Ferd’nand

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Ferd'nand)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ferd’nand-strippi vuodelta 2005.

Ferd’nand on tanskalainen sarjakuva, jota kirjoitti ja aluksi piirsi nimimerkki Mik eli tanskalainen Henning Dahl Mikkelsen vuodesta 1937 aina kuolemaansa eli vuoteen 1982 asti. Vuosina 19681989 piirtäjä oli amerikkalainen Al Plastino (aikaisemmin Teräsmies-piirtäjä); Mikkelsenin kuoleman jälkeen sarjat signeerattiin ”Al + Mik”. Sittemmin sarjan piirtäjänä on ollut tanskalainen taiteilija Henrik Rehr vuoteen 2012 saakka, jolloin sarjan teko päättyi. Vanhoja sarjakuvajaksoja on sittemmin julkaistu ajanmukaistettuna, niin että esimerkiksi vanhanaikainen putkiradio on korvattu stereolaitteistolla ja vanha automalli nykyaikaisella.

Sarja on siitä erikoinen, että siinä ei ole puhekuplia, vaan se on pantomiimi. Siksi se onkin levinnyt moniin maihin.

Aamulehti on julkaissut sarjaa nimellä Aapeli. Hufvudstadsbladetissa sarjaa on julkaistu keskeytyksettä lokakuusta 1937 alkaen. 1950-luvulla sarjaa julkaistiin Suomessa vuosialbumeina.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]