsi 11. lokakuuta 1915 Serbiaa vastaan solmittuaan Itävalta-Unkarin ja Saksan kanssa liittosopimuksen, jonka mukaan Bulgaria saisi haluamansa maa-alueen Serbialta. Ferdinand halusi maa-alueita Balkanin sotien tappioiden vastineeksi. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt liittoa entisen vihollisen, Osmanien valtakunnan kanssa.

Aluksi kaikki meni hyvin. Serbia voitettiin, ja Bulgaria otti haltuunsa suurimman osan kiistellystä Makedonian alueesta. Seuraavat kaksi vuotta Bulgaria kävi puolustussotaa Kreikassa olevaa ympärysvaltojen armeijaa vastaan. Pieni osa Bulgarian armeijaa osallistui Romanian valtaukseen vuonna 1916.

Syksyllä 1918 Bulgarian armeija hävisi raskaasti Kreikassa olevaa ympärysvaltojen armeijaa vastaan. Armeijan ollessa murskattuna tsaari Ferdinand luopui kruunusta vanhimman poikansa hyväksi säilyttääkseen sen suvullaan. Hänen vanhimmasta pojastaan tuli 3. lokakuuta 1918 tsaari Boris III.[12][2] Uuden johdon alaisena Bulgaria antautui ympärysvalloille ja menetti valloittamansa alueet, myös Balkanin sodissa haltuunsa saaman maakaistaleen Aigeianmerelle.[12]

Tsaari Ferdinand I Bulgarian kenttämarsalkan univormussa vuonna 1941.

Maanpako ja kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallasta luopumisensa jälkeen Ferdinand palasi asumaan Coburgiin, Saksaan.[2] Hän oli onnistunut pelastamaan suuren osan omaisuuttaan ja pystyi pitämään yllä lähes entistä elämäntyyliään.[13] Ferdinand näki maanpakolaisuutensa vain yhtenä kuninkuuden vaaroista.[13] Hän oli tyytyväinen siihen, että kruunu siirtyi hänen pojalleen. Ferdinand ei ollut tyytymätön maanpakoon ja omisti suurimman osan ajastaan taiteellisille harrastuksilleen, puutarhanhoidolle, matkustamiselle ja luonnonhistorialle. Hän joutui kuitenkin näkemään kaiken tärkeänä pitämänsä romahtavan.[13]

Hänen vanhin poikansa ja seuraajansa Boris III kuoli mystisissä olosuhteissa palattuaan vierailultaan Hitlerin luota Saksasta vuonna 1943. Boris III:n seuraajaksi tuli tämän poika Simeon II, joka kuitenkin joutui luopumaan vallasta vuonna 1946, mihin päättyi Bulgarian monarkia. Bulgarian kuningaskuntaa seurasi kommunistinen Bulgarian kansantasavalta, joka teloitti Ferdinandin ainoan elossa olleen pojan, Kyrilin. Kuultuaan poikansa kuolemasta hän sanoi, "Kaikki kaatuu ympärilläni."[14]

Ferdinand kuoli murtuneena miehenä 10. syyskuuta 1948 Bürglaß-Schlösschenossa, hallitsijadynastiansa kehdossa Saksan Coburgissa, jonne hänen on haudattu Pyhän Augustinuksen katoliseen kirkkoon.[15]

Bulgarian tsaari Ferdinand I:n jäännökset kuljetettiin Coburgista Sofiaan sotilaskoneella 29. toukokuuta 2024 ministerineuvoston päätöksen mukaisesti. Kansalliskaartit ottivat arkun ja kantoivat sen juhlallisesti ruumisvaunuun, joka lähti kohti Sofian laitamilla sijaitsevaa kuninkaallista Vranan palatsia, jonne Ferdinand I haudattiin.[16]

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bulgarialaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[17]

Ulkomaalaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aronson, T: Crowns In Conflict: The Triumph And The Tragedy Of European Monarchy, 1910-1918. Horizon Book Promotions, 1988. ISBN 978-0881621891 (englanniksi)
  • Constant, S: Foxy Ferdinand, 1861-1948, Tsar of Bulgaria. Olympic Marketing Corp., 1986. ISBN 978-0531099308 (englanniksi)
  • Finestone Jeffrey: The Last Courts of Europe. Rizzoli Intl Pubns, 1981. ISBN 978-0865650152 (englanniksi)
  • Louda Jiri: Lines of Succession. Orbis Publishing Ltd., 1981. ISBN 978-0856132766 (englanniksi)
  • Palmer A: The Kaiser: Warlord Of The Second Reich. Weidenfeld and Nicolson., 1978. ISBN 0-297-77393-3 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Louda 1981: 149.
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Ferdinand | Bulgarian Unification, Balkan Wars & WWI | Britannica Encyclopedia Britannica. Viitattu 1.7.2026. (englanniksi)
  3. 1 2 Ferdinand I of Bulgaria Making Queer History. 31.1.2023. Viitattu 15.7.2023. (englanniksi)
  4. ↑ Finestone 1981: 227.
  5. ↑ Aronson 1988: 85.
  6. ↑ Constant, Stephen: Foxy Ferdinand, 1861–1948, Tsar of Bulgaria, s. 96, 266. Sidgwick and Jackson, 1979. (englanniksi)
  7. ↑ Aronson 1988: 84.
  8. ↑ Perry, Duncan M.: Stefan Stambolov and the Emergence of Modern Bulgaria: 1870-1895, s. 216. Duke University, 1993. (englanniksi)
  9. ↑ Aronson 1988: 86.
  10. ↑ Aronson 1988: 87.
  11. 1 2 Louda 1981: 297.
  12. 1 2 Palmer 1978: 206.
  13. 1 2 3 Aronson 1988: 201.
  14. ↑ Aronson 1988: 202.
  15. ↑ Louda 1981: 149.
  16. ↑ Mortal Remains of Bulgarian King Ferdinand I Brought to Bulgaria from Germany www.bta.bg. Viitattu 1.7.2026. (englanniksi)
  17. ↑ The Grand Master of the Bulgarian Orders kingsimeon.bg. 2023. Viitattu 15.7.2023. (englanniksi)
  18. 1 2 3 Ritter-Orden (s. 51–52, 55) Hof- und Staatshandbuch der Österreichisch-Ungarischen Monarchie. 1918. Viitattu 15.7.2023. (saksaksi)
  19. ↑ Hof- und Staats-Handbuch des Königreichs Bayern. München, 1727. Teoksen verkkoversio Viitattu 15.7.2023. (saksaksi)
  20. ↑ Jørgen Pedersen: Riddere af Elefantordenen, 1559-2009. Syddansk Universitetsforlag, 2009. ISBN 978-87-7674-434-2 Teoksen verkkoversio Viitattu 15.7.2023. (tanskaksi)
  21. ↑ Calendario generale del Regno d'Italia, s. 54. Unione tipografico-editrice, 1898. Teoksen verkkoversio Viitattu 15.7.2023. (italiaksi)
  22. ↑ Partie Officielle (pdf) Journal de Monaco. 31.5.1892. Viitattu 16.7.2023. (ranskaksi)
  23. ↑ Prussia (Germany): Rother Adler-orden. Königlich preussische Ordensliste., 1895, s. 7. Artikkelin verkkoversio. (saksaksi)
  24. ↑ Sveriges statskalender (s. 903–904) runeberg.org. 1940. Viitattu 15.7.2023. (ruotsiksi)
  25. ↑ The knights of England; a complete record from the earliest time to the present day of the knights of all the orders of chivalry in England, Scotland, and Ireland, and of knights bachelors. Sherratt and Hughes, 1906. Teoksen verkkoversio Viitattu 15.7.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  Edeltäjä:
–		 Bulgarian tsaari
1908–1918		 Seuraaja:
Boris III
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ferdinand_I_(Bulgaria)&oldid=24094148”